Gordie Howen ”kultainen sääntö.” Mietteitä ystävänpäivänä ja Beijingin kiekkoturnauksen edetessä.

Jotkut voivat olla niin suuria skeptikkoja että epäilevät jopa omaa varjoaankin. Sellainen henkilö ei välttämättä ole mitenkään suuri ystävänpäivä-fani. Ystäväyys nimittäin punnitaan pitkässä juoksussa ja harva kestää. Ystävyyteen liittyy yleensä ystävällinen käyttäytyminen muita kohtaan. Monesti hyväsydäminen ihminen kuitenkin pettyy ja häntä käytetään hyväksi. Idea kultaisesta säännöstä löytyy jossain muodossa kaikista humanistisista ajattelumalleista oli sittten kyseessä evolutionäärinen-, liberaali tai sosialistinen humanismi. Lähtökohtana em. Yuval Noah Hararin tunnetuksi tekemässä luokittelussa on nähdä mm. uskonnot pelkästään ideologioina. Lyhyesti sanottuna se on periaate, joka kehottaa tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai siteen olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleen tehtävän. Erityisesti kungfutselaisuudessa ja juutalaiskristillisessä perinteessä siitä on tullut pysyvä ja hyvin näkyvä periaate. 

Kultaista sääntöä noudattamalla ei kuitenkaan pysty pelaamaan jääkiekkoa menestyksekkäästi eikä oikeastaan ollenkaan. Siitä seuraisi vain tuloksetonta ja maalitonta rusettiluistelua. Kanadalainen jo edesmennyt jääkiekkoilija Gordie Howe muovasi oman kultaisen periaatteensa ja loi pitkän ja menestyksekkään uran. 

”Mitä luulet heidän tekevän sinulle, tee se heille.”

Tuolla opilla pelattiin 32 kautta maailman kovimmissa jääkiekkosarjoissa. 2196 peliä; 955 maalia ja 1384 syöttöä eli yhteensä 2358 pistettä ja rangaistus-minuuteja 2084. NHL-saldo oli 26 kautta; 1767 peliä; 801 maalia; 1049 syöttöä; 1850 pistettä ja jäähyminuutteja 1685. Howe oli nelinkertainen Stanley Cup-mestari.

Kauteen 1966-67 saakka pelattiin kuuden joukkueen liigassa ja otteluja oli maksimissaan 70. Monella tavalla Howe ennätykset ovat edelleenkin lyömättömiä. Howen NHL-uran kahdenkymmenen ensimmäisen kauden aikana toisessa suuressa ammattilaislajissa, koripallon NBA-liigassa, pelattiin huomattavasti enemmän pelejä runkosarjassa.Howe olisi voinut pelata 12 joukkueen NHL-liigassa vuosina 1946-1966 noin 190 peliä enemmän. Maaleja voisi suuremman pelimäärän vuoksi olla kertoimella 1,13 yhteensä 905, syöttöjä 1185, pisteitä yhteensä 2090 ja rangaistusminuutteja huimat 1904! Howe oli kovaotteinen herrasmies joka todella pelasi kuten ajattelikin: MITÄ LUULET HEIDÄN TEKEVÄN SINULLE, TEE SE HEILLE!

Jatkuu…

Juttu luettavissa kokonaan tässä linkissä.

+1
Torsten Sandberg
Sitoutumaton Aura

"Quid habet amplius homo de universo labore suo quod laborat sub sole - Mitä hyötyä on ihmislapselle kaikesta vaivasta jolla hän itseään rasittaa auringon alla?" Vähän kalttaantunut mutta tulevaisuuteen luottavaisesti katsova tarkkailija. Entinen kirkkoherra ja nykyinen kappalainen. "Puheoikeus meni vertaisten konklaavissa mutta osto-oikeus on edelleen Berjozkassa." Non natura sed nomenklatura! Kerran Kekkos-Suomen lapsi niin sitä ikuisesti. Kynsilaukan kasvatus pitää mielen virkeänä ja samoin hyötykasvit. Puheenvuorossa mukana jo vuodesta 2009. Kirjoitan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin auringon alla ja joskus ylisistäkin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu