Teinejä, hölmöläistarinoita ja mopon pärinää

Teinejä, hölmöläistarinoita ja mopon pärinää

Kesän aikana koin mielenkiintoisia hetkiä teinien kanssa mökillä. Yöunieni häiriöt korvautuivat elämäntäyteisellä ilolla. Huippusanontoja: Hyi, miten mato pannaan koukkuun. Olen raapaissut tulitikun kerran vain kemian tunnilla. Apua, veneessä on hämähäkki, täytyy nousta seisomaan. Tämä halko ei syty. Mikä on uunin pelti. Söiskö lintu pizzaa. Onpa veneessä pitkät kepit.

Kerroin heille muutaman hölmöläistarinan. Nehän etäännyttävät töppäykset pois tekijästään. Annoin heidän itse miettiä mökkiläisen hölmöyksiä. Mitä tapahtuu, jos pelti on kiinni ja takassa tuli. Entä, jos roskat jätetään sisälle tai pihamaalle. Voiko lämpimiä hiiliä heittää metsään. Miksi tulitikkuja ei kannata kastella eikä irrottaa tulppaa veneestä. Miten kirvestä ja puukkoa käytetään. Entä kalan käsittely?

Hölmöläistarinat opettivat piilotajuisesti entisille sukupolville elämäntapoja. Säästyttiin ikävältä komentamiselta. Pelkkä käskyhän ei aina riitä. Tarvitaan jo taaperoiästä lähtien ikäkauteen sopivaa ymmärrysoven avaamista. Mitkä ovat tapahtumien ja toimintojen syyt ja seuraukset? Miten kasvattaja voisi niistä nuorta hoksauttaa? Pahus, kun tuota historian ja yhteiskunnan tajua kouluissa opetetaan niin vähän?

Mietin samalla nykynuorten suhdetta luontoon muualla kuin elokapinassa. Yritin opettaa teineilleni suomalaista, hienoa jokamiehen oikeutta, jossa ihminen huomioi luontoarvot ja toisen erämaassa kulkijan. Se kaikki on kaukana kivikatujen jengikäyttäytymisestä, perjantai-iltojen hulabulaasta, markettien tavarajumalanpalveluksista, käskyistä ja älähtelyistä, mediasisältöjen yksipuolisista vastaanottajajoukoista. Se ei tule siitä, että annetaan puukko ja kalikka käteen, että käytäpä nyt luovuuttasi. Nuorelle ei riitä se, että suu on täynnä makeaa mussuteltavaa. Hän turhautuu ja ahdistuu.

Itse sisällön tuottajana oleminen, itseohjautuvuus tulee asioiden syvemmästä ymmärtämisestä. Onnistuminen kasvattaa intoa. Se lienee jokaisen pohjimmainen tarve. Mutta siihen tarvitaan ponnistelua ja sitä kautta tullutta itsetunnon kohoamista.

100 vuoden takaiset yhtenäiskulttuurin elämäntapaohjeet eivät ehkä enää istu nykyaikaan. Mutta monimuotoisessa maailmassakin tarvitaan lapsen ja nuoren kasvualustaan selkeää ymmärrystä siitä, mikä on hyvä suhde toisiin ihmisiin, luontoon ja tavaramaailmaan. Ja mitkä ovatkaan nämä aikamme hölmöläistarinat?

Omasta lapsuudestani muistan monia hyviä ja huonoja käyttäytymismalleja, joita opin lähimmiltäni. Niiden vaikutus oli sanoja suurempi. Lapset ovat erityisen herkkiä imuroimaan aikuisten asenteita. Jos emme ole tyytyväisiä nuorisoomme, voimme vilkaista peilistä omaa pärstäämme. Mitä ennakkoluuloja heihin iskimme? Mitkä elämisen ehdoistamme eivät tulevalle polvelle enää ehkä sovikaan?

Miten annamme tilaa lapselle ja nuorelle, että tästä kehittyy itsetunnoltaan vahva ja samalla empaattinen ihminen?

Moni nuori löytää mielenkiintonsa jo varhain, kuten eräs moponsa atomeiksi hajottanut ja uudelleen koonnut poika iloisessa myynti-ilmoituksessaan: ”Tässäpä seuraavalle käskyttäjälle pienivikainen skootteri, lähtee käyntiin, mutta röpöttää ja buuaa, pirteä peli loppukesän rientoihin.” Joka tapauksessa meillä on tulevaisuuden toivoa niin kauan kuin mopot pärisevät kylillä.

Monet, hyvät vanhemmat koettavat parhaansa kotona. Laitoskasvattajat jatkavat samaa, vaikka pidän kyllä isien ja äitien vaikutusta merkityksekkäämpänä.