Unohtumaton joulun hetki

Vuonna 1968

Kirkkoon piti mennä jouluperinteisin hevosreellä, missä isä Matti oli ohjastamassa hevosta. Siinä kyydissä äiti sekä kolme lastaan, Akseli, Eemil sekä Cecilia olivat riemuntunnein matkaamassa kohti joulun iloista kirkkoa.

Siinä matkalla samaan rekitielle kurvasi toiset kylän tutut naapurit tammallaan, jolla sattui olemaan kiimakierros ja isän ohjastama hevonen on uros.

Yht’äkkiä lapset rupesivat sormillaan osoittamaan, että hevosella nimeltä Puksulla alkoi kasvamaan jotain tummaa pesäpallomailan tapaista ja raahustaessaan se mela piirsi viivoja pitkin lumen peittämää tien pintaa.

Äiti Annikki kiirehti kertomaan, että hevosella on varusteessaan varotoimenpide ja osaa ennalta arvioida mahdolliset onnettomuudet. Lapset eivät ymmärtäneet asiaa ja halusivat joulukirkkoon päästyään päästä heti koskettelemaan sitä syntistä lihaa.

Annikki tuijotti Mattia vihaisena, että aikooko hän sanoa mitään lapsille tuosta hevosen hepistä helpompaa selitystä koskettelemisen sijasta?

– Matti! Sano sinä nyt jotakin taivaan tähden näille lapsillemme!

– Häh? Siis mistä nyt sanon? Hätkähti Matti ihaillessaan lumisia puun oksia matkan aikana.

– Katso nyt tuota! Osoitti Annikki hevosen lihaista parrua matkan edetessä kohti iloista kirkon pihaa. Hevonen olisi iloinen mutta vanhemmat eivät.

– Ai siitä? Ööh… Takelteli Matti.

– Mitä sinä sanoisit lapsille? Kertasi Matti Annikilta varmuuden vuoksi.

– Että se on hevosen varotoimenpide onnettomuuksien varalle. Toisti Annikki oman selityksensä.

– Ööh… Nyt pistit pahan… Tuota noin… Matilla yläpäässä raksutti yllättävän nopeasti kaikki mahdolliset seksiasennot vaimonsa kanssa mutta Puksun hevosen tilanteelle hän ei löytänyt sopivia ideoita sille jyystittimelle.

– Se hevosen keppi toimii jarruna, kun omat kopsukat eivät riitä jarruttamaan nopeasti. Maalaili Matti. – Siinä kun hevosenkengissä ei ole nykyautojen renkaiden nastoja talvisin.

– Isä, saammeko sitten kirkon edessä koskettaa sitä? Kysyivät lapset.

– Ette! Minulla on tällaiset hanskat, ilman niitä voi olla vaarallista kosketella sitä jarrupölkkyä.

– Käsi ylös kaikilta, keillä on hanskat käsissä.

Lapset nostivat kätensä, jotka ovat kintailla peitettyjä ja Annikki vihaisena tuijotti ihmettelevää Mattia, joka jatkoi sanomistaan:

– Tuota noin… Minulla onkin sormikkaat sen hevosen varustusta varten, sitä tarvitaan kuten minulla ja teidän kintaat eivät kelpaa. Hienoa valheiden maailmaa piirustanut Matti yritti selitellä.

– Oletteko ikinä ajatelleet, että nämäkin reen ohjauspuut ovat tehty hevosten mailoista? Ne vaan katkottiin ja yhdistettiin ihan meidän perinteiden vuoksi reelle ohjaussauvoiksi?

Siinä vaiheessa Annikki päätti lyödä tillikan Matin housujen keskelle, että lopettaisi nämä järjettömät höpinänsä.

– Ourrrgh! Päästeli Matti tuskassaan. Annikki väitti lapsille, että se oli hevoselle oma käsky vetää viides jalka pois.

Cecilia kysyi, että hevoset ymmärtävät käskyt ”Seis” ja ”Ravia”, joten miten tuo ”Ourgh” sopii siihen hevosten kieleen, hän kun haluaa tietää kaikki eläimille mahdolliset käskyt?

Annikki sanoi Cecilialle, että se käsky tarkoitti kirkon eteen ja Cecilia ei ihan uskonut äitinsä sanomaan.

Puksu näytti ymmärtävän ihmispuheet ja sen lerssi painui takaisin pussiinsa.

Lapset kiljaisivat, että tuo puu meni Puksun vatsaan ja tuleeko Puksulle vatsavaivoja? Lapset kun tietävät, että puutikusta tulee tulehduksia sormeen, jos ei sitä tikkua poisteta sekä puhalletaan pipi pois -runoilua.

Äiti Annikki kielsi, että Puksua saa hoitaa vain Matti sormikkaillaan ja lapset keskittyvät menemään kirkon ovista sisään.

– Kai isä puhaltelee Puksun kipeää paikkaa? Kysyi Eemil ennen kuin läksi kirkon ovista sisään.

– Lopeta! Suutahti äiti.

– Ketä minun pitää puhallella? Oli taas Matti ihaillut lumisia maisemia kuulematta kaikkia tapahtuneita asioita.

Kirkossa kun lahjoitetaan aina lapsille yllätyspussukat, sillä kaikki köyhät eivät aina saa lahjoja jouluisin. Tuloeroista huolimatta kaikille jaettiin tasan näitä yllätyspusseja ja että kaikki olivat samanarvoisia.

Kirkko on harvinaisesti sallinut kahden eri uskonnon edustajaa tekemään hartauksia kirkon maaperällä. Siellä oli buddhalainen ja muslimi.

Matti toi muslimille ystävällisyytenä joululahjaksi hienon kompassin. Kylän ainoan kebab-pizzerian omistaja Ibrahim ilahtui saamastaan lahjasta mutta hymy hyytyi nopeasti tuijottaessaan lahjaansa, sitten hän tuimasti kysyi:

– Mitä tama tarkota?! Osoitti muslimi sormellaan kompassin neulan värejä.

– Siinä neula osoittaa pohjoista ja etelää. Hymyili Matti luullessaan valistavansa Ibrahimia.

– Ei, minä tarkottaa lanssi, ittaa.

– Ai? Kompassista päätellen itä on oikealla puolella ja länsi vasemmalla vai miksi kysyt?

Ibrahim veti taskustaan hänen aikoinaan saamansa kompassin lähes 20 vuotta sitten. Matti katsoi sitä hetken ja huomasi neulan erilaisuuden, että punainen oli etelä ja musta pohjoinen.

– Kompassisi on tosi vanha mutta toimivahan se on vaikka näyttää vähän väärin?

– Näyttä vaara, minä palvoa vaarin vuodet. Pääni olla lanssi, perse ittaan!

Nyt Mattikin ymmärsi, että Ibrahim-parka oli palvonut Allahia vähintäänkin 20 vuotta väärin ja oli tehnyt jumalalleen kunnianloukkausta pyllistelemällä koko sen ajan Mekkaan päin. Ibrahim kiroili jotain itämäisellä kielellään, heitti voimakkaasti vanhan kompassinsa lattialle ja lähti kävelemään kohti rippituolia. Matkalla Ibrahimille tarjottiin rippipojalta vahingossa pala joulukinkkua, jonka Ibrahim otti mukaansa ilomielin ja pamautti rippituolinsa oven kiinni.

Rovasti Risto Rautiainen huomasi tilanteen ja kuiskasi Matille:

– Anteeksi herrani, kun puhun nimissäsi pahaa. Voi nyt jumalauta, Matti, katso nyt minkä teit?!

– Mitä muka olen tehnyt? Ihmetteli Matti.

– Ibrahim on kunnan avokätinen veronmaksaja ja hän antaa kirkollemme rahaa hyvyyttänsä eikä vaadi mitään itselleen muuta kuin palvomispaikan tuossa lattiassa. Narskutteli rovasti vihaisena.

– Annoin vaan Ibille uuden kompassin? Ihmetteli Matti kysymystä.

– Nyt minun on hoidettava mahdollinen uskonkriisi, suo anteeksi kun joudun nyt korjaamaan virheesi sinne koppiin. Rovasti lähti kiireesti rippituolille ja huusi siinä sivussa jotakuta rippipoikaa käymään pienelle vierailulle.

Matti huokaisi ja totesi, ettei voinut tilanteelle mitään ja hän ryhtyi poimimaan Ibin rikki mennyttä kompassia ja huomasi, että neulan päällimmäinen musta kalvo lähti irti ja sen alla oli punainen väri. Matti kirosi, että joku oli tehnyt jäynää Ibille vuosia sitten.

Siivotessaan Ibrahimin kompanssin palasia lattialta, hän huomasi, että piti antaa lahja myös buddhalaiselle joulun lahja. Matti otti isosta kassistaan pitkulaisen maton ja paiskautti sen suoraan buddhalaisen taiteellisen kuviollisen mandalan päälle, että eriväriset hiekan pölyt vain väreilivät ilmassa leijuessaan.

Buddhalaiseksi muuttunut entinen Timo Voutilainen ja uusi nimi ilman sukunimeä oli Timpei, hän oli täysin jähmettynyt siihen paikkaan. Hän tirautti nyyhkyessään kyyneleen eikä sanonut mitään.

Hän vain käänsi päätänsä tuijottamaan siihen Matin antamaan mattoon. Matti kehaisi vaimonsa kutomotaitoa, että siinä on samat kuviot hieman eri tavalla kuin mitä Timpeus oli viimeisinä hetkinään tehnyt.

– Matti, kysyn sinulta, että ymmärsitkö sen, mitä olin tekemässä?

– Teit maton tyylistä kuvataidetta, se on hieno!

– Se ei ollut taidetta.

– Miten niin? Loukkaantui Matti vaimonsa kutomotaitoja moittineelta Timolta.

– Kun suorittaa useita buddhalaisuuteen kuuluvia asioita, saa ennen valaistusta tehtäväkseen rakentaa mandalan. Sen suoritettuani pyyhin sen samantien pois muistutuksena, että kaikki on katoavaista. Sinä sen pilasit matolla paiskauttamalla.

– En voinut mandalasta tietää, uskoin tietäväni, että teet jotakin ristikkotehtävää.

– Haista nyt vittu, kun pilasit kuvioni!

Matin vaimo Annikki tuli jostakin esille ja paiskautti uuden mattonsa taas kerran Matin antaman maton päälle ja sen alla olevan Timpeiksen niin sanotun mandalan mattoon ja taas ilmassa väreili eri värisiä hiekkamaalaukseen kuuluvia värisarjoja.

– Jos et tykkää tekemästäni matosta, niin tässä toinen, joka kuvailee tarkasti sitä mattoasi. Puhui Annikki ylpeänä matostaan, jonka kuvitteli mielessään kirkossa käyntien yhteydessä Timpeiksen kehitellessä vaivalloisesti omaa kuviotaan.

– Ruutuvihkoinen mattosi ei pelasta miehesi tuhoamaa mandalaani, kun te kumpikaan ette ymmärrä buddhalaisuuteen liittyvää mandalaa! Haistakaa te kumpikin paskat!

Timpei tai Timo otti pikaiset askeleet suoraan toiseen vapaana olleeseen rippituoleen. Hetkeen ei kuulunut kuin supatusta sekä toiseen ripitysruutuun ja jonkin ajan kuluttua keskimmäisestä ovesta astui ulos rovasti Rautiainen ja kipitti nopeasti Matin eteen kysymään:

– Nyt minulla on buddhalainen valittamassa jostakin maalatusta matosta ja mitä sinulla on selitettävänä tälle asialle?

– Timoko?

– Ei se nyt ole Timo enää vaan Timpei.

– Ai niin. Muisti Matti henkilöiden nimet.

– Ööh, tuota noin, vaimoni voi selittää paremmin. Minä en tiedä, että mitä oikein tein?

– Ai mitäkö teit? Hämmästeli rovasti.

– Annoit Ibrahimille vuosikausien anteeksipyydettävää jumalaltaan ja buddhalaiselle aiheutit vuosien mittaisen taideuskonnon kriisin. Molemmat kunnan vaikuttavia tekijöitä ja tuhosit heidät molemmat lyhyessä ajassa! Mesosi hiljaisesti rovasti Risto Matille.

Samassa tuli Ibrahim ja nimeksi osoitettu Timpei ottamaan Matilta lahjat, että Ibille piti antaa kangas ja hyvin kallista sellaista hyväksyttyä laatua ja Timpeille hienoa hindujen kangasta. Ibi kertoi, että heillä voi olla sama Jumala mutta hän hyväksyi Matin jumalan, hän tajusi, ettei voi olla vain yhtä jumalaa. Timpei taas ymmärsi, että hän loukkasi itseäänsä, kun otti kovat loukkaukset Matin ja vaimonsa mattojen paiskautuksistaan, että niistä tuli oppia kärsivällisyyksiä.

Nyt tuli koko kirkkokunta iloiseksi kanssakumppanistaansa ja oikein hyvää joulua. Niin oli myös iloisia nekin eläimet kirkon ulkopuolella.

Seuraavaa tuhoa esittää Thunder uuden vuoden tarinaa, joka on ihan oma suosikkinsa tarinaa pajautettavaksi.

0
topira
Piraattipuolue Turku

Olen tietotekniikan konsultti ja puolustan yksityisyyden ja sananvapauden puolesta. En hyväksy minkäänlaista heikennyksiä näistä kahdesta asiasta. Koska heikoimmilla ihmisillä pitäisi olla oma yksityisyys ja sananvapaus ilmaista omaa ahdinkoaan osoittava mielenilmaus, kenelläkään meillä ei ole oikeus riistää ihmiseltä vapaus ilmaista itseään. Kunhan se ei ole vaaraksi muille eikä hänelle itselleen. Näin tulen puolustamaan aina ja nyt.
Muita tietoja:
- Tietotekniikan ammattilainen
- ATK-tallentaja
- Laatupäällikkö
- Putkentaivuttaja (metalli)
- Robotiikka + 3D Solidworks

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu