Ehtiikö maailmaa enää pelastaa?

Heikki Ylijoki esitti hyvän pahan kysymyksen:

– Veikko, mikä olisi oma ratkaisusi, jotta nyky-EU saavuttaisi jonkinlaisen vakauden?

Vastasin:

Kiitos hyvästä pahasta kysymyksestä.

Vastaan sellaista yleistä, joka ei varmastikaan tule toteutumaan ja siksi näen EUn ja maailman tulevaisuuden synkkänä. Eilen Saksassa haavoittui yli 20 poliisia ja myös joitain mielenosoittajia loukkaantui, kun rythmien sälille syntyi väkivaltaisia taisteluja. Väkivallan veikkaan lisääntyvän suuresti EUssa ja koko maailmassa, kun yhteiskunnalliset, poliittiset, uskonnolliset ja ekologiset ongelmat pahenevat.

Ratkaisu olisi yksinkertainen, mutta ilmeisen mahdoton.

Kaikkien tulisi luopua yksipuolisesta lyhytnäköisestä oman edun tavoittelusta. Tuo lie vastoin useimpien opittua selkärankaan syöpynyttä käyttäytymistä ja se lie osin vastoin yhtä oleellista osaa ihmisluontoa.

Toinen edellytys olisi, että jokainen tunnistaisi oman inhimillisen erehtyväisyytensä, oman keskeneräisyytensä, oman epätäydellisyytensä. Tietääkö joku tuollaisen päättäjän?

Sellaisen ”valaistumisen” saavuttaminen kestää usein vuosikymmeniä. Hyvin harvalla on siihen halua mahdollisen lyhyen alkuyrityksen jälkeen, koska itsensä rehellisen arvioimisen tie on tuskallinen, kun näkee omaa heikkouttaan ja omaa pahuuttaan.

Kun näkee virheitä itsessään, silloin voi oppia jotain muilta, jopa niiltä, jotka ovat melko kaukana omasta maailmankatsomuksestaan. Tuolloin voisi tehdä jotain yhteistyötä selvästi eri tavoin ajattelevien kanssa.

Silloin omaan kireään kuplaan tulisi halkeamia, joiden kautta uutta älyllistä ja emotionaalista happea voisi päätyä omaan älylliseen ja emotionaaliseen verenkiertoon. Silloin viha riita ja vaino pienempää olla vois.

Päättäjien pitäisi tajuta, että niin ekologiset, etniset, uskonnolliset kuin sisäiset valtapoliittiset ja eritoten kansainväliset valtapoliittiset taistelut tulevat entistä pahemmin räjähtämään sekä käsiin että syliin. Tuosta on tiedotettu vaikka kuinka kauan vaikka kuinka paljon tiedemiesten tutkimuksissa. Asia mennee aikuisen oikeasti perille ehkä sitten, kun ministerien suljetussa kammareissa alkaa oikeasti olla pulaa leivästä ja puhtaasta ilmasta.

Ehkä aika moni allekirjoittaa yllä olevat periaatteet.

Mutta kysymys ei ole allekirjoittamisesta.

Kysymys on teoista, joilla on ylen kova kiire.

Tekoihin kuuluu oleellisesti omista eduista luopumista.

Siinä arvopuheen kyllästämille ihmisille arvotoimintaa!

Joukkomitassa historiassa sellaista on esiintynyt vain äärimmäisen pakon edessä.

Hyvin harva tajuaa, että olemme pakon edessä.

Tai sitten vedenpaisumus, josta on jo Euroopassakin konkreettisia merkkejä.

Veikko Tarvainen

30.6.2924

veikonvenytys.fi