Kurtturuusua kumoon

Todistin vuonna 2019 paikkakunnallani kurtturuusun tai vastaavan ruusupensaan hävitystä. Pensaat olivat jo pitkään reunustaneet parkkipaikka ja niissä oli syksyisin suuria ruusunmarjoja, joita mm. lintuparvet käyttivät ravintonaan ja kukkimisaikana tietenkin pölyttäjät. Tässä ote Toiminnallinen ajattelu osasta 36 tunnelmiani tuona aamuna: ”Tänään tätä kirjoittaessani näen vihan ilmentymiä rauhallisissa ihmisissä. Ihmiset hävittävät työnään kukkivia kukkia juhannuksen alla. Kerrostaloalueella ei ole mahdollisuutta koristaa kukilla omaa puutarhaansa, joten luonto ja aiemmat puutarharatkaisut ovat tuottaneet pensasruusuja ihmisen iloksi ja kaupunkiluonnon hyödyksi. Nuo kukat eivät vaadi kastelua, vaan luonto kastelee ne. Ihminen ei tiedä, mitkä ovat menestystekijät elämässä. Ihminen ei osaa ajatella, että pieni mehiläinen rukoilee luojalta kasteen, vesisateen, jotta sen pesäpuuhat onnistuisivat ja ravintoa riittäisi koko kesäksi. Tätä menestystekijää ei nyt varjele kukaan, vaan ihmiset ovat taas myös omien menestystekijöittensä tuhoajana, kuten niin monesti ennenkin Suomessa.”

Nykyään koko tuo parkkipaikka näyttää uhatulta. Paikkakuntamme luonne on kaupungistumassa ja monesta muustakin asiasta kuin ruusupensaista on luopumista.

Tietyn muutoksen kipupisteen mentyä ohi, aletaan jo odottaa valmista kaiken ensin tuhon ja sitten rakentamisen suhteen. Alkaa näyttää valoisammalta. Suomessa on paljon luontoalueita. Paikallisesti usein huolestutaan esimerkiksi pölyttäjien puolesta. Huolta tehostaa uutisointi, jossa kaikki elävä ja kaunis näyttää olevan uhanalaisena. Elämä kuitenkin jatkuu ja ruusupensaitakin näkyy siellä täällä. Ihmisellekin elintärkeiden pölyttäjien ja mystisesti tärkeiden lintujen ruokana.

Ihminen on itsekäs laji. Yksilö kuitenkin voi itseään sivistää. Lukeminen kannattaa aina.