Some-keskustelua taidealan rahoitusmalleista

Suomalaista kansanperinnettä ja kerrontaa. Suomalaisten sukujuuret ovat syntyjä syviä, lahjakkuus voi kypsyä jokaisen hyväksynnästä.

Tekijänoikeus ja taiteilijoiden elämän rahoituspohjan tulee olla vakaampi kuin nykyisen ajattelutavan tarjoava kappale- ja muu myynti yleisölle. Tämäkin on tärkeää tulonmuodostusta, mutta taiteen yhteiskunnallinen yleismerkitys tulee myös jo alkaa huomioida rahoituksessa. Jokainen nuori, joka alkaa tai pyrkii taiteelliselle uralle, ansaitsee säännöllisen kuukausitulon. Taiteen omaksuminen ja oman taiteenalan oppiminen vaatii useita vuosia ja se vaihe nuoren elämässä on tavallaan elämänkoulua, jossa nuori saa vaikutteita ympäröivästä maailmasta. Toki nuori voi osallistua myös normaaliin työelämään, mutta muillakaan toimialoilla ei saavuteta parhaita tuloksia ja päämääriä, jos joudutaan työskentelemään kauan jollakin muulla kuin omalla tavoitteen mukaisella alallaan. Suomessa on rahoitushaittana usein asenne, jonka mukaan pelätään, että joku hyötyy jostakin aiheettomasti. Elämän rahoituksesta nuori toki hyötyy, mutta myös me muu yhteiskunta hyötyy. Nuoret pysyvät paremmin kaidalla elämäntiellä, kun he ovat yhteiskunnan hyväksymiä jäseniä. Rikollinen ”ura” tällöin houkuttaa vähemmän. Jo nämä näkökohdat tekevät oikeutetuksi niiden nuorten elämän rahoittamisen, jotka taiteelliselle uralla aikovat. Kun Suomi oli hyvin köyhä maa vielä 1500-luvun tienoilla, nimenomaan lahjakkaille nuorille myönnettiin varoja koulutukseen ja matkoihin, joita he toivomansa elämäntehtävän vuoksi tarvitsevat. Meidän nuoremme eivät edelleenkään ole pelkkää massaa, vaikka äkisti tietokoneistuneessa hallinnossa asioiden käsittelyn massatyyppisen ohjauksen vuoksi siltä alkaa näyttää. Nykyään puhutaan niin sanotuista syrjäytyneistä nuorista, mutta onko näille nuorille tehty jonkinlainen syvähaastattelu, jossa saattaa ilmetä näiden nuorten olevan vanhalta sukuperimältään esimerkiksi aatelistoa ja muuta ylhäisiä tai porvaristoa, jotka eivät yhtä luontevasti kuin työläistaustaisten sukujen lapset löydä omaa osaansa ja oksaansa elämässä helposti. Tällaiset nuoret ovat yleensä henkisesti ja geenisesti menneisyydessään saaneet pitkän ajan itseensä ja osaamiseensa kuten myös vastuunsa selvittämiseen ja omaksumiseen. Tähän he ovat tottuneet saamaan taloudellista tukea rikkailta vanhemmiltaan. Myös tämä nuorison osa on nyt meidän hyvän yhteiskuntamme vastuulla ja rahoitukseen tulee olla mahdollinen yhteisvastuullinen rahoitusmalli. Esimerkkinä tähän sanon, että myös nämä  nuoret saattavat kokea velvollisuudekseen alkaa tavallisiin melko suorittaviinkin töihin, mutta jos he eivät helposti siinä osoita pärjäämistä, niin heidän vanhempansa huolestuvat eivätkä joko oman taloudellisen tilanteensa tai yhteiskunnan vieroksunnan vuoksi osaa tukea omia nuoriaan, jolloin syrjäytymisvaara on suuri. Emme oikeastaan koskaan ole niin ”rikas” maa, että meillä olisi varaa syrjäyttää yhtään nuoristamme.

 

Kirjoitin VARMA-yhtiön johdolle ideastani TARAVA taiteilijoiden rahoitusvakuutus, jossa kirjeessä ehdotan nuorten taiteilijoiden ja taiteen alalle kouluttautuvien nuorten tukemista toistuvalla kuukausitulolla, johon rahoitus saataisiin yhteisvastuullisesti kerättynä monilta rahoitustahoilta. Lähetän tuon avoimen kirjeen tarvittaessa pyynnöstä.

 

Tuon TARAVA-ehdotukseni jälkeen on tullut esille myös muita nuorisoryhmiä, joille vastaavanlainen rahoitusmalli kuukausittaisena tulona saattaisi olla paikallaan. Urheilijat joutuvat keskittymään uransa lähtövaiheista alkaen voimakkaasti harjoitteluun, jolloin jo opiskeluun osallistuminen täysipainoisesti puhumattakaan työhön osallistumiseen elämänsä rahoituksena on usein liiankin haastavaa. Myös urheilu-uran aikana elämää vakauttavana asiana oma kuukausitulo auttaisi keskittymään urheilusuorituksiin. Nuorten perhetausta on erilainen ja jos urheilemaan alkanut nuori joutuisi olemaan huolissaan omaistensa pärjäämisestä ja siitä voiko saada näiltä tuloa, olemme liiallisen sääliosaston alueella. Kun nykyaikainen yhteiskunta toimii jo melko vahvan toimiala- ja elinkeinorahoituksen sekä onnistuneen verotustoiminnan varassa, pitääkö meidän Suomen, vaikka olemmekin pieni ja ”köyhä” maa, lähettää urheilijamme keräämään sääliä kansainvälisille areenoille, enää. Joten ehdotukseni on, että sekä harjoituskautena, aktiivikautena että urheilu-uran jälkeen urheilijoille järjestettäisiin pääomarahoituksen piiristä kuukausitulo. Kun urheilu-ura päättyy, urheilija on usein vielä melko nuori ja voisi rahoituksen turvin halutessaan vielä opiskella tai täydentää opintojaan.

Rahasta usein puhutaan pahana,

mutta rahan avulla voi tehdä myös paljon hyvää.

Yleisönä olemme suomalaiset sekä taiteen että urheilun innokkaita kannattajia. Me voisimme kannattaa taiteen taitajille ja urheilun sankareille myös hyvän toimeentulon ja vakaan elämänmahdollisuuden. Kuten jo lähes koko työväestölläkin on, palkkatulo on perusturvaa heillekin.

9.12.2020 Tarja Kaltiomaa

Rahoitusalan ratkaisumalliehdotuksista oli kyse myös edellisessä blogikirjoituksessani, johon tässä linkki:

Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuehdotuksia ja malleja | Uusi Suomi Vapaavuoro

 

 

0
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu