Onko taiteilijoitten työn rahoitus nykyaikaisen talouden mukaista?

Talous: Talouskärryjen vetäjät (osa kirjoituksesta ollut aiemmin Puheenvuoro-palstalla)

Länsimaisessa historiassa taiteilijat ovat usein toimineet kuningashuoneiden yhteydessä ja saaneet työlleen ja elämälleen rahoituksen hovin tekemistä tilaustöistä. Nyky-Suomessa taiteilijat ovat usein taiteilijayrittäjiä. On tullut kuin vaatimukseksi, että taiteilijoittenkin tulisi ja tulee elättää itsensä ja perheensä työnsä avulla. Kuitenkin taiteilijaksi pääsemisen tie on usein pitkä ja kivikkoinen. Miten taiteilijan elämä, työ ja työn oppiminen on Suomessa turvattu ja rahoitettu?

Suomen perustuslakiin on kirjattu, että työväki on valtion suojeluksessa. Mielestäni tämä asia on nykyään Suomessa hyvin huolehdittu. Suomalaiset saavat peruskoulutuksen, jossa kaikki lapset oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. He saavat koulussa myös perussivistyksen ja lukiossa yleissivistyksen. Tämän jälkeen nuoret saavat vielä ammattikoulutusta ja/tai yliopisto- tai korkeakouluopinnot ammattiin ja työhön valmistautuessaan. Nuoret perustavat perheen usein vielä opintojen ollessa kesken. Tämä sama polku on käytettävissä myös taiteilijoilla ja onkin nykyään alettu vaatimaan taiteilijoilta hyvä ammattitutkinto. Ammattitutkinnosta on vielä pitkä matka siihen, että taiteellinen työ tai taiteilijana eläminen tuottaisi leivän pöytään.

Kun Suomessa aloittaa työuran, työnantaja yleensä suorittaa työntekijän puolesta vero- ja sosiaalikulut asianomaisille rahoituslaitoksille. Työeläke karttuu niiltä jaksoilta, joilla ihminen on työssä ja saa palkkaa. Monen ihmisen sille ikäkaudelle, jolloin on työvelvollinen, ajoittuu myös jaksoja, jolloin työpaikka ei ole. Näitä ihmisiä ovat taiteilijat, urheilijat ja äidit. Olisi oikeudenmukaista, että kaikille järjestetään eläkkeen karttuminen, on ihmisellä työnantaja tai ei. Nykyaikaisessa länsitaloudessa jokaisella aikuisella tulee olla tuloja maksaakseen asumisensa, ruokansa ja vaatetuksensa ja muun elämässä tarpeellisen.

Kun kirjoittaa kirjan, kirjoittajasta tulee jonkin sorttinen aiheensa asiantuntija. Asiantuntijuuteni kirjani Kristillinen filosofia kirjoittamisen jälkeen on ollut osittain todellisuuden ja osittain henkisen elämän maastossa. Kirjassa on luku Ihmisen henkinen jatkumo – aiheen käsittely ei ole hälventänyt aiheen merkitystä, vaan päinvastoin. Näyttää vahvasti siltä, että todellisuutemme perustuu henkiseen puoleen elämässä vahvasti, vaikka todellisuusmaailma on todellinen todellisuus. Väitteeni, että me ihmiset olemme henkimaailmojen perua, on vahvistunut näkemyksenäni.

Henkisessä ja ajallisessa maastossa nyt 2020-luvulla lyhyt aikaväli muistaa ja muistella asioita tämän päivän Suomessa ajoittuu niin, että taiteen niin sanotulta kultakaudelta olemme siirtyneet taiteen aikakauteen ja näkemykseen, jota voimme sanoa signifikantismiksi (significant) – merkityksellisyydeksi. Käsitteen olen lanseerannut kirjoituksissa Signifikantismi – taiteen harrastajan taidesuunta | Uusi Suomi Vapaavuoro ja Taiteen yleisön näkökulma – merkityksellisyys taiteessa | Uusi Suomi Puheenvuoro. Käsite merkityksellisyys näkyy nykyään usein talouden ja julkisen tiedotuksen keskusteluaiheena ja käsitteen käyttäminen on yleistynyt nopeasti. Moni asia ihmisten maailmassa todistaa, että taiteen kultakauden jälkeen länsitaloudessa vallitsee aikakausi, jossa asioitten ymmärtäminen ja maailman ymmärtäminen on aiempaa tiedostavammalla tasolla. Sama ilmiö on historiassa ollut aiemminkin ja se nähdään taiteen historiassa renessanssin aikakautena menneisyydessä. Länsimaisessa, kristilliseen oppiin perustuvassa elämännäkemyksessä taide ja talous siivittävät toisiaan historian aikakausina. Länsimaisessa mentaalisessa näkemyksessä näemme myös edistyksen (taide ja talous) varjopuolena tuhon elementtejä toistuvina ilmiöinä (sodat). Vaikuttaa historian aikakausien henkisessä ja ajallisessa maastossa olevan niin, että taide ja talous nostavat ihmisten (ihmiskunnan) vireyden huippuunsa ja ihmiset väsyvät henkisesti niin, että trendit nostavat esille piilevää aggressiota aina sotiin saakka. Ilmiö on nähtävänä nykyään selvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Seuraamme yleistä keskustelua televisiosta ja tietokoneilla, joten nämä aiemmin piilossa olevat megatrendit eivät ole näyttäytyneet syinä ihmisten käyttäytymiseen.

Minkä verran antropologista tutkimusta tehdään nykyään länsimaisen kaupunki-ihmisen toimista ja käyttäytymisestä? Pitkän linjan katsaus menneisyyteen ja historiaan nostattelee ilmaan menneisyyden pölyjä. Näistä esille nousseista aiheista eri aikakausilta voidaan nykyään nostaa esille ihmislajin pitkän aikavälin käyttäytymistrendejä edellä mainitulla tavalla. Moni ihmisiä varten kirjoitettu kirja tähdentää ihmisille historiallisen muistamisen tärkeyttä. Historiallinen muistaminen on kirjallisuuden ja taiteen varassa. Kirjallisuus ja taide ovat taloudellisessa mielessä taiteen alaa. Ihmisiä taiteen alalla suhteutettuna talouden graafisissa kuvioissa muuhun ihmisten taloudelliseen toimintaan, on lukumääräisisesti vähän.

Nykyajan Suomessa näyttää kummallisella tavalla siltä, että tuota taiteen ja kirjallisuuden alan ihmisjoukkoa syrjitään taloudessa. On käytännössä niin, että edelleen ”valistuneella” 2000-tuhatluvulla taiteilijat eivät voi ansaita rahaa samalla tavalla itsestään selvästi kuin muilla toimialoilla työskentelevät ihmiset – eivät, vaikka nimenomaan historiallisessa pitkän aikavälin talousnäkemyksessä juuri taiteilijat ovat talouden vetureita työllään ja aikaansaannoksillaan.

Kristillisen opin uskontotraditioon ja uskonnon käytännön harjoittamiseen on aluksi 1500-luvun jälkeen ja korostetusti 1800-luvulta lähtien tuotu kirkkoon virsien laulu. Virsiä on tuotettu oman aikansa taiteen megatrendinä ja uudet virret ovat olleet omana aikanaan modernin keskustelun tärkeimpiä aiheita.

Virsiperinteestä aivan 1900-luvun loppupuoliskolla ja nykyään audiotekniikan kehittymisen myötä laulaminen ja musiikki ovat ihmisten viihtymisen saralla tärkeässä merkityksessä. Myös musiikkia tuottavat laulajat ja muusikot – taiteen alan ihmiset. Musiikin alalla jaettavissa olevasta rahapotista kilpaillaan näyttävästi ja kilpailu tuotti 1900-luvun lopun aikana esille runsaasti vaurastumisen menestystarinoita, joissa muusikoista tuli rikkaita ihmisiä. Tämä on ollut viime vuosikymmeninä näkyvintä taiteen alan taloustoimintaa. Ihmiset ovat tottuneet näkemään taiteen alan huippunimiä hyvin toimeentulevina ja jopa rikkaina ihmisinä. Rikkaus ja varakkuus on myös urheilussa näkyvimpien ihmisten julkisuuskuvaa.

Näyttää siltä lyhyen oppimäärän katsauksessa, että taiteen alan ihmisistä ei ainakaan taloutensa puolesta tarvitse olla huolissaan.

Lähdin selvittämään aihetta hakukoneiden avulla ja laitoin Google-hakukoneeseen hakusanan ”Suomen talouden toimialat” . Hakutuloslistalta löytyi Tilastokeskuksen tuore selvitys talouden toimialojen tuloskehityksestä: Talouden tilannekuva | Tilastokeskus (stat.fi). Tässä blogistilla myönnettäköön, on jo hieman niin sanottua ikänäköä, mutta en tuosta tilastosta löydä lainkaan taiteen toimialaa. Jospa lukija palvelee aihetta ja tarkistaa tilanteen. Pitkän historian veturia taidetta ei näy suomalaisissa talouskäyrissä lainkaan. Veturi on puksuttanut vuosisatojen ajan kristillisen opin tuntumassa aluksi kirkkotaiteena ja virsien tuottamisena ja lauluna ja nykyaikana yhä näyttävämmin musiikin alalla ja muussa taiteessa tuottamassa ihmisille elämäniloa ja motivaatiota elää. Miksi taiteen veturia ei näy taloustilastossa? Oma veikkaukseni on, että suuresta ja näyttävästä menestyksestään erityisesti nykyaikana, veturin ihmiset taiteen tekijöinä on lukumäärältään pieni määrä ihmisiä. Vaikka siis vaikuttaisi siltä, että taiteen alan ihmiset ovat erityisesti nykyään näyttävästi tuttuja ja hyvin menestyviä ihmisiä, heidän talousvaikutustaan ei nähdä merkittävänä volyymiltaan.

Maailma ei ole valmis.

Vasta nykyään on sadan vuoden palkkatyövoiman elämänlaadun kehityksessä näkyvissä Suomessa toisen sukupuolen osuus. Vasta nykyään taloudessa rahallisessa mittauksessa voidaan nähdä naisten työpanos merkittävänä talousasiana. Tähän saakka Suomen taloutta on ollut vetämässä vientiteollisuus, joka on lähes kaiken kaikkiaan miesten toimiala. Viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun Suomessa on oppivelvollisuuden myötä myös jatko-opintomahdollisuudet kehittyneet, naisten volyymitoimiala sosiaali- ja terveyspalvelut on tuottanut arvoisensa osuuden talousgraafeihin. Naisten työ on tullut näkyviin talousarvioissa. Miesten työ kodin ulkopuolella, naisten työ kodeissa. Tämä näkyy tässä kaaviossa. Miehet tuovat kansantalouteen talouden perusteet, ulkomaisen rahan ja naiset käyttävät tuon rahan kansantaloudessa ihmisten hyvinvoinnin tuottamiseen. Onko talouden tilanne plus miinus nolla. On.

Poliitikot ovat näyttävästi poliittisissa paneeleissaan ja vaalien alla tuottaneet huolta keskusteluun suomalaisesta taloudesta, jossa rahat eivät riitä mihinkään. Naisten työpanosta, joka oikeasti on vähintään puolet kansantaloudesta, ei voi enää näiden ollessa palkannauttijoita, lakaista maton alle. Talousgraafiin pitää jatkossakin tuottaa näkyviin rahamittareillakin myös naisten osuus kansantaloudessa. Naisia on ihmisistä noin puolet, lukumäärältään tärkeää ihmisjoukkoa ei voi häivyttää enää talouden merkityksellisyydestä.

Onko tuollainen taloushäivytys ollut tahallista kiusaa? Mielestäni ei ole. Ihmiskunnassa talous perustuu rehellisesti ihmisten toimintaan ja aktiivisuuteen. Naiset ovat aiemminkin olleet toiminnallisia ja aktiivisia ihmisiä, mutta talouden mittareihin ei ole päästy ahkeruudella pelkästään. Nykyään, kun ihmisten rahallista työpanosta voidaan mitata tietokoneiden avulla, naisten työpanos yltää jo taloudesta kertoviin tilastoihin. Edellä olevassa tilastokeskuksen katsauksessa naisten toimialojen rahallinen mittari näyttää, että vaikka työssä olevia naisia on nykyään palkannauttijoina jo runsaasti, heidän osuutensa kansantaloudessa ei ole puolet, kuten kansalaisina naisten osuus on. Tämä on tämän hetken, vuoden 2023, talousnäkymä, jossa merkittävä osuus on saavutettuna, osuus, jota ei voi häivyttää eikä mitätöidä. Tästä on hyvä jatkaa. Toivottavasti aiempia vuosisatoja rauhallisemmin. Suomalaiset on erilaisten kansainvälisten mielipidemittausten mukaan todettu tyytyväisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi, joten sotien lietsonta historiallisista syistäkään ei ole lainkaan perusteltua.

Kulttuurissamme taiteet ovat näkyvässä roolissa. Naisten taloudellisen ja rahatalouteenkin vaikuttavan elämänmuutoksen takia naiset ovat näyttävästi nykyään kulttuurin tuottajia ja kuluttajia. Erilaisten ihmisen psykologiaa luonnehtivien tutkimusten mukaan taiteella on tervehdyttävää vaikutusta ihmisiin. Tämäkin on kansantalouden kannalta ”sisätyötä” paitsi sen ulkomaille näkyvä viennin osuus. Tilastoinnissa sosiaali- ja terveyden, sekä kulttuurin alan rahallisia mittareita kannattaa seurata erityisellä kiinnostuksella.

Suomalaisessa taloudenpidossa on suhteellisen vapaa toimintamallin säännöstö. Työtä tekevät ihmiset voivat perustaa ammattiliittoja ja ammattiliitoilla on oikeus osoittaa lakoilla mieltään työolojen ja palkkavaatimusten suhteen. Näin eri toimialojen ihmiset tulevat näkyviksi eikä heidän mielipidettään voi talouden saralla ohittaa.

Taiteen tekijät eivät siis näy tilastoissa?

Miksi kirjoitan aiheesta ja miksi olisin huolissani?

Olen taiteen alalla toista uraani tekevä eläkeläinen, joka olen hypännyt työelämän oravanpyörästä vapaaksi kirjailijaksi noin 20 vuotta sitten. Rahallisesti minulla ei ole asemaa missään muussa kuin huolta tuottavissa kasvavien eläkeläisten joukossa. Ennen kirjailijan ja vapaan ihmisen ”uraani” olin atk-alan palkkatyöläinen ja palkannauttija. Taiteen alalla en ole tienannut rahaa lainkaan. Ilman työeläkettäni minua ei taloudellisessa mielessä olisi olemassa ihmisenä ja naisena. Talouden ja kertotaulun laskennallisuudessa 0 euroa kerrottuna (nolla kertaa joukko x = nolla) vaikka kuinka suurella taiteen toimialan ihmisten joukolla olisi oman laskennallisen näkemykseni mukaan arvoltaan nolla tilastossa; ja siltähän tilasto näyttääkin. Missä vika?

Onko edellä mainittu talousnäkemys tilastoharha, tilaston laskentatavasta johtuva outo tulos vai todellisuutta taiteen toimialan ihmisten elämässä? Itse olen onnekas vanhus jo ihmisenä, onnekas, koska nautin työeläkettä ja minulla on siis elämiseen rahaa. Nykytaloudessa olemme länsitaloudessa liikenteen, tietokoneiden, robotiikan ja ennen kaikkea kaupungistumisen myötä tulleet tilanteeseen, jossa jokainen – sekä maaseudulla että kaupungissa elävä ihminen – tarvitsee rahaa elääkseen. Vain hyvin harva ihminen nyky-Suomessa voisi elää rahatalouden ulkopuolella.

Taiteilija opiskelee koko elämänsä ajan. Aluksi hänen täytyy löytää mesenaatteja ja opinto-ohjaajia oppivelvollisuutensa täytettyään. Nykyään taiteilijakin lähes aina työelämän yleisten vaatimusten mukaan tarvitsee pätevyystodistuksen jonkin koulutuksen perusteella. Sen hankkimiseen menee aikuiselta ihmiseltä elämänaikaa, jona aikana ei kerry eläkettä (työeläkettä). Jos taiteilijalle siunaantuu perhe, perheen perustamiseen ja elättämiseen menee aikaa, jota ei ole käytettävissä itsensä kehittämiseen taiteilijana. Taiteilija elämässään menestyäkseen (menestymisestä ja suosiosta on tullut kuin velvollisuus taiteen alalla) taiteilijana tuon perhe-elämä vaiheen voi unohtaa. Sitten kun taiteilija on saanut kaveripiiriltään tai suvussaan nostetta, että hänessähän on lahjakkuutta, alkaa apuraharuljanssi, jossa näkymätön raati arvioi hänen kykyjään. Apurahaa sanotaan olevan vain tietty määrä ja hakijoita on paljon (hah haa, ei ole, mutta niin väitetään, kokonaiskansakuntaan nähden taiteilijoita on vain vähän, mutta apurahaluukulla on tungeksintaa, koska siellä luukulla taiteilijoita on enemmän kuin muualla, näyttä siis heitä olevan paljon). Apurahaa näyttäisi siis olevan vähän ja hakijoita paljon, vaikka taiteilijaksi yltäviä ihmisiä on todella vähän. Nopea ratkaisu veturin väsyttävään tilanteeseen kansantaloudessa mielestäni on, että apurahaa varataan sen verran, että jokainen hakija saa apurahan työlleen. Tämä olisi pikalääke talouden veturin taloudellisen aseman parantamiseen ja siihen, että talouden veturi ei väsy liikaa. Talouden veturien väsymisestä historiassa on usein alkanut sotia. Taiteilijat kun ovat henkistä aateliamme ihmisinä ja siten he ovat vaikuttavia ihmisiä, tekivät he jotakin tai eivät. Jokainen, myös taiteilijat tarvitsevat rahaa. Taiteilijat ovat myös keskimääräistä älykkäämpiä ihmisiä, joten he eivät tee apurahahakemuksia turhaan. Eivät vaikka kaiken maailman raadit niin väittäisivät.

Omilla verkkosivuillani on laadittuna taidealoja sen verran kuin muistin ja sen verran kuin digitaaliselle paperille taulukkoon mahtui. Tässä linkki: Verkkosivusto Tyhjä paperi Runosivu (tyhjapaperi.fi) Taiteen toimialat taidemuotoluettelon mukaan näyttävät olevan aloja, joilla ei todellakaan toimi paljon ihmisiä. Mielestäni nämä ihmiset kuitenkin ovat tärkeitä ihmisiä, jotka ansaitsevat paikkansa talouden tilastossakin. Näille ihmisille kuuluu maksaa rahalla toiminnastaan, vaikka sitten nykyiseen taloudellisen toiminnan kirjanpitolakiin pitäisi tehdä muutos, jossa viennin ulkopuolella oleville toimialoille tuotetaan tarvittava rahamäärä kansantalouden sisärahoituksen ja rahan liikkeelle laskuna. Myös uusi sote-laki näyttää tarvitsevan lisärahoitusta. Tämä senkin vuoksi, että talouden näkyvimmän roolin ihmiset – viennin aloilla toimivat miehet – eivät kaatuisi tilastonkaan mukaan taakkansa alle rahoittaa kaikkia suomalaisia – niitäkin, joita he usein pitävät turhina ihmisinä: naisia ja taiteilijoita. Tästä rahoituksen aatteesta on useissa aiemmissa taloutta koskevissa kirjoituksissani. Etsivä löytää 😊

Tähdennän vielä sen, mitä toin kirjoituksen alussa esille: talouden vetäjinä ja vetureina taiteilijat näkyvät vuosisadoissa ja nykyään myös usein julkisuudessa. Heidät kuuluu nostaa myös taloustilastoon.

16.3.2023 Tarja Kaltiomaa

Suomessa on kehittyneet rahoitusjärjestelmät nyt 2000-luvulla, kun tietokoneita on niitten toimittamiseen tuotettu. Näillä samoilla osaamisilla ja tekniikalla on mahdollista tuottaa ihmisille myös kansalaispalkka. Kansalaispalkan lisäksi taitelijarahoituksen puutteita pitää paikata ehdotukseni rahoitusratkaisuilla, jotka ovat nimeltään TARAVA ja URRAVA. Nykyaikana ei kuulu ihmisiä enää käyttää hyväksi senkään vuoksi, että heillä on kuin kohtalonaan tuottaa lahjakkuutensa mukaista luovan työnsä tuloksena taidetta tai osallistua urheilijana maamme maineen nostattamiseen kansainvälisesti.

Taiteilijana ja ihmisenä tien löytämisen ja talouden mahdollisuuksien hankaluuksista kirjoitan aiemmin kirjoituksissani Taiteilijan ideapussi ja Elämän pelikortit.