OLETKO KOSKAAN KULKENUT KAVERISI KENGISSÄ KAHTA VIIKKOA?

Kärsimyksen syyt voi karkeasti jakaa kahteen luokkaan: itsen ulkopuolella olevat syyt ja itsen sisältä kumpuavat syyt. Luonnollisesti ne vaikuttavat enemmän tai vähemmän toisiinsa ja sekoittuvat toisiinsa.

Tragiikkaa on siinä, että toisilla on kaksinkeroin kova kohtalo. Ensin ulkopuolinen maailma murjoo heitä/meitä ja niin syntyy sisäisiä psyykkisiä haavoja, esimerkiksi itsevihaa. Sen jälkeen sisäinen haava vaivaa elämää pahimmillan kuolinvuoteelle saakka.

Toiset pystyvät kestämään ulkoista painetta paremmin kuin toiset. Toiset pystyvät ja jaksavat parantamaan sisäisiä haavojaan.

Toiset selviävät, ainakin ulkoisesti katsottuna, hämmästyttävän hyvin hyvin vaikeista olosuhteista. Mutta meillä kaikilla on niin, että moni sisäinen haava on näkymätön ulkopuolisille. Se voi olla näkymätön itselleen myös ja usein niin on.

Kerran eräs henkilö totesi, että hänen onnettomutensa on siinä, että hänen elämässään ei ole ollut mitään dramaattista. Siksi hän sanoi pelkäävänsä, että sitten kun sellaista tapahtuu niin, miten hän se kestää. Se oli häntä piinaava pelko. Varmasti myös monen muun.

Usein siinä käy kuten Mark Twainille, joka sanoi pelänneensä elämänsä aikana hyvin monia sellaisia asioita, jotka eivät koskaan toteutuneet.

On niin monia, monenlaisia tarinoita ja siksi on hyvä pyrkiä noudattamaan, erään intiaaniheimon ohjetta:

– Älä tuomitse ketään, jos et ole kulkenut kahta viikkoa hänen mokkasiineissaan.

Veikko Tarvainen

veikonvenytys.fi

17.4.2023