Onneksi olkoon Immanuel Kant 300 vuotta!

Eräs jo edesmennyt ystäväni sanoi muutama viikko ennen kuolemaansa, että hän aikoo elää ikuisesti. Iäisyys on pitkä aika aika-avaruudessakin, joten ihmisen aika on pätkätyöläisyyttä eli pätkäelämää. Jokaisella on elämänkaarensa. Suurten filosofian ajattelu ylettää noitten pätkätöiden yli näkemään oman tavoitteensa kokonaisuuden – työn tarkoitus, työn tekeminen, ja työn tulokset.

Nyt juhlimme työn tuloksia!

Suomen Filosofinen yhdistys (SFY) ja Helsingin yliopiston kollegium-osasto ovat yhdessä järjestäneet esitelmätilaisuuden, johon kutsu yhdistyksen jäsenille saapui jäsenkirjeessä pari viikkoa sitten. Tilaisuuden aiheeksi oli merkitty Immanuel Kant seuraavasti:

”Huhtikuun esitelmätilaisuuden aiheena on Immanuel Kant

22.4.2024 tulee kuluneeksi 300 vuotta saksalaisen filosofin Immanuel Kantin syntymästä. Suomen Filosofinen Yhdistys juhlistaa merkkipäivää Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa järjestettävässä seminaarissa, jossa Kantiin perehtyneet tutkijat valottavat tämän filosofian eri puolia.”

Esitelmien pitämiseen osallistui neljä esitelmöitsijää HL, VO, MN ja HA. Seurasin tilaisuutta Zoom-verkon kautta. Tunnelma oli juhlallinen ja kaikki esitelmät olivat huolella laadittuja. Vaikka joissakin esitelmissä oli otettu tarkastelunäkökulmaksi opponentin näkemys, mielestäni Kantin filosofiasta on vaikeata tehdä kovin negatiivisia päätelmiä. Ei ainakaan nyky-Suomessa, jossa koko kansamme on valistuksen aatteen myötä kuten myös maassa voimassa olevan oppivelvollisuuden ja huolellisen veronkannon myötä tarpeeksi valistuneita seuraamaan yhteiskunnan kaikilla tasoilla käytävää keskustelua sekä lukemaan vanhaa ja ajankohtaista kirjallisuutta.

Lukija saa antaa anteeksi blogistille (Tarja Kaltiomaa) sen, että näkökulmani tähänkin aiheeseen on subjektiivinen, kuten mielestäni blogikirjoittajien oikeus on (lienee). Mikä on blogi ja mikä on blogikirjoitus? Vastaus on suoraan, että valistuksen kasvatti. Paneelin lopussa esitelmöitsijät tosin hieman epäröivät internetin julkisuuden suhteen, että onko internetissä käytävä keskustelu julkista keskustelua. Mielestäni on. Olen omat blogikirjoitukseni nimennyt hieman lapselliselta vaikuttavalla termillä pyykkinarukirjeet. Mielestäni tämä voi koskea kaikkia blogikirjoituksia, koska ne usein ovat kirjeitä tai kirjoitelmaa, jota pääsee julkisella foorumilla internet-verkossa lukemaan ja usein myös kommentoimaan eli ottamaan kantaa kyseiseen aiheeseen.

Esitin Zoomin chatissä kokoukselle pari kysymystä ja/tai kommenttia:

23.4.2024 (SFY:n Kant paneeli)

1)

Ensinnäkin, VO:n puhetta oli vaikeata seurata, joten en voi sanoa, onko kysymykseni kovin relevantti. Kysyn kuitenkin. Jos Kant nyt n. 300 vuotta myöhemmin olisi tämän hetken venäläistä valtaa pitävien ideologinen vihollinen, niin eikö silloin Kant ole mieluummin kansalaisten itsenäisen ajattelun puolustaja myös Venäjällä. Kaikessa kuitenkin filosofia on rauhan aatetta, jossa korostetaan keskustelun tärkeyttä kaikkien elämän kysymysten suhteen.

2)

Avaruus Kantin kirjoituksissa on vielä yhtä etäinen käsite kuin vajaa 300 vuotta sittenkin. Valistus sen sijaan on antanut kaikelle kansalle useimmissa valistuksen piirissä olevissa maissa subjektin mahdollisuuden puhua, kirjoittaa ja lukea, joista lukeminen on nykyäänkin ennen puhetta ja kirjoitusta sivistyksessä ja sivistyksen omaamisessa.

3)

Tiedoksi kokoukselle: Otin kuvakaappauksen kalvosta Formalismin motivaatio II ja kommentoin seuraavassa blogikirjoituksessani (Uusi Suomi Vapaavuoro). Esitelmä oli erityisen innostava ja kokous todella tärkeä ja kiinnostava (näin valistuksen edelleen kannattajana). Toivottavasti ok?

Lyhyesti edellä mainituista 1), 2) ja 3) viitteistä:

Kohtaan 1) en kuullut vastausta, mutta kysymys pitänee sisällään vastauksen kuin kommenttina. Toivottavasti tämä kannanotto on sekä Venäjän kansan että Venäjän nykyisen johdon kannalta hyvä, koska en oikein usko nykyaikana sellaiseen, että kukaan yksinvaltiaana haluaa pitää miljoonakansoja yksityiselämässään jatkuvasti, aina vain ja tulevaisuuksiin saakka. Keskustelu ja valistus ovat sekä kansalaisten että myös maan hallinnon etu.

Kirjoitan aiheesta kirjoituksessani Valtio-oppi: Mitä eroa on tasavallalla ja demokratialla?

2) kohtaan sain vastauksen, että nykyään jo tiedetään ja eletään aika-avaruudessa. Uskon tämän olleen jonkinlaisena viitekehyksenä jo Kantin aikaan, mutta tuoreessa muistissa on ollut vielä Galileo Galilein (1564 – 1642) saama hämmentynyt kohtelu ihmisenä ja tiedemiehenä hänen tuolloin puhuessaan, että maapallo kiertäisi aurinkoa.

Kohta 3), joka koskee esitelmää HA:lta, jossa hän käsittelee estetiikkaa ja kauneutta Kantin näkemyksen mukaan hänen kirjoituksissaan. Tämä esitelmä saa blogistin etsimään kirjaa, jossa näitä Kantin näkemyksiä on. Kant on älyllisesti kestävä filosofi, jonka kirjoista voi todennäköisesti kaikkina aikoina ammentaa keskustelunaiheita ja näkemyksiä, joiden avulla maailmamme kehitystä voi seurata.

Keskustelu herätti paljon ajatuksia ja tein sen aikana muistiinpanoja – herätti ja nostatti muun muassa omia oivalluksia – mistä Emmanuel Kant olisi mielissään.

Kant ei mielestäni ole ollut uskonnon vastainen, vaan nimenomaan kristillisen opin puolustaja jo tuolla epäuskoisten aikakautena 1700-luvulla. Uskonto vain ei hänen mielestään kattanut kaikkea inhimillistä, vaan hän, kuten allekirjoittanut kirjassani Kristillinen filosofia (Tarja Kaltiomaa, Mediapinta 2022, Elisa Kirja 2013 – Ellibs.com 2021 Tmi Tyhjapaperi lyhennelmät e-kirjoina) luonnehdin uskontoa elämäntavan ja kulttuurin perustaksi maan päällisissä maissa, valtioissa. Uskonto määrittää elämäntavan maassa (valtio) ja siten valistus on jo uskonnon ja uskonnollisen kirjallisuuden vuoksi tärkeä asia koskemaan koko kansan riittävää oppineisuutta, joka on vähintään luku- ja kirjoitustaito + laskentotaito.

Kauneus on formaalista ja sen on tarkoitus auttaa ihmisiä jatkamaan. Taide ilmentää kauneutta. Pukee tunteet formaaliseen muotoonsa.

Silti: jää kuin hämärään ”alussa oli sana”.

Tervehdys hyville ystäville ja tervehdys jälleen näkemisille!

23.4.2024 Tarja Kaltiomaa

Edellinen Vapaavuoro-kirjoitukseni:

Kirjallisuuden rahoitusmahdollisuuksista Kirjailija-lehdessä | Uusi Suomi Vapaavuoro