Miten pettymyksiä voi välttää?

Kestääkö maapallo? Kyllä kestää, kun me ihmiset pidämme siitä huolta. Galaksit tarkoittaa sitä, että meidän ihmisten ei ole ihan pakko luulla, että maapalloja on vain yksi maapallo. Litteiden elämänalustojen aikaan, joka elämänalusta maapallokin on, oli useita projektiluontoisia elämänalustoja, joilla oli avaruudellinen yhteys keskenään, esimerkiksi silta. Ja siltojahan maapallollakin on. Ihmisen iäksi arveltiin noin 20 – 25 vuotta ja nykyään se on moninkertainen ollen 70 -90 vuotta tavallisesti. Kun menneisyyden henkimaailmoissa loppui projekti, loppui kaikkien elämä samaan aikaan. Tuolloin uskottiin Jeesukseen, joka antoi ihmisille niiden aiemman elämän. Tämäkin on salattuna kirkon oppien taustalla: elämä jatkuu, vaikka päättyy. Tämä uusi maailma on monelle hämmentävä.

Hääpäivän aamu, pitääkö olla pettynyt? Ei tarvitse, kun on oikeaa ja oikeanlaista tietoa. Vanhoissa elokuvissa näkyy, miten pettynyt morsian on hääaamuna, seuraavana aamuna. Pettynyt, kiukkuinen ja avioeron partaalla. Tämä nykyinen maailma on luontomaailma, jossa ihminen on biologinen nisäkäslaji, jossa on kaksi sukupuolta, mies ja nainen. Häihin oikeasti valmistaudutaan kohtaamaan rakas uusi aviokumppani myös vuoteessa, jolloin nainen fyysisesti ja henkisesti on valmis perustamaan miehensä kanssa perheen. Tämä tarkoittaa normaalia lähetyssaarnaajayhdyntää, joka onnistuessaan mahdollistaa tuon haaveen. Lähetyssaarnaajayhdyntä on se, jossa nainen on alla ja mies tekee siitoksen. Naisen ei tarvitse osata mitään, ja mies onnistuu, kun rakastaa vaimoaan. That’s it. Muuta ei tarvita hyvän elämän toteutumiseen. Tietenkin muutakin, rakkaus, ihmisten rehellisyys, aidosti halu tuntea ja hyväksyä puoliso, uskollisuus parisuhteessa.

Puolisoiden tulee etukäteen tietää, että molemmat noudattavat tuota edellä mainittua kristillistä elämäntapaa avioparina. Kristillisessä elämäntavassa ei tarvitse ryhtyä mihinkään muuhun tekoon tai ”osaamiseen” puolisoiden yhteiselossa seksuaalisuuden suhteen.

Valitettavasti tuohon onnelaan on suikahdellut myrkkykäärmeitä. Sodomia on sellaisia seksuaalisia toimia, joihin kenenkään ei tarvitse suostua, koska niissä on yleensä kyse toisen ihmisen ruumiinvamman tuottamisesta tai terveyden menetyksestä. Mihinkään muihin ruumiinaukkoihin ei pidä tunkea toisen ihmisen ruumiinosia, mikä on väärin ihmislajissa ja tuottaa sairauksia, kuten sukupuolitauteja. Suomessa on ilmeisesti yleistynyt sodomistisia tapoja, joista seurauksena on esimerkiksi normaalin suomalaisen ruokavalion välttely, esimerkkinä gluteeniton ruokavalio. Niin sanotusta suuseksistä seuraa suolistosairauksia, jotka aiheuttavat monioireisia sukupuolitauteja. Nykyisessä koronaepidemiassa saattaa taustalla piillä näitä ”muotitauteja”, joiden seurauksena suurin hätä on lapsettomuus ja siten tulevaisuusmahdollisuuksien perheenä hupeneminen. Nuorten ihmisten kannattaa luopua sodomiasta ja rukoilla itselleen terveyttä ja mahdollisuutta tuottaa perhe. Peräaukkoon ei pidä tunkea penistä eikä suuhun. Peräaukko menettää toiminnallisuutensa ja noin tapahduttua ihminen luultavasti joutuu käyttämään kakkavaippoja koko ikänsä. Suuhun tungettuna penis romuttaa ihmisarvon. Ihminen myös henkisenä olentona menettää hyvän yhteiskunnallisen arvostuksen mahdollisuuden. Kristillisessä elämäntavassa näistä synneistä voi luopua ja siten yrittää parantaa elämäntilannettaan. Kirkossa rukoillaan, että päästä meidät pahasta. Omasta puolestani kanssaihmisenä vastaan, että kun tietää pahasta, siitä voi päästä. Toivottavasti kirkon työntekijät voivat jo olla tässä asiassa ihmisten tukena.

Mikä sukupuoli on oikea? Ihminen on vain joko mies tai nainen, lapsena poika tai tyttö. Kenenkään ei pidä hyväksyä muuta nimitystä, on sitten luonteeltaan erilainen kuin normaali sukupuolirooli edellyttää. Tähän kannattaa harjaantua nuorena ja lukea kirjallisuutta, jossa sukupuoli kerrotaan normaaliin tapaan.

Nykyaikana moni riemuitsee siitä, että ollaan hyvin suvaitsevaisia ja se onkin hyvä puoli nykyajassa, mutta sen varjolla ketään ei pidä pakottaa tai ohjata seksuaalisiin tekoihin. Vain normaali avioliitto miehen ja naisen välillä on oikea tapa välttyä elämänpettymyksiltä sukupuoliasioissa. Kun ihminen ei avioidu, hän voi elää seesteellisesti ja välttyä seksuaalisuuden aiheuttamilta pettymyksiltä ja sukupuolitaudeilta.

Markkinoilla liikaa tavaraa? Nykyinen raha-ajattelumme pakottaa monia ihmisiä tuottamaan tavaraa, palveluja, tieteitä ja taiteita, vaikka markkinat olisivat jo kyllästyneet. Raha pitäisi irrottaa tuosta tuottamisen pakosta jo ekologisuudenkin vuoksi. Maapalloa ei pidä kuormittaa turhalla tavaralla, vaikka olisikin jo kiertotalous alkamassa. Materiaali kiertää, kaikki materiaali on arvokasta. Tämä on talouden uusia trendejä. Kvartaalitalous on tuottanut suuria pääomia, mutta mistä tuo raha on pumpattu? Ihmisen työllä tietenkin. Ja nuo kvartaalitalouden pääomat ja mahdollinen liikkeelle laskettava raha voidaan vastaisuudessa käyttää ihmisten elämään (ELÄMÄÄN) ilman, että on pakonomaista työn tekemisen pakkoa, vain tarpeen ja motivaation mukaisesti työllistämistä ja työtä. Ihmisten maailma, ihmisten elämä, miksi sitä ei voitaisi rahoittaa? Esteenä nykyään ovat asenteemme.

Miksi rahan tulo loppuu? Joskus on keksitty kihveleitä ja härpäkkeitä. Kun niistä markkinat täyttyy, pitäisi silti olla tekijänoikeudet niihinkin tuotteisiin ja niistä tuloa tavarantekijänoikeuksien mukaan. Taloudessa olisi mahdollista alkaa jotenkin pisteyttää tuotteita ja palveluita, jolloin pitäisi olla rekisteri, jossa nuo pisteet tms. voidaan muuttaa rahaksi tilille.

Mistä rahaa? Ennen Suomessa oli rahapaja. Nykyäänkin voisi hyvällä tahdolla olla.

Eikö enää pettymyksiä ollenkaan? Elämä tuottaa ihmisille pettymyksiä, mutta kun elää oikein ihmiselämää, monilta elämää estäviltä pettymyksiltä voi välttyä. Ihmiskunta on vanhempi kuin ihmiset luulevat. Ihmiselämä on jo loppunut monesti loputtomiin maailmanloppuihin. Mutta aina on toivoa, uskoa ja rakkautta, joiden varassa maailmaa voi jatkaa. Kuvittelepa vanha elämänalustalta toiselle avaruussillalla autoa ajavana, että tuo silta johtaakin toiselle planeetalle avaruuskulkujaan. Toisella planeetalla voit kohdata rakkaan, jonka kohtaamiseen tarvitaan tuo silta. Uusi toivo, uusi rakkaus, uusi usko. Vanha rakkaus voi olla uusi rakkaus. Elämä jatkuu.

Keksiikö lukija ja kommentoija muita tapoja välttää pettymyksiä?

16.1.2021 Tarja Kaltiomaa

Aiheen tiimoilta aiempi kirjoitukseni Mittausvirhe III:

Mittausvirhe III | Uusi Suomi Puheenvuoro

 

Mä lehden luin. Blogisti lehteä lukemassa vuosituhannen alussa.

 

 

 

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu