Luminen kaupunkikierros Espoon Kivenlahdessa valokuvin

Mitä on metron toisessa päässä. Länsimetron viimeisin vaihe avattiin 3.12.2022. Miten metro näkyy paikkakunnalla? Tein aamuisen kuvakierroksen Kivenlahdessa lauantaiaamuna 4.3.2023.

Kuva 1: Linja-autopysäkit ovat tähän saakka 1900-luvun alusta saakka olleet paikkakunnan yhteys ulkomaailmaan. Espoon Kivenlahti on Espoon länsilaidalla. Sitä rajoittaa lännessä meren vuono, meren lahti, nimeltään Kivenlahti. Vanha tarina kertoo, että muinoin paikkakunnalla on asunut mies nimeltään Sten ja nimi Stensvik juontuu häneltä. Tarinassa on syvällinen ulottuvuutensa, joka on saanut uuden tulkinnan nykyaikana. Kun katsomme Finna.fi-tietokannan kuvia Kivenlahdesta, huomaamme, että mereltä päin tämän alueen koristeena ovat suuret kalliot. Toinen vaihtoehto paikkakunnan Stensvik-nimelle voisi olla tuo suuri kivi, rantakalliot. Ennen linja-autopysäkkejä paikkakunnalle kulku on ollut useimmin meriteitse. Siltoja ja teitä on rakennettu vähitellen 1900-luvun aikana ja paikkakunnan läpi kulkee siltoineen ja liittymineen suuri moottoritie Länsiväylä. Länsiväylää pitkin aamuisin tuhannet autot Helsingistä katsoen länsisuunnalta kulkevat pääkaupunkia kohti pysähtymättömänä virtana.

Kuva 2: Kivenlahtea asuttaa espoolaiset, jotka ovat suomalaisittain varallisuusluokaltaan koko haitarin alueelta. Arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli espoolaiseen maalaismaisemaan kaupunkilähiöitä, jotka on tarkoitettu kaikille varallisuusluokkien asukkaille. Kivenlahdessa asuu johtajia, rikkaita, työläisiä, toimistoväkeä, työväkeä, työnjohtajia, palvelusväkeä, hoiva-alan ihmisiä, maalaisia, kaupunkilaisia – koko kirjo Suomen etelärannikon väestöä. Aluesuunnittelussa on pidetty tärkeänä, että sopiva asunto löytyy alueelta jokaiselle: on omistusasuntoa, vuokra-asuntoa, asumisoikeusasuntoa ja myös aravarahoitusasuntoja alkuperältään. Asunnot ovat suomalaisten perusvarallisuutta ja asunnoista pidetään hyvää huolta. Varallisuutta alueen asukkailla on myös autoina. Vaikka viime vuosikymmenten aikana julkinen liikenne on ollut hyvätasoista, myös yksityisautoilu on alueella suosittua. Tämä tuottaa ongelmiakin, koska Kivenlahti alueena sijoittuu niemekkeelle, jota merialue toisaalla ja moottoritie toisaalla rajoittaa. Parkkipaikoista on ainaista pulaa.

Kuva 3: Paikkakunnalla on jonkin verran yrittäjyyttä. Muutama vuosi sitten paikkakunnan asukkailta kyseltiin, mitä palveluja he toivovat Kivenlahteen. Kahvilatoimintaa oli paljon toivottu ja vaikuttaa siltä, että Kivenlahdessa nimenomaan kahvilat menestyisivät. Kyselyjen aikana paikkakunnalla oli mahdollista ostaa kahvikuppi R-kioskilta ja nauttia kahvilatarjonnasta ja arkilounaasta Kaneli-Pulla nimisestä kahvilassa. Kysely loi niin paljon positiivista ilmapiiriä kahvilalle, että alueelle tuli Pupusaari-kahvila, joka alkoi levitä ketjuksi. Ketju kaatui parissa vuodessa. Muistan 1990-luvulta silloinkin paikkakunnan asukkaana, että ennen R-kioskia oli leipomo-kahvila aamusta saakka auki, mutta ei siellä juuri asiakkaita näkynyt. Toivon uudelle kulmakahvilalle runsaasti menestystä.

Kuva 4: Minä. Kirjailija, valokuvaaja, runoilijatar, blogisti Tarja Kaltiomaa. Olen kotiseutuyhdistyksen taiteilijayrittäjäkannatusjäsen ja siten kirjailijakuvaukseni on Kivenlahti-Stensvik-yhdistyksen verkkosivuilla. OSOITE. Minäkin matasin aikoinaan työsuhdeautollani pitkin Länsiväylää trendikkään ja uuden atk-alan (sittemmin it-alan) työpaikkaani. Nuo olivat hyviä aikoja vaikka tämä maa ei luultavasti Suomi olisikaan, jos kaiken aikaa ei yllämme leijuisi talouden tummat ja usein synkät pilvet. Raha-pula vaivaa suomalaista taloutta melko kroonisen tuntuisesti, vaikka luulisi, kuten maassa usein sanotaankin, että raha on vanha keksintö ja sitä jokaisella luulisi olevan. On useita ylistettyjä taiteen aloja, joissa ei juurikaan rahaa liiku – tämä näkemys minulla valitettavasti on. Taiteen alan rahoitusta ja muutakin rahoitusta voisi olla mahdollista kehittää, kun asenteemme asian kohtaavat positiivisemmin nykyajassa ja menneisyyden peikot hellittävät otettaan taloudesta. (En tarkoita ketään ihmistä, tai ihmisiä menneisyyden peikoilla 😊)

Kuva 5: Minä taas kurkistamassa rakennuksen ikkunasta peilikuvana. Kuvaaja saa parhaimmin myös itsestään kuvia selfieinä ja ikkunaheijasteina. Toki moni paikkakuntalainen on pyynnöstäni kuvannut minua kamerallani. Kuvista näkyy, että olen olemassa ja myöhemminkin valokuvista näkyy kuvaajan olemassaolo, myös. Kuvassa olen lähestymässä Kivenlahden toria, jonka reunoilla on kauppoja, oli joskus kirjasto, on kuntosali – uusia ja hyviä rakennuksia, osan sanotaan olevan uhan alaisia. Uhan alaisuus on suomalaista mentaliteettia – lukekaapa vaikka vanhimman suomalaisen historioitsijan Fredrika Runebergin kirjoja. Hän oli ihmisystävä, joka toi esille ihmisten ja kansakunnan tuntoja ja hänen kirjoilleen on ollut – kuten muillekin varhaisille suomalaisille kirjailijoille – arvokasta ja motivoitua perustaa kirjastoja ja arkistoja. Kansakunnan menneisyys ja muisti on niissä.

Kuva 6: Nämä biljardipallot olen kuvannut aiemminkin Kivenlahdessa kamera kädessä ja taskussa kulkiessani. Numerot palloissa ovat 1, 2, 3, 4 ja 8. Onnen pallot. Elämä jatkuu…  Suomalaiset pelaavat mielellään ja onnea kansalaisilla on runsaasti peleissä ja myös elämässä. Sen lisäksi, että kohtalo asetetaan usein pelin ja onnetarten varaan, maata on rakennettu määrätietoisesti ihmisten hyvin elää.

Kuva 7: Torilla lehtimyyjiä. Ostin joskus vuosia sitten ensimmäisen Iso Numero -lehden, jota myydään katumyynnissä. Lehti on jopa yllättävän laadukas. Sain lehdestä idean kirjoittaa blogikirjoituksen kansalliskirjailijastamme Minna Canthista. Juttu on edelleen Uusi Suomi -verkkolehdessä. Juttu on ollut omalle kirjailijakehitykselleni onnen kantamoinen. Koskaan ei tiedä varmasti, missä onni luuraa.

Kuva 8: Tämän viimeisen kuvan ääripäässä, sen kultaisessa leikkauspisteessä, näkyy Kivenlahden metroasema. Maailma on nykyään tältä pieneltä merenlahtiniemekkeeltä auki pitkälle Helsinkiin saakka ja sen ohikin jonnekin kauas Itäkeskukseen, Herttoniemeen ja minne onkaan. Maailman toiselle puolelle. Aika näyttää, miten tämä uusi liikenneväline paikkakunnan elämään vaikuttaa. Muuttuuko, kuten huhut toisinaan kertovat, Länsiväylä kaupunkiväyläksi, jonka varrella kasvaa puita ja josta on liittymiä ja kiertoliittymiä kaupungin eri osiin, liikenne soljuu silloin 30 – 40 kilometriä tunnissa -vauhdilla nykyisen 80 – 100 – 120 sijaan. Ihmiset kävelevät liikkeisiin ja metroasemille, poikittaisliikenne on vilkasta. On kahviloita ja kivijalkaliikkeitä, palveluja, kirjastoja, suuria autokauppoja, marketteja ja supermarketteja, erikoisliikkeitä, kangaskauppoja, perheneuvoloita, lastentarhoja, leikkipuistoja. Kaikkea. Kuten nykyäänkin. Kaikkeen kuitenkin tarvitaan rahaa….

4.3.2023 Tarja Kaltiomaa

Edellinen kirjoitukseni tällä palstalla Filosofia: Mitä aika on?