Maailman Radiopäivä kertoo halvimmasta ja tehokkaimmasta tiedotusvälineestä

Maailman Radiopäivä kertoo halvimmasta ja tehokkaimmasta tiedotusvälineestä

# Helmikuun 13. on Maailman Radiopäivä, http://www.diamundialradio.org/ World Radio Day, jollaisia on vietetty Unescon aloitteesta vuodesta 2012. Toivottavasti tämä upea traditio rantautuu vähitellen kunnolla myös Suomeen. Asiasta on kyllä mainittu viime vuosina ainakin Ylen lähetyksissä.

Radio on ollut jo pitkään korvaamaton kommunikaatioväline, jonka kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi lukuisat tiedemiehet ovat tehneet merkittävää työtä vuosien saatossa. Sen radioaallot eivät ole kunnioittaneet valtiorajoja vaan sallineet vapaan tiedonkulun ja tuonut sanomansa lukemattomien kuuntelijoiden tietoisuuteen halpojen radiovastaanottimien ansiosta.

Kunnioittakseen ja juhlistaakseen radiota YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO on julistanut helmikuun 13. päivän Maailman radiopäiväksi. Vuonna 2011 tehdyn julistuksen myötä UNESCO pyrkii lisäämään tietoisuutta radion yhteiskunnallisesta merkityksestä, edistämään sen käyttöä globaalissa tiedonvälityksessä ja parantamaan radiotoimijoiden välistä verkostoitumista.

Radio on demokraattisin kaikista tiedotusvälineistä. Halpaa taskuradiota voi kuunnella jopa henkilö, jolla ei ole varaa kalliimpiin välineisiin. Radiosta saa tietoa ja viihdettä jopa lapsi tai aikuinen, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Radio puhuu ihmiselle kielellä, jota hän ymmärtää.

Radion teknisessä kehityksessä on viime vuosina nähty vallankumous, jota voi verrata netin sosiaalisen median läpimurtoon. Väritelevisio ja HD-tv ovat radion viimeaikaiseen kehitykseen verrattuna pikku juttuja.

Kun valmistin 1980-luvulla radio-ohjelmia ulkosuomalaisille, ne lähetettiin valtamerten taakse suunnattuina lyhytaaltolähetyksinä Porin asemalta. Noita Radio Finlandin lähetyksiä saattoi sitten kuunnella jossakin Amerikoissa ja Australiassa, jos ne sattuivat tulemaan esille avaruuskohinan ja auringonpilkkuhäiriöiden joukosta. Noissa Suomen lyhytaaltolähetyksissä välitettiin suomalaista näkökulmaa maailman tapahtumiin.

Sittemmin muuten Porin asema ja Ylen koko kotimainen jakelutekniikka Digita on uskomattoman pölkkypäisesti myyty ulkomaisille sijoittajakeinottelijoille.

 

Digiradio teki paikallislähetyksistä ”maailmanradioita”

# Nykyään tietokoneella voi kuunnella läheisten FM-radioiden kaltaisella upealla teknisellä tasolla tuhansia pieniä digi-paikallisradiolähetyksiä kaikkialta maailmasta. Valtiolliset ulkomaanlähetykset ovat menettäneet yksinvaltansa radioavaruudessa samalla tavalla kuin isot paperilehdet ovat kadottaneet monopolinsa uutisten ja mielipiteiden välityksessä.

Nykyään suomenkielisiä radiolähetyksiä voi kuunnella tietokoneella tai vaikka kännykällä nappikuulokkeet korvissa missä hyvänsä, vaikkapa kävellessä rautatieasemalle tai lounaspöydässä. Lisäksi voi valita kuunteluaikansa itse, koska useiden radioasemien tuotantoon voi tutustua on demand eli silloin kun sopii.

 

Jos ja kun haluatte tutustua eräisiin ulkomaisiin suomenkielisiin radiolähetyksiin, tässä olisi vihjeitä ja linkkejä: http://www.tunturisusi.com/radiot/

 

Ulkosuomalaisten radioasemien suomenkielisten lähetysten toimittajat tekevät useimmiten suuriarvoista työtään vapaaehtoisesti ilman palkkaa tai edes kulukorvauksia maksaen vielä kaupallisille radioasemille korvauksen ohjelma-ajastaan. Tästä työstä heille on annettava ylistävät kiitokset.

 

Australiassa on ymmärretty radion merkitys maahanmuuttajien kotouttajana

# Näin Maailman Radiopäivänä voimme todeta, että ulkosuomalaisilla radioasemilla on korvaamattoman tärkeä rooli kansalaisten kotouttamisessa uuteen kotimaahansa. Australia on ainoa maa maailmassa, jossa on ymmärretty kunnolla maahanmuuttajien kielillä tapahtuvan radio- ja tv-toiminnan merkitys. Sitä varten on olemassa valtion kustantama Special Broadcasting Service (SBS), jolla on radiossa lähetyksiä yli 60 kielellä, niiden joukossa suomi.

Tunnen tilanteen, koska olen asunut Australiassa ja avustanut noita lähetyksiä Suomi-raporteillani jo neljännesvuosisadan. Tästä voi tutustua palveluun: www.sbs.com.au/finnish

Suomi on siis SBS:n yli 60 ohjelmakielen joukossa. Lähetyksen toimittaa Sydneyssä Karl Mattas. Olen avustanut SBS Radiota 1990-luvun alusta alkaen. Tästä voi kuunnella tuoreimman lähetyksen: http://www.sbs.com.au/yourlanguage/finnish/

Australian Brisbanessa on myös paikallisten suomalaisten ylläpitämä ja toimittama Suomi-Radio asemalla 4EB. https://www.facebook.com/suomiradio/ Kävin tuolla asemalla toisinaan avustajana toimittaessani 1988-89 Finlandia News -lehteä. Nykyään avustan Suomi-raporteilla Melbournessa ilmestyvää Suomi Newspaperia. Tuo Risto Söderin toimittama lehti on tiettävästi vanhin vielä ilmestyvä ulkosuomalaislehti.

# Kehottaisin maahanmuutosta ja yleisradiotoiminnasta päättäviä tutustumaan Australian SBS Radion toimintaan. Silloin ymmärrettäisiin, miten tärkeää myös Ylen olisi lähettää ohjelmaa suomen, ruotsin, englannin ja venäjän lisäksi vaikkapa arabiaksi, somaliksi, kurdiksi ja kaikilla tärkeimmillä maahanmuuttajakielillä. Se olisi loistava tapa maahanmuuttajien kotouttamiseksi.

 

Ukrainan tilanne nosti venäjänkieliset lähetykset arvoon arvaamattomaan

# Ukrainan murhenäytelmän jatkuessa venäjänkieliset lähetykset ovat aivan erikoisasemassa. Tunnen tilanteen, koska olin v. 1990 tuottajana panemassa alulle näitä lähetyksiä. Olen hyvin tyytyväinen, että Ylellä on nykyään myös venäjänkieliset tv-uutiset ja hyvät nettisivut. http://yle.fi/uutiset/novosti/

Ukrainan murhenäytelmä ja Suomen hakeutuminen Naton jäseneksi on nostanut Ylen venäjänkielisen palvelun erittäin tärkeäksi.  Ohjelmissa kerrotaan Suomen näkemyksistä ja länsimaisen demokratian periaatteista ja arvostellaan Venäjän julmaa hyökkäystä. Ylen venäjänkielisen palvelun merkityksestä kertoo se, että lähetysten seuraamista on pyritty estämään itärajan takana.

Venäjänkieliset lähetykset ovat äärimmäisen tärkeitä myös Suomen venäjänkielisen vähemmistön tiedonvälityksen kannalta. Muuten venäjänkieliset olisivat Kremlin tarjoaman ”totuuden” varassa. Tällaisella hetkellä Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten olisi hyvä tuntea Suomen näkökulmat.

Radion välityksellä voimme myös toivottaa kaikkialle maailmaan hyvää ystävänpäivää Valentine’s Day.

Kuva: SBS-radion suomenkilisen lähetyksen mainos ja ohjelma kännykässä kuunneltavissa.

ASIASANAT: Australian SBS Radio, Maailman Radiopäivä, Radio

TimoUotila1
Sitoutumaton Helsinki

Vapaa journalisti, Ylessä vuoteen 2002, nykyään mm. Australian SBS Radion ja ulkosuomalaislehtien avustaja.
Historian loppututkinto Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu