Miksi jotkut hurahtavat purjehukseen

Olen älykkäissä tutkimuksissani tullut siihen tulokseen. Kun monet hurahtaa purjehukseen ja jopa koko elämänsä uhraavat purjehuksen alttarille. Niin kun merellä ovat seilanneet, ovat ”maagisen” maailmallisen  yhteyden kokeneet. Ja haluavat ja janoavat sitä uudestaan ja uudestaan. Tutkimusteni mukaan isoin selittäjä sille on sellainen tekijä.

Kun purjeveneen masto on usein metallia tai vähintään maston vaijerit ovat metallia. Niin kun meren ulapal on niin ihminen koskee vaijereita ja sähkömagneettinen yhteys maailman kaikkeuden energioihin aiheuttaa ”säväreitä” ja jopa hurmoksellisuutta vene uskovaisuutta.

Siinä on samoista asioista kysymys kuin ortodoksi kirkois kulta kupu niin energia yhteys ylempiin on paremmal pinnal kuin puu kuvussa.

Tai kirkot on korkean mäen päällä ristin huippuineen.

Tai miksi kastetilaisuudessa vauvan päätä kastellaan kun energia märän otsalaen läpi paremmin johtuu ihmisten käsien kautta.

Tai ihmiset joogaa meren rannoil kämmenet ylöspäin.

Tai miksi muusikot käskee yleisön nostaa kämmenet ylös, tehden itsestään energian kautta kulku kanavan.

Tai taitava kitaristi näpyttelee sydämensä pohjasta virtuoosina metallisia kitaran kieliä näppäillen kun energia kehä virtaa lankojen ja käsien kautta ympyrän.

TimoAunio
Sitoutumaton Helsinki
Ehdolla presidentinvaaleissa

Blogini jutut ovat täysin omiani .
Köyhän kelpo harrastus on näkökulmilla grillaus .

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu