Lohtua kristinuskon väliinputoajille

Perinteisen kristinuskon suosio vähenee Suomessa vuosi vuodelta. Monet hurraavat tälle trendille ja näkevät sen merkkinä ihmiskunnan järkevöitymisestä. Maailmasta väitetään tulevan parempi paikka, kun ”mielikuvitusolennoista”, ”tieteeseen perustumattomista uskomuksista” ja ”satukirjoista” päästään.

 

Yllä lainausmerkeissä olevat sanat ovat somen kommenttipalstoilta tuttuja uskonasioista väiteltäessä. Kuitenkin niihin sisältyvä ivaava sävy tekee surulliseksi, ja suurin suru tulee siitä, ettei moni kristinuskon perusajatukseen kiintynyt ja siitä lohdutusta saava nykyihminen osaa tyydyttävästi puolustaa sitä, mistä haluaa viimeiseen asti pitää kiinni.

 

Mutta nyt me uskonasioissa epävarmat saamme onneksemme lohtua ja vahvistusta tiedeyhteisön sisältä, kahdesta tänä vuonna ilmestyneestä keskenään aivan erilaisesta kirjasta, joita yhdistää se, että ne käsittelevät niin kutsuttua Jumalan Sanaa, mutta eivät niinkään uskoon, vaan järkeen ja/tai tieteelliseen näyttöön perustuen.

 

Toisen teoksen, Ylösnousseen seuraajina, kirjoittaja on tunnetusti uskova tiedemies Tapio Puolimatka, toisen, Sensuroitu, Raamatun muutosten vaiettu historia, taas nuorempaa polvea edustava kaksikko eksegetiikan tuntijoita, tubettaja Ville Mäkipelto ja pappi Paavo Huotari.

Jälkimmäinen teos edustaa valtavirtaa, ei tunnustuksellista uskovaisuutta, ja se käsittelee Raamatun tekstien muuttumista tahattoman tai tahallisen ihmistoiminnan seurauksena vuosituhansien aikana.

 

Mäkipellon ja Huotarin kirja on joissakin uskovaispiireissä joutunut ärhäkän kritiikin kohteeksi, koska teoksessa osoitetaan konkreettisin esimerkein, millaisia muutoksia Raamatun teksteissä on aikain saatossa tapahtunut. Kristinuskon ytimeen eli Jeesuksen ylösnousemukseen Sensuroidun tekijät eivät kuitenkaan puutu; teos ei näytä olevan kirjoitettu tieteellisesti osoittamaan, ettei sellaista ole koskaan tapahtunut.  Siksi on vaikea samastua niihin uskovaispiireihin, joissa suuren tuohtumuksen vallassa Sensuroitua väitetään ateismin tai suorastaan Saatanan riemuvoitoksi.

 

Sen sijaan teos on voitto meille, jotka emme koskaan ole uskoneet, että Jumala on sanellut Raamatun sanasta sanaan kaikkine outouksineen, sisäisine ristiriitoineen ja julmuuksineen. Kristittyjen ei tarvitse pyrkiä puhdasoppista islamia muistuttavaan tapaan ajatella, että pyhästä kirjasta on vain yksi muuttumaton ja ikuinen versio, ikään kuin itse kirja olisi Jumala tai pikemminkin jumalankuva, epäjumala. Mäkipellon ja Huotarin kirja osoittaa selvin ja kiistattomin esimerkein, ettei Jumala aina edes ohjaillut kirjurin kynää.

 

Jos ovat uskovaiset moittineet Sensuroidun kirjoittajia, toisen käsittelemäni kirjan tekijää, Tapio Puolimatkaa, taas on päinvastoin sekulaari tiedeyhteisön valtavirta kohdellut nuivasti. Häntä on pidetty epäilyttävänä, koska hän on syvästi uskossa. Mutta on muistettava, että myös Puolimatka on tehnyt pitkän uran yliopistomaailmassa, tieteen piirissä. Myös hän perustelee väitteensä niin kuin tieteentekijän kuuluu, eli järkeen vetoamalla.

 

Puolimatka korostaa teoksessaan, että mitään muuta järkevää selitystä sille, miksi Jeesuksen seuraajat ryhtyivät viemään viestiä ylösnousseesta Jeesuksesta, ei ole, kuin se, että ylösnousemus todella tapahtui. Mitään mainetta ja maallista hyvää ei tapahtuman todistajille ja viestinviejille ollut tuohon aikaan luvassa, päinvastoin, luvassa oli vainoa, kidutusta ja kuolemaa. Evankeliumien kerroksista pilkottaa tärkeimmissä kohdissa, ja todennäköisistä myöhemmistä editoinneista huolimatta, jotain, joka poikkeaa selvästi oman aikansa uskonnollisesta, ylevyyteen pyrkivästä tekstistä. Laskelmoivasti omaa etua tai suotuisaa yleisön vastaanottoa hakeva evankeliumikirjoittaja ei omana aikanaan esimerkiksi olisi millään motiivilla tohtinut panna naisia ylösnousemuksen ensimmäisiksi todistajiksi, ellei näin olisi todella tapahtunut. Teoksessa luetellaan muitakin järkeenkäypiä seikkoja, jotka puoltavat ylösnousemustapahtuman aitoutta.

 

Sen ilmiselvän tosiasian, että ihmiset ja vain ihmiset, kaikessa epätäydellisyydessään, ovat kirjoittaneet Raamatun ja editoineet tekstejä moneen kertaan, ei pitäisi tuhota kristityn uskoa. Sen ei pitäisi alentaa Raamattua vain satukirjaksi, joka on sataprosenttisesti fiktiota. Onhan kaikki muukin teksti tässä maailmassa ihmisten kirjoittamaa. Jos saan ystävältä kirjeen, jos luen mitä tahansa tietokirjaa tai elämäkertaa, en ensimmäisenä ajattele, että mikään osa tekstistä ei ole totta, koska kyseessä on ”vain ihmisen kirjoittama teksti”. Päinvastoin. Me emme ihmisinä tietäisi mistään oman kokemusmaailmamme ulkopuolisesta mitään, jos emme lainkaan luottaisi toisten ihmisten aiempiin kirjoituksiin ja heidän todistuksiinsa.

 

Joka sana ei silti missään tekstissä ole automaattisesti luotettava. Siksi tekstikritiikki on hyvä ja välttämätön asia, kohdistuipa se mihin tahansa tekstiin, myös Raamattuun. On aina otettava huomioon konteksti, se, milloin on järkiperusteita pitää jotain tekstiä / tekstinkohtaa luotettavana, milloin taas on syytä epäillä.

 

Vaikka teksti itse ei olisikaan Jumala, joskus teksti kuitenkin kertoo Jumalasta. Joskus se voi jopa todistaa Jumalasta. Johanneksen evankeliumin kirjoittaja on asian ytimessä luvun 5 jakeessa 39 kirjoittaessaan tekstiinsä tämän Jeesuksen repliikin:  ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän — ja nehän juuri todistavat minusta”.

 

 

 

 

KIRJALLISUUS:

 

Mäkipelto,Ville & Huotari Paavo:  Sensuroitu. Raamatun muutosten vaiettu historia. Otava (2023)

Puolimatka, Tapio:  Ylösnousseen seuraajina.  Päivä osakeyhtiö (2023)

Raamattu

 

TuulaKomsi
Sitoutumaton

Olen kangasalalainen kouluttaja ja freelancer, jonka hartain toive on saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyseenalaistamaan kaikenlaiset kliseet mediassa ja muussa julkisessa keskustelussa. Kotisivuni http://www.komsituula.julkaisee.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu