Puolasta Skotlantiin, osa III

Siirryimme tiistai-iltana Edinburghista Newcastleen junalla ja saavuimme kaupunkiin hieman ennen keskiyötä. Sain ihailla heti junasta poistuttuani kaupungin maineikasta yöelämää, josta sana kiertää kuulemma koko saarivaltion alueella – arki-illasta, maaliskuisesta säästä ja kylmästä viimasta huolimatta kaupungin öisillä kaduilla pyöri tusinoittain minihameisiin ja korkokenkiin pukeutuneita teinityttöjä, joiden humalatila ja kompurointi vetivät vertaa jopa suomalaisille vastineilleen. Pian esikaupunkialueille siirryttäessä meno toki helpottui ja löysin itseni pian kolmen opiskelijatytön solukämpästä.

Newcastle edustaakin vahvasti brittien työväenluokkaisempaa aluetta ja sen kanta-asukkaat puhuvat englantia hyvin vaikeasti ymmärrettävällä aksentilla. Newcastlen yliopisto on toki tuonut kaupunkiin väkeä ulkomaita myöten ja hintatasonsa puolesta kaupunki on myös varsin houkutteleva opiskelukohde. Omassa majoituspaikassani oleskeli Dorotan lisäksi toinenkin puolalaistyttö ja amerikkalaisnainen keskilännestä, ja naapurustossa tuli vastaan väkeä ainakin Pakistanista, Intiasta ja Romaniasta.

Maantieteellisesti kaupunki, joka on koko nimeltään Newcastle upon Tyne, sijaitsee myös varsin idyllisellä paikalla. Teimme heti seuraavana päivänä retken Tyne-joen suulla sijaitsevalle Tynemouthin rannalle, jossa maistelimme fish & chipsejä ja katselimme kohti Atlanttia. Keskustan Grainger Marketista löytyi myös edullista napolilaisittain leivottua pizzaa ja illalla meitä odottivat opiskelijabileet yhdessä keskustan pubeista. Arkkitehtuurisesti kaupunki vaikutti sekamelskalta, sillä Grainger Marketin ympäriltä löytyi kyllä muutama arvokkaalta ja perinteisen brittiläiseltä näyttävä kortteli, mutta pääasiallinen ostos- ja kävelykatu Northumberland Street toi mieleen suomalaiset vastineensa vaikkapa Joensuusta, Porista tai Lappeenrannasta.

Opiskelijabileissä oli edustettuna kymmeniä eri kansallisuuksia ja ymmärsin illan aikana mitä oppaani tarkoitti brittien niin sanotulla kohteliaisuuskulttuurilla. Suomalaisesta tai jopa mannereurooppalaisesta pubista poiketen ihmiset tulivat kyllä vaihtamaan mielellään kuulumisia tuntemattomilta, mutta useimmat keskustelut eivät yleensä edenneet ”Hello, how are you?”-lausetta pidemmälle. Minua asia ei toki väliaikaisvieraana haitannut, mutta Dorota oli omien sanojensa mukaan löytänyt kolmen vuoden opintojensa aikana vain kaksi brittikaveria, joiden kanssa jokin syvällisempikin keskusteluyhteys oli syntynyt. Ulkomaalaisopiskelijat toki viettävät Suomessakin usein aikaa pääasiassa keskenään ja kulttuurieroihin törmää jokaisessa maassa.

Seuraavana päivänä otimme junan Hexhamiin, josta tarkoitus oli jatkaa bussilla Hadrianuksen muurille. Yhteys oli kuitenkin tilapäisesti suljettu ja päätimme näin ollen kävellä tunnin verran upeissa Emmerdale-maisemissa pitkin kyläteitä. Liftasimme tämän jälkeen jälkeen kohti Housesteadsin roomalaista linnoitusta Acombin kylästä. Positiivisenä yllätyksenä Iso-Britannia osoittautui tähänastisesti helpoimmaksi liftauskohteekseni, sillä lähes jokainen autoilija vähintäänkin pysähtyi ja ihmetteli, mitä tien reunalla oikein teimme, sillä liftarit olivat kuulemma yleinen näky maaseudulla vielä 30 vuotta sitten. Liftausta toki auttoi myös sama kikka, jota olen hyödyntänyt aiemmin Venäjällä ja Balkanilla – piilouduin välillä itse puskan taakse ja annoin kauniin naisen houkutella autot pysähtymään.

Roomalaiselta linnoitukselta vaelsimme noin kahden tunnin ajan länteen Hadrianuksen muuria pitkin, pysytellen kuitenkin kokoajan poissa barbaarien alueelta. Maisemat olivat karuja mutta vaikuttavia ja pelloilla tuli välillä vastaan lammas- ja lehmälaumoja. Vaelluksen päätteeksi astuimme ohitustien varrella sijaitsevaan idylliseen Twice Brewed-brittipubiin, jossa ”Ale Caesar”-pintti maistui taas erinomaiselta pitkän päivän jälkeen. Tätä seurasi liftaus takaisin Hexhamiin ja junamatka Newcastleen, jossa kramppaus jaloissani vastasi lopulta armeijan marssisuoritusta.

Vietimme seuraavan päivän leppoisammin ja tapasimme illalla vielä Dorotan brittitutut, joiden kanssa nautimme kiinalaista hot pot-illallista. Illallisen ideana on se, että ruokaa valmistetaan samalla kun siitä nautitaan, eli pöydän keskelle asetettuun pataan heitellään vuoron perään esimerkiksi vihanneksia, lihaa ja tofua. Söin lopulta niin valtavan määrän possua, purjoa ja nautaa, että olin tämän jälkeen ähkynä jo alkuillasta, jolloin brittejä olisi kiinnostanut vielä perjantai-illan kemutus. Seuraavana päivänä lähtisin tosin jo kotimatkalleni, joka kulkisi taas takaisin Edinburghiin, Gdańskiin ja Turkuun, eli ilta oli parempi suorittaa rankasti vain ruokavalion suhteen.

Koronavirusuhasta huolimatta paluumatkani sujuikin suunnitelmieni mukaan, ja ehdin pistäytyä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vielä Gdańskin Graciarnia-pubissa, josta matkani oli viikkoa aiemmin alkanut. Lentoni Edinburghista saapui nimittäin kaupunkiin klo 23 illalla, ja paluulentoni Turkuun lähti puolestaan 7.00 aamulla, eli katsoin parhaakseni valvoa tuon yön samoilla silmillä ja moikata vielä kaikkia puolalaisia tuttujani edullisella uberkyydilla. Harva olisikaan ajatellut, että viikkoa myöhemmin koko maa laitettaisiin kiinni ja ulkomaalaisille lyötäisiin kahden viikon maahantulokielto, ja olin itsekin ihmeissäni siitä, että keksin ostaa lentoni juuri kriisiä edeltävään ajankohtaan. Mysteeriksi vain jää, milloin tapaan viehättävän matkaseuralaiseni uudestaan – hän toki saattaa siirtyä kohta perässäni Suomeen, jos hallitus pitää rajat auki vielä hetken aikaa.

ToniStenstrm

Vuonna 1993 syntynyt Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen maisteri Helsingistä. Erityisiä kiinnostuksen kohteita matkailu, kielet ja historia. Akateemisina tutkimuskohteina venäläinen eurasianismi, Ukrainan historia ja jäätyneet konfliktit.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu