Pakkasukko

Pakkasukko

Vuosi 1992

Kallen elämään iski lama-aika, jolloin kaikkien piti ruveta säästämään ihan kaikesta, mistä pystyy. Sitä ennen Kalle sai aina hienoja ja uusia joululahjoja. Viimeksi hänen vanhempansa kävivät kirpparissa katselemassa Kallelle halpoja joululahjoja käytetyistä vaatteista ja esineistä.

Sini-äiti sanoi Risto-isälle, että Kalle on toivonut luistimia, jotta voisi harrastaa kavereidensa kanssa jääkiekkoa kylän jäädytetyssä kaukalossa.

– Tuossa olisi just sopivat luistimet Kallelle ja osoitti niitä hokkimia.

– Ymmärrätkö, että siinä on vain yksi luistin pojille ja yksi luistin tytöille? Parahti Risto.

– Saadaan sitten puolet halvemmalla? Ihmetteli Sini.

Risto katsoi niitä kenkiä ja sanoi:

– Pojalla kengänkoko 40 ja on 12-vuotias. Tämä on aikuisten luistin ja kokoa on 44 ja tyttöjen taas 37. Tämä poikien luistin on ruskea ja kulahtanut, tyttöjen taas on valkoinen ja ilmeisesti kissojen raapimalautana käytetty. Sinunko mielestä se on oiva lahja Kallelle?

– Hieman ehostusta ja terien viilausta, niin kyllä luistin kulkee. Sini vastasi päättäväisesti.

– Mitenkäs se hölskyvä ruskea luistin? Yritti isä piruiluttaa.

– Pannaan siihen pari villasukkaa ja mukaan pala sanomalehden paperia tueksi.

– Entäs tyttöjen, pojalle tulee tuskaa, kun luistin puristaa eikä anna myöden? Hätääntyi isä.

– Voisi oppia kipristelemään varpaitaan ilman sukkia, sukat vie liikaa tilaa.

– Kallen kaverit nauraa hänet kaukalosta, kun näkevät kahdet eri väriset luistimet?! Epätoivoisine hohotuksineen Risto selitti Sinille.

– En näe siinä mitään vikaa, luistin kuin luistin. Otetaan nämä. On tässä luistinjutussa myös sinun omaa syytäsi. Sini yliviivasi lahjaostoksen listasta yhden toivomuksen.

Isä peitti kämmenensä kasvojaansa ja pudisteli. Häntä harmitti se, kun aikoinaan oli ostettu ihan uudet luistimet Kallelle mutta isä huolimattomuuttaan teki metallihommia vajassaan ja rälläkkää käyttäen kipinöitti kaikki metallipölyt luistinten päälle ja ne ruostuivat käyttökelvottomiksi lyhyessä ajassa. Ruosteenpoistoaineilla olisi jäänyt vain pelkät kaksi piikkiä keskellä kenkiä, terät olisivat sulaneet siinä pois.

Kallelle se oli nöyryytystä, kun kaverit naureskelivat ja sanoivat ymmärtävänsä, että missä kenkä oikein puristaa. Hän ei pystynyt pelaamaan kunnolla niillä kahdella erilaisella luistimilla ja sai osakseen paljon ilkeyttä päälleen. Hänen piti lainata kaveriltaan jääkiekkomaila, kun vanhempansa antoivat hänelle poikki menneen mailan ilman lapaa mutta se hiomahomman jälkeen sopi ainoastaan ringetteen ja sanoivat, että se ringette on muotia nyt ja kannattaa etuajassa harrastaa. Sitä paitsi kylän kaukalossa oli vain kaksi asiaa. Luisteleminen ja jääkiekko, koko kylä ei tiennyt mistään ringetestä ja kumirenkaasta.

Kalle oli oikeakätinen ja kaveriltaan lainaama maila oli vasenkätisille tarkoitettu. Sillä ei paljon maaliin osuta taikka edes vasemmalla kädellä, jota ei hallitse. Kalle oli oikein sydämistynyt saamastaan kohtelustaan kavereilta, keillä elämät menivät paremmin kuin hänellä ja hän päätti syventyä historian kirjoihin, joissa häntä kiinnosti erilaiset sorrot ihmisiä kohtaan tehneitä diktaattoreita, jotta hän voisi ryhtyä tulevaisuudessa poliitikkona ajamaan pienten ihmisten asiaa ja edistääkseen parempaa hyvinvointia.

Sillä välin siirrymme toiseen hahmoon, joka on vähemmän tunnettu meillä ja muutenkin koko maailmalle. Pakkasukosta tästä puhutaan tai alkuperäiseen Marozkaan, ei siihen muuntuneeseen satuhahmoon Ded Moroziin eli pakkasukkiin.

Marozkan tiedettiin olevan kylmien ilmojen hallitsija ja hallitsi pakkasta. Hän takoi pajavasaralla vettä jääkahleisiinsa hyisessä työkammiossaan ja hänet tunnettiin olevan lempeä hyville ihmisille mutta erityisen pelottava ja tuima hahmo pahansuopisille ihmisille ja hänen mielityönsä oli jäädyttää kaikki pahat ihmiset jääkahleidensa sekä taikasauvansa avulla. Ei siis mikään Gandalf tai Saruman Taru Sormusten Herrasta, ne olivat pikkutekijöitä häneen verrattuna.

Ennen muinoin kansa muisti häntä sankarina, joka pelasti ihmiset pahoilta päättäjiltä ja toisaalla toiset näkivät hänet olevan sarjamurhaajana, joka tykkäsi jäädyttää ihan kaikki pahat ihmiset omaksi huvikseen.

Marozka oli huolestunut kirjemäärien hupenemisesta ja ihmetteli, että eikö kukaan enää usko pakkasukkoseen ja hän näki kovasti vaivaa maineensa eteen joskus kolmesataa vuotta sitten.

Hän rupesi miettimään, että oliko hän vetäytynyt liian pitkäksi aikaa sivuun ja ihmiset unohtaneet hänet vähitellen. Sehän ei käy. Mitä vähemmän hänestä tunnetaan, sitä heikommaksi hän käy. Joulun hengen määrä riippuu häneen uskovien määristä.

Hän päätti, että pitää käydä vierailuilla muutamissa paikoissa ja avasi pitkästä aikaa vaatekomeronsa, hän tajusi yrittävänsä muistella, että minkälaisessa asussa hän oikein toikkaroi aikoinaan, Marozka hypisteli pyöreänmuotoista patinoitunutta kuparikypäräänsä, jossa oli vielä valkoiset karvat renkaana kypärässä.

– En minä tuollaista varmaan ole käyttänyt.

Hän huomasi, että hänellähän on joku musta riepu kaapissaan roikkumassa. Hän ryhtyi kääräisemään sen päähänsä ja ihasteli peilissä, että tässä on nyt joku uusi lookki, mutta hän ei muistanut, että mitä ennen oli pukunaan kuin hänen nahkaessunsa ja rosoinen, kaiken nähnyt pajavasara joulun henkenä ei ollut vyötäisillä kovin rohkaiseva näky. Sitten hän löysi kaapin perältä sinisen lyhyehkön, sinisen pallonuijan ja mietti: ”Olen joskus kanniskellut tuollaista mutta en vaan muista.” Musta turbaani päässä hän totesi, että nahkaessunsa ja tumman työhousunsa kanssa näiden pitäisi olla työasusteeni joulun henkenä. Hän päätti laittaa sen sinisen nuijan reppuunsa, vaikka ei ollut varma, että miksi tämä nuija on niin tärkeä hänelle.

Marozka päätti, että lähdetään sinne Suomeen eturintamaan piristämään äitimaan sinne lähetettyjä sotilaita ja hän valitsi umpimähkään sellaisen paikan, jossa juuri Kalle oli pienessä kylässä asustamassa.

Pakkasukko päätti matkustaa junalla vaikka ei koskaan ole sellaisella kulkenut ja hänestä se oli mukava reissu ja hänestä silti tuntui, että jotain puuttuu. Suomen raja-asemalla hänellä oli ongelma, että hänellä ei ole mitään viisumia tai passia olemassakaan. Silti raja-asemalla pakkasukko valitti, ettei hän ikinä tarvinnutkaan minkäänlaisia lupia. Marozkalta jäi huomaamatta, että hänen taikansa vaikutti rajavartijaan ja tämä salli kompuroida rajan ylitse mutta takana ollut viisumin ja kera passin hämmästeli ja alkoi kovaan ääneen valittaa, että miksi vartijat päästävät epäilyttävän tyypin rajasta läpi ja sai itse vartijoilta sähköstuntin ja vietiin sekavana putkaan selviämään.

Pakkasukko oli lähellä kohdettaan ja hän kiroilli, ettei tiedä, millä liikenteellä sinne pääsisi ja hän vain napsautti sormiaansa vahingossa ja tupsahti sinne suoraan Kallen kotinsa ulkopuolelle.

– Miten minä tänne päädyin, ei se kuitenkaan haittaa. Minun pitänee nousta toiselle kerrokselle, jossa Kalle asuu.

Sitten ollaankin siinä törmäyskurssissa, missä Kalle oli lukenut Iranin johtajasta ja hän havaitsi, että ikkuna aukesi ja sisään kiipesi tumma hahmo. Kallen oli pakko hamuta taskulamppu käteensä ja kirkaista, sillä olihan Marozka solminut päänsä turbaaniksi, ilmestyi ikkunasta yllättäen ja Kalle kirkaisi: ”Ei herran jumala, ei sitä Ruhollah Kholeimia.

Marozka nousi ikkunasta pystyyn ja ihmetteli, että kuka Ruhollah on? Arvostellaanko ruumistani?

Poika pelkäsi ja kertoi: Olet iranin pääjohtaja Ruhollah.

– Miten voin olla Ruhollah ja olen joulun henki?

– Sinulla on tumma turbaani päässäsi.

– Eikö olekin komea? Ylpeili Marozka tietämättömänä Iranin johtajuuden ihmisrikoksista.

– Voitko todistaa, että olet joku joulun henki? Piipitti Kalle.

– Tottakai voin ja katso tätä ikkunaa. Pakkasukko jäädytti ja teki pakkasen muodostamia jään koristelemia kuvioita.

– Ikkunassa on kaksinkertainen kerros ja ei näy mitään jäätymisen kuvioita. Marozka hämmästeli ja kosketteli ikkunanpintoja uudestaan, ei ne jäätyneet kuten entisajan ikkunat.

– Krhm. Olen ehkä menettänyt loitsuni sittemmin Veliki Ustjugista.

– Oliko sinulla veli? Kysyi Kalle varovasti.

Marozka katsoi tuimasti Kallea ja nyyhkytti hiljaa sivussa.

– Minulla muka veli jossakin, onko poika paha ja täytyykö jäädyttää hänet?

– Sinulla on paskaiset sukat jalassasi, onko siinä vielä jotkut roomalaiset sandaalitkin? Ihmetteli Kalle Marozkan pukimia.

– Osaat kai varmasti venäjän kieltä vai miten et muka osaa mitään kieltä? Tiuskaisi pakkasukko.

– En osaa sanaakaan, en ole koskaan oppinutkaan, piipitti Kalle.

Pakkasukko tajusi vasta vihdoin, että joulun henkenä hän osasi puhua koko maailman eri kieliä eikä siihen tarvittu mitään venäjän kieltä. Tätä se 300 vuoden hiljaiselo tuottaa huonoa muisteluita omista joulun retkeistään.

– Eikö Suomi ole valloittamassa Ruotsia äitimaamme puolesta? Kyseli mistään tietämätön pakkasukko.

– Ei meillä enää taisteltu sitten toisen maailmansodan jälkeen ja ryssät luovutti koko taistelun?

– Kuka luovutti? Hämmästeli pakkasukko.

– Ne ryssät, me ei luovuttu itsenäisyydestämme. Yritti Kalle puhua varovaisesti.

– En taida tietää enää mitään nykyisyydestä. Sinä poika, saat kertoa minulle ajantasaisen, että missä nyt mennään.

Kalle oli hämmentynyt ja kyseli, että nykyisen pakkasukon tiedetään pukeutuneen sinisiin vaatteisiin ja siniseen lakkiin. Marozka halusi pojan pukevan hänet niihin vaatteisiin.

Poika ei muuta keksinyt kuin hakea hiljaa sieltä vanhempiensa makuuhuoneen vaatekaapista rikkinäisen, sinisen aamutakin, jonka toinen vaatehelma oli väriltään pinkki, eriväriset vaatteet äärimmäisen punaisen paidan kanssa meni aamutakin kanssa ristiin pesukoneessa. Eikä se ollut siisti vaan repaleinen ja vaati sen verran kunnostamista.

Poika löi pakkasukolle sinisen päähineen. Ukon oli pakko katsoa peilistä ja hämmästyi, että päähine oli äitinsä huonot vaaleansiniset sukkahousut.

Kalle ylpeili, että sukkahousut Marozkan päässä näyttivät tosi hyvältä. Siniseltä Plutolta se ukko näytti Aku Ankka -lehdestä, tuumaili Kalle hetken omassa ajatuksessaan. Kalle tajusi, että pakkasukko oli täysin pihalla ja muistinsa menettänyt, hoitokeinoksi Kallen oli pakko lyödä pakkasukon pajavasaralla suoraan päähän. Iskulla ei ollut mitään vaikutusta mutta taianomainen sininen hehku alkoi kasvamaan ukon pään ympärillä.

Marozka alkoi muistelemaan, että hän oli sininen aikoinaan ja hän ihmetteli, että mikä se sininen nuija oli. Hän huomasi siinä olevan napin ja se leiskautti teleskooppimaisen laajennuksen kepille ja se sininen pallonuija iski suoraan Kallen palleaan ja hän meni makuulleen sängylleen kippurassa.

– Nytkö rupeat laiskottelemaan, kun minä pulassa tarvitsen apuasi kaikkein eniten? Ihmetteli Pakkasukko.

Kalle ei saanut sanottua mitään, kun otti vähän happea kierrellessään sängyssään.

– Et saa sanoa mitään ilkeää, sillä olen tosi paha ilkeille ihmisille, rupesi ukko muljauttamaan Kallelle pelottavia silmiäänsä.

– En minä paha ole, vatsaani sattuu sen verran. Etkö sinä jumalauta muista mitään taikuuksiasi ja korjaile itseäsi?

Marozka alkoi muistella ja huomasi, että hän pystyy korjaamaan Kallen äitinsä aamutakin sekä myös sukkahousut muuntumaan tavalliseksi tonttulakiksi. Nyt hän oli täysissä pukeissaan silkkimainen, kuvioitu pitkähelmainen pomppatakki ja paksu, pyöreä tonttulakki päässään.

– Olipa hyvä juttu, että kalautit minua päähän juuri siihen kohtaan sillä omalla pajavasarallani ja palautit muistini, kiitos muistini palauttamisesta. Olin unohtanut itseni varmaan siksi, kun hamusin pajavasaran käteeni ja se tipahti päähäni.

Marozka oli tosi tyytyväinen ja aika-avaruudesta pelmahti esille pakkasukon oma sisar, joka ihmetteli, että koko ukko hävisi kotonaan ja hänen piti etsiä kolmen poron kanssa, että mihin ukko on jonnekin kadonnut.

Koko porukka löysivät toisensa ja Marozka tajusi, että Kalle oli ainoa silminnäkijä, hän ei halunnut menettää häneen uskovia ja lisäsi Kallen uskovaisten joukkoon.

Pakkasukko oli tyytyväinen ja halusi tarjota Kallelle upean lahjapaketin Kallen kotipihallaan.

– Tässä on sinulle kärrystäni upea lahja kiitoksena kaikesta, mitä teit minulle. Marozka antoi hehkuvan ja aavistuksen kylmän, sinisen joulupaketin.

Kalle avasi pakettinsa ja huomasi, että se perkeleen luistin olikin täysin ehostettu ja kooltaan 44 ja se toinen valkoinen tytöille oleva luistin. Kalle kirosi raskaasti saamastaan lahjasta ja siinä sivussa naapurista tuli tyttö kera kahden erilaisten luistinten.

Kalle ja Niina huomasivat käsissään olevat samanlaiset lahjat ja he vaihtoivat luistimet toisilleen. Tosin Kalle joutui hölstyilemään oman aikansa ennen kuin osasi pelailla luistimillaan kunnolla. Tyttö taas pystyi piruetteja tekemään ilman pojan avustusta. Pakkasukko oli kummassakin lapsien lahjoissa ovelalla tavallaan kiltisti tehnyt.

Marozkan oli pakko tehdä jokin näyttävä lähtö, joten hän asetti taikasauvansa maahan ja leiskautti joulumaisen pakkasmaisen räjähdyksen ja lähti siskonsa kanssa poroineen taivaalle.

Kallen isä tuli saunasta ja sanoi, että siellä oli tosi kuuma ja äkkiä tuli kylmä. Hän avasi saunan tulipesän ja se oli täynnä jäätä, isä ei ymmärtänyt, että mikä sai saunan jäätymään kertaheitolla? Kalle ymmärsi, että pakkasukko vähän mokaili oman sauvansa kanssa.

Kaikesta huolimatta oikein hyvää joulua teille kaikille!

+3
topira
Piraattipuolue Turku

Olen tietotekniikan konsultti ja puolustan yksityisyyden ja sananvapauden puolesta. En hyväksy minkäänlaista heikennyksiä näistä kahdesta asiasta. Koska heikoimmilla ihmisillä pitäisi olla oma yksityisyys ja sananvapaus ilmaista omaa ahdinkoaan osoittava mielenilmaus, kenelläkään meillä ei ole oikeus riistää ihmiseltä vapaus ilmaista itseään. Kunhan se ei ole vaaraksi muille eikä hänelle itselleen. Näin tulen puolustamaan aina ja nyt.
Muita tietoja:
- Tietotekniikan ammattilainen
- ATK-tallentaja
- Laatupäällikkö
- Putkentaivuttaja (metalli)
- Robotiikka + 3D Solidworks

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu