Huojennuksen hammaslääkäri

Muistatko vielä hammaslääkärikäyntini Vietnamissa? Jos et, suosittelen lämpimästi lukemaan sen tästä. Olin nimittäin hammaslääkäripelkoinen jo ennen tuota kokemustani, mutta kauhu kymmenkertaistui kyseisen juurihoitosarjan jälkeen. En koskaan unohda sitä miten yökkäilin, syljin verta ja pyyhin naamastani kuolaa ja kyyneliä nuoren hammaslääkärimiehen hoitaessa haljenneen hampani tulehtunutta juurta ja samalla tuijotellessa kiinteästi silmiini hehkuttaen, miten ei ole koskaan ennen nähnyt kenenkään silmissä merta. – Ei hätää, tämä hammaslääkärien Don Juan kuiskasi. – Minä pidän sinusta huolta. Tyttö, jolla on meri silmissään.

On muutama ammattikunta, joiden edustajia ei kannata oikeasti ärsyttää. Yksi näistä on ehdottomasti hammaslääkäri. En oikeasti usko, että ammattitaitoinen hammaslääkäri koskaan tahallaan satuttaisi ärsyttävääkään potilasta, mutta silti minusta tuntuu, että mitä paremmalla tuulella se tyyppi jolla on suussani sormet ja neula ja muita huolestuttavia instrumentteja on, sen parempi. Olen siis lauhkea kuin lammas hammaslääkärin tuolissa vaikka pelkäisin kuollakseni. Ja minähän pelkään. Tuona onnettomana kertana pelkäsin enemmän kuin koskaan.

 

 

Paluu juurille

No kah, se siellä kauhujen klinikalla hoidettu hammas ei tietenkään jättänyt minua rauhaan, vaan kipeytyi uudestaan palattuani Suomeen. Menin siis pitkin hampain (heh heh) hammaslääkäriin. Menen aina julkiselle klinikalle, koska vielä koskaan en ole saanut huonoa hoitoa tai asiakaspalvelua kertaakaan, vaikka toki lääkäri vaihtuu joka kerta ja aika usein toimipistekin. Tämä vaatii vähän viitseliäisyyttä kun julkisilla kulkuneuvoilla ympäri kaupunkia rullailee.

Julkisen puolen hammaslääkärille siis jälleen. Tämä(kin) lääkäri olikin jännä tapaus – hoidon ohessa hän osallistui ilmeisesti koulutustilaisuuteen tietokoneellaan ja mm. klikkaili vastauksia tietokilpailupeli Kahoot!:in ruutuun. En ollut hirveän huolissani, koska tässä vaiheessa luulin vielä, että minulla on ehkä ientulehdus ja saan siihen vain lääkkeet.

Venäläisittäin vahvasti murtava, vanhemmanpuoleinen hammaslääkärimies kurkisti suuhun ja totesi ongelman olevan sekä aiemmin haljenneessa hampaassa että viereisessä viisaudenhampaassa, joka oli kasvanut ihan miten sattuu (minkä jo tiesinkin, mutta tätä ennen se ei ollut aiheuttanut ongelmia). Hieman epäselvistä mörähdyksistä sain jostakin kiinni, että hän aikoo poistaa viisaudenhampaan. Siis siinä hetkessä! Ilman mitään varoitusta! Pikku visiittini oli muuttunut hampaanpoistoksi! Aloin vapista niin että tuoli tärisi ja paniikkikyyneleet virtasivat solkenaan samalla kun lääkäri aloitti puudutuksen ja ohimennen klikkaili taas vastauksen tietokilpailuun.

Tässä vaiheessa tämä aiemmin varsin jöröltä vaikuttanut mies huomasi potilaansa huteran tilan ja hänen ääneensä tuli uusi, lempeä sävy. Rauhoitellen hän sanoi että näin tämä on varmasti parempi ja yhtään ei satu. ”No eipä”, ajattelin, mutta hei. Älä suututa hammaslääkäriä.

 

Tässä muuten eteiseni uudet värit. Aika herkulliset, vai mitä?

 

Työpiste sai erilaisen väripaletin, mutta Sisu ehti jo valloittaa valtaistuimen.

 

Yli peloista

Oikeassahan hän oli. Nykyajan puudutteet ovat niin hyvää kamaa, että en varmaan olisi tuntenut, vaikka heppu olisi poistanut puolet hampaistani. Ääni on ihan kamala, kun hammas rasahtaa halki, ja paineen tuntu on ikävää, mutta missään vaiheessa ei sattunut. Kotiin lähdin kyllä järkyttyneenä, pelästyneenä ja kaikin puolin surkeana, kun olin yhtäkkiä ja yllättäen joutunut noin kaameaan tilanteeseen.

Kun sitten seuraavaksi otettiin käsittelyyn se Vietnamissa haljennut hammas, sanoin jo ovella että pelkään niin, että saatan kuolla tähän paikkaan. Tällä kerralla lääkäri ja hoitaja (eri henkilöt kuin viimeksi) molemmat ottivat pelkoni oikein asiakseen. Minulta jopa peitettiin kankaalla silmät etten näe mitä kaikkea suuhun laitetaan, ja hoitaja käski aika ajoin laskea montako varvasta minulla vielä on ja muistutti hengittämään. Klassinen lause, mutta ihan hyvä. Aika monta kertaa nimittäin en hengittänyt. Olin niin kiitollinen saamastani henkisestä tuesta, että kiittelin ja kumartelin joka suuntaan poistuessani. Lääkäri kehui minun tsempanneen hienosti. Jep, eikö vain. Minähän siinä suurimman duunin tein, kun puristin rystyset valkoisena paidan helmaa.

Voin siis todeta tällä empiirisellä tutkimuksellani, että kokemukseni Vietnamissa hammaslääkärissä oli aika lähellä sitä, mitä muistelen käyntien olleen kouluaikanani. Silloin kun hammaslääkärikäyntejä pelättiin ihan hyvästä syystä. Nämä kotimaan käynnit sen sijaan ovat olleen huojentava kokemus, ja jopa tällaisella jänishousulla pelottaa tuohon pahamaineiseen tuoliin istuminen jo paljon vähemmän. Kiitos ja ylistys kehitykselle.

Ps. Muistathan käydä kurkkaamassa arkikuulumisiamme Instagramissa ja Facebookissa!

 

Kevätauringossa on helppo hymyillä kun pelot on voitettu taas kerran. Toivottavasti uutta käyntiä ei tule ihan pian!

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu