Tunteiden tango

Erään neurotieteilijän mukaan tunne kestää keskimäärin 1,5 minuuttia, kun antaa sen olla. Mutta kun ajatukset liittyvät väkevään vaikeaan tunteeseen, silloin tunne ja ajatukset jäävät päälle ja ne pörräävät niin päässä kuin kehossa. Pahinta on tunteiden märehtiminen: pötsistä satakertaan ja muihin märehtijän mahoihin ja takaisin.

Hyvä tietää, että tunteet ovat usein lyhytkestoisia. Kun tietää, on helpompi sietää. Ja kun sietää eikä tappele vastaan, tunne todennäköisesti heittää heipat vikkelämmin.

Eli älä märehdi.

Kun oppii päästämään ajatuksista irti, tilanne alkaa rauhoittua.

Ajatuksista ja jumittuneista tunteista voi oppia päästämään irti mm. mindfulness-harjoittelun avulla. Ei se aina onnistu. Se on hyvä hyväksyä. (Ja kannattaa hyväksyä myös se, että aina ei osaa hyväksyä.)

Ajatuksista ja tunteista voi irrottautua mm. kehoon ja hengitykseen, liikkeeseen, (mielekkääseen) toimintaan keskittymällä. Jos mieli kelaa jatkuvasti samaa juttua, kannatta etsiä muita mielenkiinnon kohteita, jotain mistä on kiinnostunut.

Mutta paradoksaalisesti on tärkeää, että antaa taustalla olevan pellon, ahdistuksen ,jne. tunteen olla ja elää omaa elämäänsä. Kun antaa sen olla, se ”väsyy” ja poistuu.

Tunteiden tanssissa kannattaa myötäillä tunteita kuten tanssissa myötäillään.

Tunteiden tuuli tyyntyy ja yltyy, tyyntyy ja yltyy. Tunteiden kovinkin pyörremyrsky loppuu aikanaan.

Veikko Tarvainen

13.6.2023

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu