Yksinäisiä ihmisiä taitaa olla liikaa palvelukodeissa
Kesän ja syksyn aikana koronatilanne on hieman helpottunut mutta se on pahentanut joitakin ongelmakohtia liikaa kuten seuranpuute palvelukodeissa ja rajoitteet työtoiminnassa.
Vierailukieltoa ei enää ollut olemassa elo-syyskuun vaihteessa ja vielä syyskuun alkupuolella sai käydä joidenkin luona mutta syyskuun puolestavälistä lähtien vierailut on pitänyt järjestää ulkona ainakin kavereiden kesken ja ainoat vieraat jotka ovat päässeet käymään asukkaiden luona ovat perheenjäsenet ja sukulaiset mikä on ollut liikaa ainakin eräille kavereille.
En tiedä onko kaikissa palvelukodeissa seuranpuute kova mutta ainakin Mikkelissä joidenkin kohdalla tuntuisi olevan pula kaveriseurasta. Satun nimittäin tuntemaan yhdestä palvelukodista muutaman ihmisen joista yhdellä on vielä kovempi seuranpuute kun muilla koska ollaan oltu ystäviä aika pitkään. Ehkä näin loppusyksystä ja talven aikana olisi hyvä ruveta miettimään pitäisikö toimintaa järjestää enemmän palvelukotien ulkopuolella jotta kaikille asukkaille tulisi paremmat oltavat. Sitä paitsi palvelukodeissa kuuluisi käydä enemmän ihmisiä kun minä pelkästään tai sitten voisi järjestää jonkun klubitapahtuman.
Tosin sanoen korona ei ole yhtään helpottanut kaikkien erityisryhmiin kuuluvien ihmisten elämää kun ei pääse käymään missään harrastuksissa ja lisäksi lähes kaikkialla ei ole avoimia yhteisötiloja, esimerkiksi yhden palvelukodin oleskelutilassa jota kutustaan myös klubituvaksi ei pääse käymään jopa tukiasunnoissa käyvät ihmiset. Lisäksi työpaikassani on kyllä kovat rajoitteet mikä on ymmärrettävää mutta minua kohtaan se on ehkä vähän väärin vaikka onneksi ulkoilu tekee hyvää.
Kommentit (0)