Onko puuveneellä sielu? Onko joku sadoista jumalista oikeasti olemassa?

Toivon naparetkeilijä Amundsenin tavoin kaikille kylmää päätä ja lämpimiä jalkoja, jos haluaa osallistua alla oleviin pohdintoihin. Aikansa voi käyttää muuhunkin kuin kiivailuun.

Olen edelleenkin vankasti agnostikko enkä halua kiivailla uskonasioista, mutta jos minun pitäisi valita joku uskonto, niin se olisi kyllä luonnonuskonto kristinuskon tai islamilaisuuden sijaan.

Kristinuskon monet humaaniset periaatteet Uudessa testamentissa, mm. Vuorisaarnan periaatteet – kuulemma Gandhi piti sitä aina mukanaan – ovat hienoja, mutta ne eivät liity kysymykseen, onko jumala olemassa vai ei.

Vanhan testamentin monet tarinat kuten osa juutalaisuuden tarinoista ovat vastenmielisen väkivaltaisia, hyvin verisiä, voisi sanoa sadistisia ja näkemykset joidenkin eläinten (luettelo on laaja) saastaisuudesta ovat luotaantyöntäviä . Väkivallalla mässäilevät tarinat selittävät jotain historian väkivallasta, jota toki oli ollut jo ylen kauan ennen uskonnollisia tekstejä.

Jotain oleellista väkivallan ja uskonnon – mm. kristinuskon ja varmaan myös islamilaisuuden – suhteesta, kertoo myös lihansyönti.

Uskomista ei voi perustella järjellä. Usko perustuu uskoon, uskomuksiin. Se lähtee tunnepohjalta. Usein se lähtee kuolemanpelosta. Ihminen on keksinyt jumalan (joita on satoja, ehkä tuhansia) ja kuolemanjälkeisen elämän, jotta voisi tukahduttaa kuolemanpelkonsa.

Agnostikkona totean, että voihan joku jumala olla olemassakin. Mutta varsinkin lapsille tuon uskomuksen tuputtaminen on moraalisesti väärin, koska ei kukaan voi tietää asiaa.

On olemassa ainakin yksi kristillinen suuntaus, jossa kaste annetaan vasta täysi-ikäisenä, koska ajatellaan, että vasta silloin ihminen voi ”tietää” onko jumala olemassa.

Palatkaamme tunnepohjaan, fiiliksiin Minua on aina viehättynyt lause:

– Buddha elää jokaisessa ruohonkorressa.

Se on uskomus. Ennen kaikkea se on vertauskuva. Se on yksi tapa kunnioittaa luontoa ja elämää.

Suomennan sen näin:

Elämä, luonto on pyhää.

Ei sen kummempaa. Eikä sen vähempää. Ja se on paljon.

Kun yhtenä keväänä kunnostin puuvenette, eräs kaveri totesi:

– Puuveneellä on sielu. Muoviveneellä ei ole sielua.

Lause tuntui oivasti osuvalta, vaikka agnostikkona tässäkin totean että kukaan ei rationaalisesti ole todistanut, että puuveneellä olisi sielu. Fiilispohjalla lause tuntuu osviittaa antavalle.

Fiilispohjalla toiset uskovat. Fiilispohjalla toiset eivät usko. Ja sitten on pieni vähemmistö, joka sanoo:

– En tiedä.

Se on hyvä ja rohkea vastaus moneen kysymykseen.

Oletan, että aika moni vastaa siten keskiajan skolastikkojen pohtimaan kysymykseen:

– Pystyykö jumala luomaan niin painavan kiven, ettei hän pysty sitä itse nostamaan?

Veikko Tarvainen

27.4.2023

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu