Taiteilijan ideapussi

Kupittaan saven vaasi 1500-luvulta herättää muistoja ja muistia.

Ollako taiteilija vai eikö olla? Taiteilija on taiteilija, kysymys on vain siitä, minkä elämänuran valitsee, taiteilijan uran vai jonkin muun työuran elääkseen ja rahaa tienatakseen. Jos valitsee työuran, jolla tienaa rahaa, peli taiteilijana ei ole menetetty, mutta vaihtoehtona, kun taiteen toimiala kiinnostaa, on monet erilaiset taidetta tukevat työtehtävät. Silloin taiteilijasieluisena ihmisenä voi tehdä työtä kiinnostavalla alalla, tienata palkkaa ja oppia taiteen alaa ehkä haluamallaan tavalla.

Taide tarvitsee yleisönsä, joten millä tahansa alalla työskentelevä ihminen, voi olla mahdollinen taiteilija koko ikänsä tekemättä mitään taiteellista. Kun taide kiinnostaa, on paljon mahdollisuuksia sitä seurata. Harrastuksia taiteen piirissä on useita: lukeminen, taidenäyttelyt, teatteri, elokuvat, konsertit jne. Taiteen seuraamisesta on kulttuuri-ihmiselle aina hyötyä, taide on hengen ravintoa. Sen, että ei ihmisenä yletä taiteen ammattilaiseksi tai tekijäksi, ei tarvitse olla ylikäymätön pettymyksen aihe.

Joskus taiteilijaksi tullaan ilman muuta vaihtoehtoa. Tällöin ihmisellä saattaa olla kohtalon osoittamana tienä taiteellinen luovuus ja sen ilmentäminen. Meillä ihmisillä on erilaisia henkisiä taakkoja. Henkinen taakka on kuin näkymätön säkki, joka ei jätä ihmistä rauhaan ja jota hän kuljettaa mukanaan jopa elämästä toiseen eläessään. Joskus tuo taakka vaatii sellaisen huomion, että se pitää purkaa tekemisellä. Tämän ajatuksen mieltämiseksi lukijan kannattanee perehtyä myös kirjoitukseen Toiminnallinen ajattelu (Tarja Kaltiomaa Tyhjäpaperi-sivusto http://www.kolumbus.fi /tyhjapaperi). Ajattelemisen teoria ja alue on hyvin laaja oma elämänalueensa ja filosofina ajattelemisesta voi jopa sanoa, että ihminen on luotu ajattelemaan. Tästä ymmärtää, että hyvin tärkeästä asiasta on kysymys.

Länsimainen taide on kehittynyt maanpäälliseksi konkreettiseksi aarteeksi, jossa vanha taide muodostaa polkuja ja henkisiä polkuja koko ihmisen maanpäälliseen historiaan ja vaellukseen. Taide tarjoaa monia polkuja taiteen tarkasteluun antropologisena ilmiönä ihmissukujen elämän siivittäjänä. Kiinasta etelärantoja pitkin Lähi-Idän kautta Eurooppaan kulkee eräs ajallinen taidepolku, joka alkaa keraamisista ruukuista ja vaaseista. Kiinassa oli ylhäisön tapana valmistaa kalliita ruukkuja ja vaaseja, maljakoita, joihin kerrottiin kuvallisesti perheen tärkeitä tapahtumia ja historiaa. Kun muistettavat asiat oli kiinnitetty maljakoihin, isäntäväen ei tarvinnut enää yhtä paljon vaivata muistinystyröitään kertoakseen perheen vieraille suvun tarinoita. Kun tarinan kohokohdat oli nähtävänä maljakossa, itse tarina sai siitä alkunsa ja tuli kerrottua tutuksi tulleella tavalla uudelleen ja uudelleen. Kiinassa jopa muodostui tarinankertojien ammattikunta, joka alkujaan oli niin sanottuja maljakon selittäjiä. Tämän ammattikunnan voitaisiin kuvitella nykyään tekevän työtä muun muassa juontajina ja taideoppaina.

Maljakot säilyttivät pitkään pintansa tärkeimpänä taidemuotona. Maljakkojen aiheiksi nousivat sotatarinat ja voitonmerkit ja sittemmin myös ketojen kukkaset. Maljakoita seurasi kuvapatsaat, jotka esittivät tunnettuja ylhäisön edustajia, jumalia ja pyhimyksiä. Arkkitehtuuri oli jo varhain maapallon elämässä tärkeä taidemuoto. Rakennettiin ja koristettiin temppeleitä, joissa vaalittiin jumalten ja pyhimysten muistoa ja elävää luovuutta. Esinetaiteen rinnalla varmasti on kukoistanut myös esittävää taidetta: laulua, tanssia ja musiikkia eri muodoissaan.

Kuvapatsaiden valtakausi kesti pitkään ja siltä valtakaudelta on edelleen runsaasti jäljellä teoksia eri puolilla maailmaa, mutta erityisesti aiemmin mainitsemallani taiteen polulla idästä länteen. Seurapiirien tärkeimpiä tapahtumia oli uusien kuvapatsaiden julkaiseminen ja niistä keskusteleminen.

Kun luomme näköpiiriimme katseen menneeseen, ei tarvita kovin pitkää historiallista etäisyyttä alkaa nähdä maalausten aikakausi taiteessa. Vanhimpia yhä säilyneitä taideteoksia on olemassa ehkä 1400-luvulta. Sitä vanhemmat maalaukset ovat seinämaalauksia ja niitä on jäljellä, jos kyseisiä rakennuksia on jäljellä. Koska rakennukset eri syistä sortuivat ja tärkeitä taideteoksia alkoi kadota, keksittiin maalata kuvia erillisille, siirrettäville alustoille.

Kuvataiteessa, kuten alun perin maljakoiden osalta, kyse on muistamisesta. Tauluihin on maalattu tärkeitä tapahtumia yleensä ylhäisön elämässä.

Taidetta ei olisi syntynyt lainkaan, jos ihmisellä ei olisi muistamisen tarvetta ja velvollisuutta. Taiteilija mystisellä tavalla voi tavoittaa oman menneisyytensä ihmisenä, kun hän on tallentanut mielimaisemansa ja kuvamaailmansa tauluihin, joita säilytetään pitkään yli hänen tuotteliaan elämänsä hänen nähdäkseen taulujaan sittemmin jopa vuosisatojen päästä. Jos juuri koskaan ihmisestä sanotaan tämän olevan kuolematon, vanhastaan kyseessä tavallisesti on kuolematon, joka tunnistaa itsensä ja työnsä jäljen taiteesta ja jopa vanhasta taiteesta.

Ja kuten esimerkissämme muistaa suvun historiaa maljakon kuvituksesta, taiteessakin on kyse siitä, että taide antaa avaimen muistaa menneisyyttä. Ihmisen oma lahjakkuus ja kertomisen taito voi tarjota muistiin ja muistettavaksi joskus jopa runsaasti elävää historiaa ja tarinoita. Avain muistamiseen on ensin löydettävä.

Tässä on johdatusta taiteen tekemisen merkitykseen. Yhä edelleen meillä ihmisillä on velvollisuus muistaa, mutta taidetta nykyään toki voidaan tehdä jo kovin vakavan velvoituksen sijaan myös kauneuden ja estetiikan vuoksikin. Muistamiseen on tullut nykyään jo muitakin mahdollisuuksia ja muistamisessa voi nykyaikamme jälkeen ja tästä ajasta eteenpäin olla apuna tietokoneet.

Edellä sanotusta huolimatta ja sen vuoksi saattaa edelleen nykyaikana olla hyvin tärkeää tehdä taidetta silloin, kun siihen on syntynyt kutsumus. Taiteilija joutuu ottamaan huomioon myös taiteen säilyttämisen taakan yhteiskunnassa. Löytyykö tuotettaville taideteoksille paikka maailmassa, omassa maassa, seiniä ripustukseen? Joskus voi olla henkisesti mahdollista tämä asia ottaa huomioon, mutta suuri taide syntyy kaikesta huolimatta kuin lapsi maailmaan, syntyy kun on syntyäkseen. Luottavaisesti vain jätetään tuo ”lapsi” elämään kohdataksemme sen uudelleen tulevaisuudessa. Jos luotua taideteosta ei löydy tulevaisuudessa, vaarana on, että taiteilija luo teoksen uudelleen, hänen sisäinen levottomuutensa tuolloin pysyisi elävänä velvollisuutena taideteoksen luomiseen.

Taiteilija ihmisenä voi olla paljon rauhallisempi ja miellyttävämpi ihminen muita ihmisiä kohtaan, kun hän voi toteuttaa luovuuttaan taiteeseen. Länsimainen yhteiskunta voi olla paljon vakaampi ja rauhallisempi, kun ihmisillä on mahdollisuus tuottaa taidetta ja kun yleisöllä on mahdollisuus nähdä taidetta, joka on kuin tiedostamatta rauhoittavan tuttua kuvamaisemaa jo vuosisatojen ajan ollut. Taiteella on länsimaisessa taloudessa myös suuri taloudellinen merkitys, vaikka sitä ei aina rahasarakkeisiin kirjattaisikaan. Jo yhteiskunnan vakaus sen myötä, että levottomat sielut purkavat levottomuutensa rauhaisasti taiteeseen taiteilijoina ja yleisönä, on tärkeä yhteiskuntarauhan ylläpitäjä. On aivan perusteltua, että yhteiskunta tukee taiteen säilyttämistä ja tuottamista yhteisistä varoista. Tällä on yhteiskuntaa vakauttavaa, elämänlaatua kohentavaa ja taloutta edistävää vaikutusta, joten kyse on enemmän sijoituksesta kuin rahan törsäämisestä turhuuteen.

 

Tuo eteläinen taiteen kulkupolku maapallolla ei ole ainoa kulkupolku. Maapallon pohjoiset alueet ovat luonnonvaraisia alueita, joissa luonto tarjoaa usein tuon taiteeseen sidotun muistamisen luonnon muistomerkkeinä. Luonnon voimavarat ja muistamisen säilyttämisen tarjonta on ihmeellistä taiteilijoiden ideapussiainesta. Kun eteläisen maapallon taiteen täyttämät maisemat tuottavat vääjäämättä muistiin menneisyyden asioita usein ihan miellyttävästi, mutta toisinaan ihmisille vääjäämättä, vaikka ei aina tahtoisikaan, pohjoisilla seuduilla ihmisten muisti on tallentuneena luontoon. Ihmiset elämänjatkumossaan saattavat kohdata luonnossa sen muistin, minkä eteläisempi ihminen kohtaa arkkitehtuurissa ja taiteessa.

Ihminen, joka on eläväinen ja utelias sielultaan, saattaa mennä joskus aivan tolaltaan edellä mainittujen muistomerkkien äärellä. Muistomerkeistä saattaa mukaan tarttua henkisiä avaimia ymmärtää itseään tai omaa sukuaan syvällisemmin kuin ilman muistomerkkien kohtaamista.

Länsimainen maailma on nykyään infrastruktuurinen ja se tarjoaa ihmisille paljon erilaisia kulkureittejä. Sellaisia ovat tiet, rautatiet, joet, moottoritiet ja maaston erilaiset polut. Tämän kaiken voimme nähdä ja kokea. Tämän näkyväisen maailman lisäksi maapallolle on rakentunut näkymätön tiestö ja polkuja. Tällaisten polkujen seuraaminen on melko harvinaista, mutta ei tavatonta. Ihminen kulkee ja etsii jotakin tärkeää ja kohtaa todellisia muistomerkkejä ja taidetta, mutta hänen henkinen polkunsa voi risteillä näkymättömänä ja pitää ihmisen liikkeellä, kunnes hän löytää etsimänsä. Vanhaan aikaan ylhäisöperheiden nuoret, tavallisemmin ehkä nuoret miehet, varustettiin matkaan etsimään menneisyytensä ja sukunsa jälkiä sieltä puolelta maapalloa, missä niitä jälkiä sukutarinoiden ja ihmisten muistin mukaan arveltiin olevan. Kun nuori oli kulkunsa kulkenut, hän saattoi rauhallisemmin mielin asettua asumaan sukunsa kartanon tai muun omaisuuden piiriin ja sen hoitajaksi.

Itsensä toteuttamisen taiteen avulla ei enää nykyään välttämättä tarvitse olla niin suurieleistä kuin se on usein menneinä aikoina ollut. Nykyaika tarjoaa uusia mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja ihmisiä neuvotaan ottamaan huomioon myös ekologinen jälkensä, minkä hän maapallolle, planeetalle, tuottaa. Usein järkevä elämän valinta, kun on etsintänsä etsinyt, on liittyä taiteen yleisöksi ja ihailijaksi. Kyllä taiteilija ihmisessä nostaa päätään, kun siihen on aito tarve ja kohtalon sormi sitä tietä elämässä osoittaa.

4.4.2021 Tarja Kaltiomaa

 

 

 

+1
TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi ( http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi ) kristillisyydestä nimenomaan filosofiana, ei uskontona. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, monipuoluediggari, seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu