Valokuvaus: Pyhätön tärähdys

Valokuvausharrastus on yksi kummallisimmista nykyajan ihmisen harrastuksista. Se vaikuttaa maailman helpoimmalta harrastukselta nykyään: eihän tarvitse kuin nappia painaa. Toisaalta kummallista on, että se on oikeasti todella vaikeata. Harva viitsii siihen ryhtyä. Ja ehkä vielä harvempi viitsii jatkaa.

En halua itseäni kehuskella – sellainen pois Suomessa – se on monesti kiellettyä. Hiljattain luinkin eräästä tuotetusta filosofisesta opuksesta, joka on naisfilosofin kirjoittama, mutta jossa on saman otsikon alle huolehtivasti kirjoittaneet muutkin taitavat mietiskelijät ja filosofit, että itseään ei pidä kehua eikä itsestään tule kirjoittaa. No kuitenkin siis en kehu, vaan kerron: kamera alkoi istua käteeni suunnilleen vuosikymmenen 1980 – 1990 vaihteessa. Perhe kasvoi ja myös motivaatio kasvoi tunnelmien, tilanteiden ja perheenjäsenten tallentamiseen valokuviin. Elimme tuolloin valokuvauksen kannalta onnellista filmirulla-aikaa. Kameraharrastuksen alettua kamerassa piti aina olla tuore filmi. Siitä piti huolehtia. Filmi kehitettiin yleensä tutussa valokuvaliikkeessä. Rulla vietiin sinne ja kuvat haettiin sieltä. Kuvat olivat kansiossa ja kansiossa oli myös kehitetyt filmit. Niistä olisi voinut tai voisi vieläkin tehdä ilmeisesti diakuvia näytettäväksi projektorilla. Moni valokuvaaja tuolloin harrasti diakuvien näyttämistä ja niiden parissa toimimista. Minä tyydyin vain näyttämään valokuvanippuja sukulaisille heti ne saatuani ja laittamaan kuvat albumeihin.

Minulla oli valokuvausharrastukseen innostus, jonka mielestäni olin perinyt enemmän enoltani kuin isältäni, siis henkisessä mielessä. Isänikin kuvasi jonkin verran, mutta eno oli koko suvun kuvaajana uskollisempi. Suvussa siis harrastettiin valokuvausta jo ennen omaa harrastustani.

Vuodet vierivät ja rulla lähetettiin valokuvaliikkeeseen postitse. Yllätys olikin melkoinen tultuamme uudelle 2000-luvulle: paluupostissa kehitettyjen paperikuvien lisäksi oli cd-levyllä samat kuvat. Filmirullallisen verran.

Maailman luomisen alusta saakka on ollut niin, että kun maailmaan syntyy jotakin uuden uutta, osa ihmisistä leiriytyy vanhalle kannalle ja osa menee kiirehtien uuden perään. Niin valokuvauksessa on käynyt.

Kun perhetaakka vähitellen keveni, liityin paikalliseen valokuvakerhoon. Varovaisin askelin, ilman juuri muuta meriittiä kuin oma usko ja tahto. Menin ensin kiinnostavalle valokuvausta käsittelevälle luennolle, jossa päätökseni vahvistui. Luentosalin aulassa oli esitteitä, jossa oli ilmoituksia kerhotoiminnasta kaupungissani. Lähetin hakemuksen ja tuo ensimmäinen kerho ohjasikin osoitteeltaan lähemmäksi Soukkaan, kerhon nimi oli ja on edelleen Soukan Kamerat ry. Kun liityin kerhoon, oli sielläkin tapahtumassa valokuvauksen historiaa. Kerho täytti 40 vuotta ja pimiötoiminnasta luovuttiin virallisestikin. Oli siirrytty digikuvauksen aikaan. Kerhon verkkosivuja pian tuon jälkeen uudistettiin ja olin aktiivijäsenenä tullut valituksi myös kerhon johtokuntaan ja aloin toimia kerhon sihteerinä.

Kerhossa mukana oleminen on itsenäisen kuvaajan asema. Kerhossa laaditaan ohjelma syys- ja kevätkaudeksi, ja ohjelma ja muut kerhotiedot löytyvät verkkosivulta. Jäsenet saavat myös ajankohtaista tietoa ohjelmasta sähköpostiin. Kerhoilloissa ja kilpailujen julkistuksissa kerholaiset tapaavat toisiaan. Tämä on hyväksi, koska itsenäisenä ajanvietteenä valokuvauksen harrastaminen on helposti kovin yksinäistä puuhaa.

Kamerakerho nykyään tukee toimintaa laidasta laitaan. Kerholainen voi kuvaamiseen käyttää kännykkää, kompaktikameraa tai järjestelmäkameraa. Kerhossa vaalitaan hyvää kuvan arvioimisen taitoa ja pidetään huolta kuvien hyvästä aihepiiristä sekä myös teknisestä tasosta. Kilpailutoiminta on valokuvausalan normaalia toimintaa. Kilpailuihin osallistuminen mittaa miestä ja nykyään yhä enemmän myös naista. Varmasti kilpailujen tuloksista, kuten kaikessa taiteen arvioinnista, voidaan olla montaa mieltä, mutta tuomarin tai tuomarien arviointiin tulee mukisematta tyytyä. Tämä kasvattaa harrastajien luonnetta (voin kokemuksesta sanoa). Kerhotoimintaan osallistuminen avaa mahdollisuuksia kerhotoiminnan sisäisestä toiminnasta aluetoimintaan, kansalliseen toimintaa ja aina kansainväliseen kilpailutoimintaan saakka. Kerhojen jäsenmaksut ovat maltillisia, joten pitkäaikainen harrastuksessa omaehtoinen kehittyminen on mahdollista, vaikka ei omistaisi omaisuuksia tai suuria tuloja. Valokuvausharrastus on erinomainen harrastus esimerkiksi työuran jälkeen eläkkeelle päästyä.

Ai jaa: lupasin otsikossa pyhätön tärähdyksen. Se tulee nyt. Valokuvien vedostaminen ja siis kehittäminen on ollut pyhättötoimintaa niin kauan kuin valokuvia on otettu. Osallistuin kaupunkitason kilpailuun kirjastovirkailijan printtiavusteisella kuvalla tavalliselle paperille. En odottanut kuvalta mitään, laitoin sen vain sääntöjen mukaan menemään. Kuvien julkistustilaisuudessa kuva oli voittajakuvien pöydällä ja se pääsi sellaisenaan myös FotoEspoo 2022 näyttelyyn Lippulaivan kirjastoon. En yhtään tiedä miten tämä olisi vahinko, tuomarien sanaan on tyytyminen.

Sanoisin vain kaikille, joita valokuvaus saattaisi kiinnostaa kerhotoimintana, että mukaan vaan!

13.1.2023 Tarja Kaltiomaa

FotoEspoo 2022 -valokuvakilpailussa värikuvien ensimmäinen sija kuvalla ”Uimaan menossa”. Kilpailun teemana ”Harrastus”. Kuvan ylpeä ottaja: Tarja Kaltiomaa

 

TarjaKaltiomaa
Espoo

Kirjailija, filosofi, runoilija, valokuvaaja: aiheena Kristillinen filosofia. Kirjoittelen omalle verkkosivustolleni Tyhjäpaperi UUSI OSOITE http://www.tyhjapaperi.fi kristillisyydestä filosofisen näkemyksen ja kirjan Kristillinen filosofia perusteella. Kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja vaikutan seurakunnassa tavallisena seurakuntalaisena. Olen puolueisiin sitoutumaton, "monipuoluediggari", seuraan politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua maltillisesti. Jäsenyyksiä yhdistyksissä: Espoon Kirjailijat ry jäsen vuodesta 2013 (hallituksessa vuonna 2022), Soukan Kamerat ry hallituksen jäsen vuodesta 2014, yhdistyksen sihteeri, Luonnonfilosofian seura jäsen vuodesta 2013, Suomen Filosofinen yhdistys jäsen vuodesta 2013, kotiseutuyhdistys Kivenlahti-Stensvik ry kannatusjäsenyys. Olen kirjailija ja yhteiskunta-aktiivinen seniorikansalainen, eläkkeellä atk-uran jälkeen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu