Muista aina liikenteessä
Tavat ja tottumukset sanotaan olevan ihmisen toinen luonto.
Onko evoluutio jo kehittänyt lajistamme ihminen liikenneihmisen osaamisineen. Ihminen on olemukseltaan sellainen, että hänellä on (terveellä ihmisellä) kaksi silmää kasvoissa ja ne katsovat eteenpäin. Monesti olen viime vuosina ajatellut tarvitsevani silmät myös selkäpuolelle, niin nopeasti on liikenne paikkakunnallani kehittynyt. Tie, joka nyt on katkaistuna ja on nimeltään ollut Kivenlahdentie, oli pitkään jalkakäytävineen kaikkien rullaavien laitteitten pikatie. Ajotie onneksi oli erikseen. Nyt tien nimi on Höyrylaivantie ja iso pätkä entisestä Kivenlahdentiestä on poistettu maastosta ja kartalta. Kesän alussa monena vuonna tuon sekä pyörä- että kävelytien valtasivat yhä nopeammat pyörät, rullaluistimet ja sittemmin erilaiset maanteitä pitkin kulkevat nopeat surffilaudat. Niitä viuhahteli korvissa. Jännää oli, että vaikka silmiä ei ole selän puolella, jalankulkijalle kehittyi ylimääräinen aisti, jolla pikakulkijoita alkoi voida aistia. Muistan ajan, jolloin tuota jalkakäytävää pitkin päivittäin käyskenteli rouvasihminen, jolla oli taitava pieni koira irrallaan. Tämä ei vuosiin olisi ollut enää mahdollista.
Georg Malmstén- Lasten liikennelaulu – YouTube
Tänään paikkakunnan alakaupungin pääväylän kävelytiellä eräs rouva odotteli leppoisasti linja-autoaan. Hän käveli hitaasti jalkakäytävällä edestakaisin. Tulin kohdalle ja varoitin häntä takaa tulevasta pyörästä. Pyörän päältä ei soitettu kelloa, vaikka pyörä lähestyi pyörään nähden selin hyvin lähellä pyörän kulkulinjausta kävelevää rouvaa, jolloin ohittamiseen oli vain hyvin kapea tila.
Jäin hetkeksi seisomaan risteykseen, jossa oli runsaasti liikennemerkkejä sekä autoilijoille että jalankulkijoille. Osa merkeistä oli tarkoitettu myös pienliikennevälineille, joiden ohjaksissa saa olla vain yksi henkilö kerrallaan. Nähtynä ennätyksenä potkulaudalla kolme henkilöä.
Aivan muutamana viime vuonna liikenneväylille ovat ilmestyneet sähköpyörät ja potkulaudat, joita saa vuokrata käyttöönsä tietokonesovelluksen avulla. Olisi tärkeää tiedottaa suurelle yleisölle näiden kulkuvälineiden käyttämiseen liittyvistä säännöistä enemmän kuin nyt on nähty. Aihe on tosin niin uusi, että näitä kulkuvälineitä koskevia kysymyksiä ei ehkä vielä ole paljon tehty.
Vilkkaassa yksitasoristeyksessä on siis runsaasti liikennemerkkejä. Yritin tulkita niiden merkitystä, mutta asia ei valjennut, valitettavasti. Yksi merkki oli jalankulku/pyörätie-merkki ja nuolet risteykseen päin molempiin suuntiin. Risteyksen jälkeen ei näyttänyt kuitenkaan jatkuvan pyörätieoikeus. Olisi varmaan hyväksi kaupungin palkata liikenneopettajia tarkastamaan liikennemerkkejä muuttuvassa liikenneympäristössä. Edelleen paikkakunnalla on paikalliskirjastoon osoittavia merkkejä, vaikka kirjasto on lakkautettu.
Espoolle paljon onnea ja Many Happy Returns! Espoo täyttää 50 vuotta tänä vuonna.
Kaupunki on siis vähitellen saavuttamassa aikuisiän, näin voin sanoa, kun itse lähestyn jo vähitellen 70-kymppistäni.
Rahaa on aina liian vähän, rahasta on pulaa. Kannattaa silti laittaa kehityslistalle liikennemerkkien tarkastus, koska ei liikenteessäkään saa ihmisiä johtaa harhaan.
Vielä paljon onnea kotikaupungille Espoolle!
23.8.2022 Tarja Kaltiomaa
Edellinen kirjoitukseni Uusi Suomi Vapaavuoro -palstalla Historian keskellä:
Historian keskellä | Uusi Suomi Vapaavuoro
Käytän tätä tilaa, kun kukaan muu ei vielä ole kommentoinut, Leelian lepotuolinani. Toivon, että lukijat ymmärtävät tämän kertomuksen avulla, miten hyvää yhteiskunnan infrastruktuurikehitys Suomessa on ollut sitten 1960- ja 1970-luvun. Asuin Oulusta muuttaneena silloisena oppikoululaisena Espoon Laajalahdessa Äyräpääntie 6:ssa. Kävin koulua Leppävaaran yhteiskoulussa. Sinne piti mennä linja-autolla, luultavasti oululaisina sanoimme linja-autoa onnikaksi. Kehä 1 alkoi olla jo vilkas autotie ja sen silloinen nimi oli Hagalundintie. Muistaakseni tiellä ei ollut silloin vielä valaistusta. Joka aamu kahdeksaksi piti kouluun ehtiä linja-autolla. Kävelin pienen kallioisen metsikön läpi tien viereen ja odottelin kahteen suuntaan kulkevien autojen lomaan sellaista väliä, josta voisi nopeasti mennä tien yli, että molempien suuntien puolesta autojen väli olisi tarpeeksi pitkä. Olin tuolloin 11-vuotias. Liikenne oli melko vilkasta, mutta usein ehdin linja-autoon ja joskus joku autoilija jopa hidasti vauhtia, jotta olisin ehtinyt tien yli. Joskus pääsin tien yli linja-auton keulan editse, kun linja-auton kuljettaja oli minut havainnut. Sittemmin Kehä 1:n liikenneolot on parantuneet ja jalankulkijoittenkin tilanne lienee helpompi yli- ja alikulkusiltoineen. Olen nyt aikuinen 68-vuotias nainen ja vasta nykyään olen alkanut muistella tuon aikaista liikennettä, mitä ei ainakaan meidän perheessämme pidetty minäkään ongelmana. Selvisinkö kouluteistä ehjänä? En selvinnyt. Jäin auton alle vuoden 1966 keväällä. En aamuisella tien ylityksellä, vaan Hagalundintien ja Tarvontien liittymässä. Siinä kävi pahasti, mutta saatoin jatkaa koulunkäyntiä ja minusta tuli ihan kelpo työntekijä kehittyville työmarkkinoille. Kiitos, kun tai jos jaksoit lukea! 24.8.2022 Tarja Kaltiomaa
Ilmoita asiaton viesti
”… hyvää yhteiskunnan infrastruktuurikehitys Suomessa on ollut sitten 1960- ja 1970-luvun.”
– Totta, mutta liikenneturvallisuuden kannalta ei koko totuus. Esimerkki:
Vuonna 1968 isäni oli ottamassa ratkaisevaa askelta ja hankkimassa perheensä elämän helpottamiseksi henkilöautoa. Valinta kohdistui naapurissa toimineen autokaupan myymään Renaultiin, ja sen malliin R8.
Kauppias tarjosi kylkiäistä: asiakas saisi valita uuteen Relluunsa joko turvavyöt etuistuimille tahi kankaiset istuinsuojat. Jaa-a, menipä vaikeaksi! Vyöt, verhoilu, verhoilu, vyöt… entten tentten… mutta hei, istuinsuojat tulisi myös takapenkille, joten se on siinä! Asiakas päätti jättää ilmaiset turvavyöt ottamatta; eihän tässä ole tarkoitus ryhtyä kolaroimaan.
Jälkeenpäin olen ihmetellyt, voivotellut ja päivitellyt 1960-luvun ajattelua.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva tarina. Se on ollut sen ajan myyntimeininkiä. Ei ollut autoissa takapenkillä turvavöitä, vähitellen niitä tuli etupenkille. Tärkeää oli hienot nauhuristereot, ne piti olla. Hienot kromivanteet meni varmaan ohi turvalaitteiden. Tupakansytytin oli mainio luksus ja tietenkin piti olla joko karvanopat tai ilmanraikastinkuusipuu roikkumassa taustapeilissä.
Ilmoita asiaton viesti