Suomalaisia herraskartanoita ja työväen asuntoja

Muistojemme maisemat häilyvät kuin keväiset pilvet kattojen yllä. Miten niihin voi kurkottaa? Joskus tuntuu, että ainoastaan mielialat ja niiden ailahtelut siivittävät menneiden aikojen muistoja kiinnittäen muistelut milloin mihinkin luonnossa ja infrastruktuurin saloissa. Saleissa?

On selvää mielestäni, kun pahimmat uhkakuvat, joita ihmisille maalataan elämän ehtoopuolella koettavaksi, eivät vielä ole täysin saavuttaneet omaa pääkoppaani, niin tämän nykyisyyteni muistot ovat vielä kovin kirkkaina mielessä. Muistan lapsuuteni ihan hyvin, vaikka sen osalta yleisesti sanotaan, että lapsuusmuistot valtaavat mielen kokonaan, kun vanhuus etenee. Mielessäni on sekä hyviä että ei niin hyviä muistoja, mutta nuo ei niin hyvät muistot vaikuttavat ajan kuvalta sotien jälkeisessä Suomessa. Oli kovin ankeaa. Mutta oli muutakin, kuten oravien leikkiä puissa lastentarhan pihalla Tuirassa. Ja niin lauloimme oravasta laulua, jonka vieläkin muistan toisinaan.

Nykyisellä paikkakunnallani olen muistanut jotakin, jota en ole tavoittanut. Olin jopa sanonut naapurille, että muistan asuneeni paikkakunnalla puisessa kerrostalossa joskus edellisessä elämässäni. Minulla ei olut asiasta mitään todistetta ja se piti mieleni usein asian tiimoilla askartelemassa. Nyt on. Löysin tietokanta Finna.fi sovelluksesta kuvia noista muistojen kerrostaloista. Tämä keventää mieltä, että tuntuu ihmisenä, etten ihan hullu ole. Minulla on aikuisiällä ollut ja on muitakin menneen elämän muistoja, jotka ovat alkaneet yhä todemmilta tuntua. Kirjoituksissani Taiteilijan ideapussi ja Elämän pelikortit todistelen ajatusta Suomessa asumisessa, että meillä ei ole kovin paljon infrastruktuurista muistamista maisemissamme. Lisäksi se, mitä on, vaikuttaa olevan kuin purku-uhan alla kaiken aikaa. Mielestäni Euroopan Unionin pitäisi määrätä suomalaisille päättäjille (Leaders?) purkukiellon toistaiseksi, jotta maisemaan jää nykyajastakin jotakin tuttua ja muisteltavaa. Ei taida päivää mennä, etten kuulisi jotakin olevan uhanalaisena: luontoa, viattomia kukkasia, rakennuksia, maisemia…

Suomalaiset mielen maisemat olen kuvannut jossakin kirjassani sellaisiksi, että jos joessa tulee lastu joen yläjuoksulta, niin suomalaiset lähtevät tarkistamaan, ettei siellä vain asu kukaan. Mistä tällainen uhka-ajattelu on syntynyt. Mielestäni nykyään on rakennettu noin sadassa vuodessa kohtuullisen hyvät olosuhteet ihmisten asua. Rakentamisen taso on oikein hyvälaatuista. Pitää voida jo purkamisilta asettua ja alkaa kunnostaa tutuksi tulleita rakennuksia ennemmin kuin niitä purkaa.

Nuo muistojen puukerrostalot on purettu aikaa sitten, kun nämä nykyiset aluesuunnittelualueelle rakennetut betonitalot on tullut tilalle. Nämä ovat tarpeellisia asuntoja ihmisille. Näille kuuluu asettaa purkukielto. Asunnoissa on hyvä ilmanvaihto, kun sitä on parannettu ikkunoiden yläpuolelle asennetuilla korvausilmaventtiileillä. Huonekoot ovat hyvää laatua – siis huoneet eivät ole kopperon kokoisia. Betonitalot ovat pelkistettyjä tyyliltään rakennusten nopeahkon rakennustavan ja aluerakentamisen kiireellisen aikataulunkin vuoksi. Muitakin syitä siihen on. Alueet ovat olleet tarpeelliset, koska muuallakaan Suomessa ei ole ollut tarpeeksi rakennuksia suurille ikäluokille, jotka kasvoivat ulos ahtaimmista oloistaan ja asunnoistaan. Suomalainen työelämä on kehittynyt suotuisasti, joten ihmisillä on ollut varaa kunnolliseen betonitaloasumiseen, mutta tämä purettu asumissuma ei olisi onnistunut ilman tätä uutta rakennustekniikkaa. Ihmisten pitäisi hyväksyä paremmin tehty infrastruktuuri kuin nyt julkisessa keskustelussa näyttäisi olevan.

Osallistun kaupunkivalokuvaukseen eri ryhmissä ja siksi olen ollut sitkeä Finna.fi-ohjelman käyttäjä. Eilen oli ilo löytää nuo jo mielikuvitukseksi luulemani puukerrostalot, joissa jommassakummassa olen väittänyt asuneeni alueella ennen nykyaikaa. Ihmisen muisti siis voi ylittää kuolemankin(?), tosin kuolemassa onkin kyse luonnonsalasta, ihmisen henkisestä jatkumosta. Aiheesta kirjoitan kirjassani Kristillinen filosofia ja siis tänään olen iloinen voidessani sanoa, että luonnollinen muisti saattaa riittää myös menneen muisteloihin. Myös täällä Suomessa.

Muistaminen ja henkiset asiat ovat yksilökohtaisia ja ihmisen ei pidä hermostua siitä, että muistaa tai ei muista. Tunnelmat ja hyvä mieli nykyisessä elämässä ovat tärkeämmät asiat kuin todistaa muistavansa samoin kuin joku toinen ihminen. Niin moni asia elämässä on lahjaa, ja lahjat eivät ole kaikille tai kaikilla samat. Tätä asiaa kompensoi taide ja kirjallisuus, joka voi tasoittaa tietä erilaisissa lahjakkuuksissa tai lahjattomuuksissa. Yhteinen kulttuuri on arvokas asia.

22.5.2023 Tarja Kaltiomaa

Edellinen kirjoitukseni Vapaavuoro-palstalla:

Kvalifysiikan esittely – mitä kvalifysiikka on ja voi olla? | Uusi Suomi Vapaavuoro