Muinaiset haudat paikkakunnalla

Kun asuu pitkään jollakin paikkakunnalla, alkaa aistia, mitä sillä maapohjalla on kerrottavaa, joka vähitellen on tullut tutummaksi ja tulee tutummaksi päivä päivältä. Asun Espoon Kivenlahdessa. Aiemmin, kun asuin läheisellä paikkakunnalla nimeltään Laurinlahti, kuljeskelin pienten koirieni ja sittemmin myös kameran kanssa korkeilla kallioilla ja metsäisillä rinteillä. Aluetta oli jo alettu rakentaa ja Laurinlahteen rakennettu pientaloalue, jossa on lähinnä pari- ja rivitaloja ja muutamia omakotitaloja. Alueella on myös metsäisten pihateiden varsilla vanhoja omakotitaloja ja huviloita. Metsän keskellä korkeimmilla kallioilla on useita myös muinaislautakunnan havaitsemia ja hyväksymiä hautoja. Tavallisesti haudat on kivikasoja muodoltaan ja moniin niihin on sijoitettu kyltti, jossa kerrotaan haudasta tiedetyt tiedot. Hautojen hautarauhaa selvästi kunnioitetaan paikkakunnalla. Alueelle on muuttanut muualta Suomesta paljon asukkaita. Uskon vahvasti omaan kokemukseeni nojaten, että luonnolla ja maapohjalla on mystinen tapa avata ihmisen ymmärrystä omaansa kohtaan. Ihmisen muisti voi olla tuettuna maapohjan ja luonnon kertoman avulla.

Vanhastaan ehkä moni ihminen tietää, että kirkkolaitos saattaa tukea ihmisen henkisen kulun muistia – elämää elämästä toiseen. Yleensä muistaminen ei ole (ainakaan heti) yksilön omaa muistamista, vaan se on enemmän yhteisöllistä muistamista uskonnon avulla. Samat kokemukset menneessä yhdistävät ihmisiä henkisessä mielessä ja seurakunnassa aina uudelleen kokemaan elämää kotipaikkakunnalla ja muilla tutuilla seuduilla. Taiteella on ihmiseen samanlaista vaikutusta. Tälle on vahvempaa pohjaa eteläisillä vanhoilla kulttuurimailla ja kulttuurialueilla kuin pohjoisessa, jossa taiteen vaikutus on myöhempää perua. Siispä pohjoisen ihmisen onkin löydettävä oma henkinen muistamisensa luonnosta ennemmin kuin ehkä kirkosta tai taiteesta. Silti tietenkin sivistyskulttuuria ihmisten osalta kannattelee nimenomaan kirkkolaitos ja taide sen pyhättöineen, sivistystä ja kaupunkimuistia myös pohjoisessa nykyään. Tästä aiheesta olen aiemmin kirjoittanut kirjoituksissani Taiteilijan ideapussi ja Elämän pelikortit.

Kun on ihmisenä varttunut ja karttunut ja elänyt muistamisen piirissä, ajatukset saattavat olla valmiita ottamaan vastaan myös niin sanottuja oivalluksia. Itselleni sattui tänään (4.9.2022) oivallus erään muinaishaudan kohdalla.

Niinpä etsin arkistosta Espoon kaupungin palautepalveluun lähettämäni viestin 18.10.2021 seuraavasti:

Aihe: Espoon kaupunki, Hyökyvuori, historia, mahd. hautapaikat

Arvoisat kaupungin johto ja museoväki,

lähetän kolme valokuvaa, jotka on otettu Kivenlahden Hyökyvuori-puistossa. Olen jonkin verran harrastanut arkeologiaa ja nykyään valokuvausta. Harrastaja-arkeologina tavallisessa asuinympäristössä joskus löytyy kohteita, jotka kannattaisi hieman lähemmin tutkia. Hyökyvuorella kaatui tänä kesänä suuri koivu. Tuntien suomalaista muinaishautakäytäntöä, on mahdollista, että koivu olisi aikoinaan muutama vuosikymmen (vuosisata?) sitten, ehkä sotien aikana, istutettu maahan kaivettujen hautakivien päälle. Lähellä on ikään kuin luonnon hautamuistomerkki, hautakivi, joka on myös kuvassa vaaleanpunaisena.

Tällainen paikka löytyneenä tulee varovasti tutkia, mahdolliset maahan kaivetut luut haudata kirkkomaalle ja maisemoida paikka sitten siististi. Uskon, että vaikka työ tehtäisiin turhaan ja mitään outoa ei löytyisi, työ silti kannattaa tehdä ja saattaa epäilykset kunnioittavasti rauhoittumaan.

Nyt tuo mainittu paikka on aivan uudehkon kävelytien varrella, mutta aiemmin kohdalla on ollut vain metsikköä.

Kivet ovat suomalaisessa maisemassa usein merkittäviä jonkin asian muistamista tarkoittavia asioita. Olen blogistina kirjoittanut aiheesta kirjoitukset Taiteilijan ideapussi ja Elämän pelikortit, jotka ovat verkkosivustollani ja hakusanalla internetistä löydettävissä.

Ystävällisin terveisin,

Tarja Kaltiomaa

kirjailija

Kun ajattelemme esi-isiämme ja esiäitejämme, heidän tapansa toimia jopa ennen kirkkolaitoksen rakentamista laajemmin, on saattanut poiketa nykyisestä toiminnasta esimerkiksi juuri hautaustoiminnan osalta. Espoon vanhin kirkko on nykyinen Tuomiokirkko Espoon keskuksessa. Leppävaaran kappeli, jossa oli tulipalo tänä vuonna, on toiseksi vanhin kirkollinen rakennus. Kaikki lähiökirkot ovat paljon uudempia ja ne ovat nykyaikaisia rakennuksia. Seurakunnat ovat Espoossa muodostuneet näille uusille kirkkojen ympärillä oleville alueille.

Oivallus, josta mainitsin ei ole tiedettä vaan se on mielikuvituksen lentoa ja tunnetta. Miesten haudat muinais-Suomessa ovat olleet kivikekoja esimerkiksi kallioiden päällä. Naisten haudat ovat vastaavasti saattaneet olla kivikekoja maan alla. Tuollaisen kivikeon päälle on ehkä istutettu puu. Myrsky kaatoi puun kuin sattuman johdatusta osoittaen minun kohdallani, koska olen pitkään ollut kirjailija, valokuvaaja ja ajatteleva henkilö. Luontoyhteyteni on kunnollinen ja ajatus siten asian tietämään sopivanlainen. Haudat, kuolema ja menneisyys ovat ihmisille usein kuin käsittämätöntä ja uskomatonta mystiikkaa. Tieteen piirissä elävät ihmiset jaksavat väitellä, että henkeä ei ole olemassa ja siten he latistavat jopa uskovaista uskoa, jopa uskontoa omilla suurilla epäilyillään. Nykyaika on kyyristänyt olkapäänsä kuulemaan tiedettä ja suurta epäilyä. Luonnollinenkaan tieto, luonnollinen henkinen tieto, ei tunnu tuota muuria läpäisevän.

Ihmisellä on henki. Luonnossa on henkeä. Herkistynyt ihminen kuulee usein luontoa herkemmin kuin tavalliset työssäkäyvät (työssä käynti on hyvä asia) ihmiset. Siksi me taiteilijat ja kirjailijat olemme papiston lisäksi välittäjinä kuulla luonnon ja hengen ääntä maailmassamme.

Monesti taiteen osalta puhutaan mystiikasta. Henkisesti miehen ja henkisesti naisen sielullinen olemus on mystinen. Siksi tuo kivikasa puhutteli minua rehellisesti. Miehen hautakeko korkealla kalliolla, näkyvä kivikeko. Naisen hauta vaatimaton kivikeko sekin, mutta maan alla. En tiedä onko tässä oivalluksessa järkeä, mutta itselleni tämä antaa mielenrauhaa ja mielenrauhaa tahdon myös jakaa. Kirkkolaitos siunaa ihmiselämän kulkua nykyään näkyvästi, mutta äiti luonto on aina siunannut myös ihmislasten kulkua, luontohengessään myös näkymättömästi. Monesti on hauta kätkenyt ihmisen ruumiin maan lepoon. Maan lepoon kätketään kuollut ruumis. Henki lepää luontoisessa lehdossaan, tuulen humina kätkee kuuleman. Ajatukseni näistä luontoon sijoitetuista muinaishaudoista on levollinen ja mystinen, mutta on hyväksi nykyään ihmisille kirkkomaat ja kirkon suoja, rauha sielulle ja hengelle.

4.9.2022 Tarja Kaltiomaa

Uusin kirjoitukseni Vapaavuorossa: Kirkko ja kaupunki -lehti löytänyt suomalaiset:

Kirkko ja kaupunki -lehti on löytänyt suomalaiset | Uusi Suomi Vapaavuoro