Koiria 803 000 – lapsia 552 000

Koiria 803 000 – lapsia 552 000

Jos kotona koirasta ei tykätä, se lähtee kylälle, kuuluu kansan viisaus. Niin tekee teinikin.

Ylen TV1:llä koiraihmisten iloksi pyörii Pentu-live. Parhaissa paloissa näytetään emon ja pentujen hoivasuhde: imetys ja nuoleminen. Pentu-live seikkailee autossa, naurumaratonissa, koiraperheelle keksitään iltasatu, shiba-kolmikolle vauhdikkaat tervehdykset. Miten Möpsö esittäytyy, miten Allusta kasvaa vahvatahtoinen nuorukainen ja Arvosta vilkas herra. Neuvotaan, miksi koira pelkää pauketta. Kuinka tyttöpennut tapasivat Akan ja kenellä on kovimmat mötkähdykset. Niinpä… Mustin ja Mirrin pörssi kukoistaa. Pentu-livellä on ollut 1,5 miljoonaa katsojaa. Hyvin käyttäytyvä koira ei hyökkäile aggressiivisesti, vaan luottaa ihmisiin.

Entä ihmislapsi? Eikö sama koskekaan ihmisen pentuja, kun alaikäisten aggressiivisuus ja mielenterveysongelmat vain lisääntyvät? Eikö ihmislapsikin tarvitse juuri tuontapaisia, ihania ohjelmia. Entä jos TV 1 pyörittäisi Vauva-liveä, Taapero-liveä tai Teini-liveä. Toisin sanoen olisi tosiohjelmaa lapsista ja perheistä viidakkoselviytyjien ja maajussimorsiamien oheen. Olisiko siinä aihetta veronmaksajien kustantamalle Ylelle. Suomenruotsalaiset ja norjalaisetkin osaavat positiivisen vaikuttamisen keinot. Veikkaan hiukan meitä paremmin.

Suomalaisessa julkisessa kasvatuskeskustelussa ja väkivallan torjumisessa puhutaan poliiseista, turvajärjestelmistä, virkailijoista ja terapeuteista. Toki kipeitä aiheita on lähisuhteissa kuppikunnasta riippumatta. Ja keskustelua tarvitaan. Totisinkin äänen painoin. Mutta?

Vanhemmuudesta ja vauvojen hoivasta vaietaan. Liian vähän puhutaan perheen hyvistä puolista. Suurperhe, uusperhe, viikonloppuperhe, adoptioperhe. Kaikki voivat kokea onnistumisen oivalluksia, jos keskustellaan avoimesti ja etsitään osapuolille, varsinkin lapsille, sopivia ratkaisuja.

Koiraotsikot ovat miltei suoraan väännettävissä lapsiaiheisten TV-ohjelmien otsikoiksi. Emo jokeltelee vauvalle. Isi telmii taaperon kanssa. Vauva-live seikkailee autossa, leirintäalueella, hotellissa, naurumaratonissa. Keksitään pienimmille iltasatu. Opetetaan kaksosille vauhdikkaat tervehdykset. Nunu ja Mussukka Lutunen esittäytyvät. Näin Allusta kasvaa voimamies ja Einosta vilkas herra. Mitä lapsi pelkää? Kenellä kovimmat mötkähdykset. Kun hauvatarjonnan vaikuttavuuteen uskotaan, eikö sama voisi koskea myös vauvaohjelmia.

Isää ja äitiä kuormitetaan työelämän stressillä. Siksikö lapsetkin voivat huonosti. Lapsesta huolehtiminen tarkoittaa ruuan, juoman, unen, siisteyden vaalimista, mutta myös päivittäistä henkistä hoivaa, huolenpitoa ja hyväksyntää: emon ja lapsen tervettä kiintymyssuhdetta.

Davosin uusimmasta tutkimuksesta paljastuu, että maailmassa suurin uhka on väärä tieto. Hyväuskoisuus vaivaa nuoria. Vaivaa se aikuisiakin, kun korkeasti koulutetut kertovat pelkästään varhaiskasvatuksen hoitoyksiköiden, koulujen, hoitolaitosten ja poliisin merkityksestä lasten kasvatuksessa. Tärkeät tutkimukset suomalaisten lasten myönteisten tunteiden vajeesta jätetään sivuun. Tahallaanko?

Isä, äiti ja perhe -sanat pyritään hävittämään.  Orwellilaiseen tapaan ensin hävitetään merkitys ja sitä kuvaava sana. Sitten sisältö korvataan jollain muulla.

Lapsen aivot imuroivat itseensä sellaista maailmaa, mitä heille tarjotaan ja opetetaan. Koirasta ei ole äidiksi, isäksi eikä lapsen ikiomaksi emoksi.

 

Tuula Väyrynen

äidinkielen lehtori, eläkeläinen, Kempele

tuula väyrynen

Olen kempeleläinen, entinen äidinkielen lehtori. Olen kirjoittanut kaksi kirjaa: Elonkaaret: rakkaudesta Kainuuseen ja Kylä elää -valokuvakirjan 1950-luvun kyläperinteistä. Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäni. Kirjoitan mielipiteitä halusta ymmärtää paremmin yhteiskuntaa ja elämää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu