Muistatko muistikuvat?

Muistamiseen liittyvät kirjoitukset ovat nykyään ajankohtaisia. Ikäluokat ovat pidentyneet ja aikuiset lapset huolestuvat omien vanhempiensa ja isovanhempiensa muistamisesta. Nykyään muistamiseen liittyviä asioita pyritään medikalisoimaan, kuten muitakin ihmiseen liittyviä kysymyksiä. Tämä saattaa johtua siitä, että lääketiede sinänsä on voimallista oppia, johon ihmiset luottavat. Kaikki kysymykset kulminoituvat silloin helposti lääketieteen kysymyksiksi. Näin on vähitellen alkanut käydä 1900-luvulla, kun lääketiede on kehittynyt voimakkaasti tutkimuksen avulla. Nykyään kuitenkin moni muukin tieteenala on mennyt hurjasti eteenpäin, joten uskon, että vanhuuteen liittyviä kysymyksiä tulevaisuudessa jaetaan tasaisemmin eri tieteenaloille. Vanhuselämä on uusi ilmiö yhteiskunnissa. Aiheesta kirjoitetaan nykyään varmaan jo enemmän, mutta ensimmäisiä aiheesta tehtyjä kirjoja kirjallisuudessa lienee filosofi Simone de Beauvoirin Vanhuus. Tämän kirjan luettuaan on tiennyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Muitakin ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä ihmisillä on jatkuvasti ratkaistavana, mutta asiasta ei pitäisi liikaa huolestua: ihmiset ovat koulutetumpia kuin koskaan aiemmin historiassa, joten ongelmat ovat ratkaistavissa – yhteisvoimin.

Kirjoitan nyt siis muistamisesta. Kuka muistaa lapsuuden aikaiset muistikirjat, joihin ystävät ovat kirjoittaneet värssyjä ja joissa on ihania kiiltokuvia? Kun näitä on itsellä tallessa, muistaminen on mahdollista. Samoin perhealbumit, kodin kirjat, taulut, pöytäliinat ja pikkuesineet auttavat muistamaan oman henkilöhistorian menneisyyttä. Sellaiset toimet elämän varrella, joissa näistä mukana kulkevista muistoista luovutaan, ovat muistamisen vastaisia toimia.

 

Lapsuus on muistamisen arvoista aikaa.

 

Nykysisustaminen on usein ollut nimenomaan muistamisen vastaista toimintaa. Ihmisiä on kehotettu luopumaan ”turhasta” esineistöistään ja saneeraamaan koti ”nykyaikaiselle” tyylille. Ehkä osa vanhusten muistamattomuudesta ja meidän tulevaisuuden vanhusten muistamattomuudesta liittyy suhtautumiseen muistia tukeviina asioihin, joita yllä luettelin.

On tavallista nykyaikaisessa mediailmapiirissä, että ihmiset melko yleisesti huolestuvat jostakin asiasta ja alkavat levittää huolestumistaan mediassa – joka sekin on uuden uusi asia. Tällä tavalla huolenaiheet tulevat meidän kaikkien tietoon. Kun huolenaiheita on tiedossa, niille voi yrittää etsiä ratkaisuja.

Ihmisen muistaminen on psyykkis-fysiologinen ilmiö. Meillä suurella yleisöllä on tästä paljon enemmän tietoa, kuin miltä asian tiimoilla huolestunut keskustelu näyttää. Me tiedämme jopa itsemme osalta, että haluamme unohtaa huonot muistot, ikävät keskustelut, lyömisen, pahat puheet. Sen sijaan on ihana muistaa monia lapsuudenaikaisia asioita, kuten ystävät, isä ja äiti, sisarukset. Hyvät ajat. Näin muistimme toimii. Itse kun vielä olemme vasta menossa kohti vanhuutta ja muistamattomuutta, voimme paljon vaikuttaa jopa viimeisten vuosiemme muistamiseen. Kun heti päätämme elämässämme alkaa kerätä hyviä muistoja, muistimme alkaa parantua ja myöhemminkin elämässämme voimme muistaa paljon enemmän kuin uskoisikaan. Joistakin ihmisistä sanotaan hyvinkin korkeassa iässä, että heidän muistinsa sentään toimii terävästi. Näillä ihmisillä on luultavasti hyviä muistoja paljon ja he mielellään muistelevat myös omia tekemisiään. Tämä asia paljon avaa ymmärrystä muistamiseen liittyen.

Mitä hyötyä muistamisesta on? On tietenkin ihmiselle hyötyä siitä, että hän muistaa, kuka hän on ja muistaa läheisensä ihmiset ja omaiset. Tämä auttaa elämän suurellakin toiviotiellä löytämään perille, mihin hän on Pietarin porttien jälkeen kulkemassa. Suomalaisessa kulttuurissa salaisuuksien verhojen mystiikkaa kerrotaan mm. Kalevalassa. Kirjoitin tämän kirjoituksen alussa, että nykyään vaikuttaa siltä, että kun ihmiset luottavat ensi sijassa lääketieteeseen, joka tutkimusalana on kehittynyt voimakkaasti 1900-luvulla ja siitä eteenpäin, vanhuuteen ja muistamiseen liittyviä asioita voisi jakaa muidenkin toimijoiden osalle edelleen ja uudelleen. Suomessa on vahva kirkkolaitos, joka tarjoaa Raamatun oppia. Olen sosiaalisen median keskusteluissa ja kirjoissani kertonut, että uskonto on oppia elämästä toiseen elettäessä. Nämäkin asiat mystiikan kautta liittyvät muistamiseen. Kun pitää huolta itsensä ja läheistensäkin muistamisesta yllä kerrotun hengessä, muistamista voi olla kuten aatelistolla ja yläluokalla on ollut ennenkin. Kodin arvoesineitä ei ole säilytetty vain niiden hinnan takia, vaan kyse on aina ollut vieläkin arvokkaammista asioista: nimittäin muistamisesta (jopa elämästä toiseen). Näistä aiheista kirjoitan filosofisissa mietelmäkirjoissani Kristillinen filosofia. Kyse on omasta itsestä ja siitä, että onko oma itse hallussa, muistaako itsensä ja huolehdinnasta ja arvokkuudesta oman itsensä suhteen. Kaikissa kansankerroksissa näistä asioista ei ehkä ole yhtä syvällisesti aina tiedetty, mutta kansakunnan osalta meillä kaikilla on vastuuta ja huolehdintaa omalta osaltamme.

Muistamisen suhteen ei mielestäni kannata huolestua liikaa. Jännitys, huolestuminen ja hätä eivät muistamisessa auta yhtä paljon kuin mielen maltti ja rauha, rauhallisuus. Kun kansakunta on tähänkin saakka selvinnyt, niin me suomalaiset voimme selvitä tulevaisuuteen myös hyvinä aikoina. Uskokaa pois.

TarjaKaltiomaa

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu