Merirosvot mellastivat teatterissa – ja paljastivat veroparatiisilurjusteluja

Merirosvot mellastivat teatterissa – ja paljastivat veroparatiisilurjusteluja

# Nykyään teatterit esittävät klassikkonäytelmiä entiseen tahtiin. Mutta yhä useammin vanhoista teksteistä etsitään uusia näkökulmia, jotka viittaavat tämän päivän ongelmiin ja puheenaiheisiin. Se on tervetullutta. Kyllä Shakespearen näytelmissäkin voitaisiin tavalla tai toisella viitata vaikkapa Brexitiin tai #Metoo-kampanjaan.

Skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin (1850-1894) maailmankuulu Aarresaari (Treasure Island) ilmestyi alun perin jatkokertomuksena aikakauslehdessä ja sitten kirjana 1883. Suomeksi se käännettiin ensimmäisen kerran 1909 ja sen jälkeen useita kertoja. Aarresaari on ollut suosittu sekä aikuisten että nuorison piirissä.

Aarresaaresta on myös laadittu käännösten ohella myös väännöksiä eli uusia versioita. Älykkäälle tekijälle se tarjoaa siihenkin mahdollisuuksia. Sellainen  älykkö on Ari Wahlsten, joka on valmistanut Aarresaaresta uuden version ja ohjannut sen Helsingin Tapanilan Työväen Näyttämöllä (TTN).

# TTN on pääkaupunkiseudun vanhin harrastajateatteri ja yksi vanhimmista edelleen toimivista teattereista maassamme. Se perustettiin vuonna 1909.
Sota-aikoja lukuun ottamatta teatteri on toiminut keskeytyksettä meidän päiviimme saakka, ja se toteuttaa edelleen korvaamattoman tärkeää tehtäväänsä paikallisen väestön sivistys- ja kulttuuriharrastuksen edistämiseksi.

Suomessa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla on lukuisia merkittäviä kulttuuritapahtumia, joista ei juurikaan kerrota valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. TTN on yksi niistä.

# Aarresaari tarjoaa viihdettä ja mielenkiintoisia tilanteita sekä aikuisille että nuoremmille. Teos tarjoaa myös mahdollisuuden syvällisempiin pohdiskeluihin tämän matoisen maailman menosta. Aarteenetsijöissä havaitsee samankaltaista ahneutta kuin poliitikoissa, pörssimeklareissa ja pankkigangstereissa.

Kun menin Tapanilan Työväentalolle katsomaan Aarresaarta, odotin lähinnä viihteellistä kokemusta. En odottanut suurempia yhteiskunnallisia näkökulmia tällaisesta teoksesta. Mutta yllätyin. Sitten muistin TTN:n edelllisten vuosien syvälliset tulkinnat. Totesinkin pian, että teoksen muokkaaja ja esityksen ohjaaja Ari Wahlsten oli muokannut teoksen kannanotoksi nykyisiin yhteiskunnallisiin ja talouskysymyksiin.

Teos on itse asiassa tutkielma ihmisen ahneudesta ja moraalin häilyvyydestä. Merirosvot ovat oikeastaan häikäilemättömiä liikemiehiä. Nuorukainen Jim Hawkins (Olavi Anttila) joutuu vaikeisiin moraalisiin ongelmiin eettisten ja vähemmän eettisten henkilöiden kanssa asioidessaan.

Lopulta käy ilmi, että Ari Wahlstenin Aarresaari on itse asiassa veroparatiisi. Se kerrotaan näytelmän lopussa, kun kyltti Aarresaari käännetään ympäri ja sen toisella puolella lukee Cayman Islands. Hieno oivallus.

Olen tässä maininnut vain ohjaajan. Mutta koko tiimi oli tehnyt hienoa työtä, niin kuin TTN:n viime vuosien esityksissä, joita olen päässyt näkemään.

 

Roolitus:

Olavi Anttila: Jim Hawkins

Arja Tuomioja: Rouva Flint, lapsi, viinapiru

Sirpa Karisalmi: Äiti, Iso Jehu

Pirjo-Riitta Forsström: Tri Livesey

Matti Peltomäki: Kapteeni Smollet, Musta Koira

Isto Voutilainen: Sokea Pew, Arrow, juoppo, lapsi, viinapiru

Jaakko Kalistaja: George Merry, Jukebox-Jen, Bill

Paula Koskelainen-Nordberg: Kreivitär Trelawney

Timo Blomfeldt: Israel Hands,Kapteeni Flint, juoppo

Rasti Salminen: Tarkastaja Dance, Harry, Silmälappu-Tom

Paula Kananen: Pankkiiri, Redruth, juoppo, viinapiru

Pasi Gerlander: John Silver, Morrison

Juha Halmela: Morgan

Mariina Kortesmäki: Tom

Sofia Hietikko: Dick

Anu Tuomioja: Benita Gunn

Ari Wahlsten: Ohjaus ja dramatisointi

Tapio Jaakola: Tekniikka

Alex Anttila: Tekniikka

Annie Ajalin: Tekniikka

Timo Vilokkinen: Lavastus

 

Tässä on muutamia yleisön kommentteja teatterin vieraskirjasta:

– Maailman paras esitys.

– Loistava paketti, fiksu ja hauska.

– Kiitos esityksestä. Olette tehneet taas mahtavaa hyvää työtä. Nuori poika ”Jim” oli mainio.

– Suosittelen, menkää katsomaan aarresaarta. Pirjolle kiitos hyvästä väliaikatarjoilusta ja hyvästä roolisuorituksesta.

– Esitys oli viihdyttävä hyvän mielen luova. Hyvää jatkoa. Uutta odotellessa.

– Paljon onnea upealle näyttelijäryhmälle. Onnittelut myös Pinkille uurastuksesta vuosikymmeniä teatterityössä. 35 v on hyvä saavutus. Iloa, onnea ja menestystä jatkossakin.

– Kiitos jälleen, hienosta showsta.

– Nerokkaasti ”nykyaikaistettu” teksti. 

 

VIIMEISET ESITYKSET PE 13.3. KLO 19:00 & LA 14.3. KLO 15:00

https://www.tapanilannayttamo.fi/

ASIASANAT: Kulttuuri, R. L. Stevenson, Teatteri

TimoUotila1
Sitoutumaton Helsinki

Vapaa journalisti, Ylessä vuoteen 2002, nykyään mm. Australian SBS Radion ja ulkosuomalaislehtien avustaja.
Historian loppututkinto Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu