Suomen kielen ortografia
Suomen kieli on yleisesti tunnettu erittäin foneettisena kielenä – jokaista äännettä vastaa vain yksi kirjain ja yhtä kirjainta yksi äänne. Kielellisesti suomi on melko konservatiivinen itämerensuomalaisten ja uralilaisten kielten joukossa. Omaperäiset, sekä muinaiset lainasanat ovat säilyneet lähes muuttumattomina tuhansia vuosia, ja uudetkin lainasanat on aina pyritty mukauttamaan suomalaiseen fonologiaan.
Kirjakieltä on kuitenkin jatkuvasti uudistettava kielessä tapahtuvien äänteellisten muutosten, ja sanojen merkitysten osalta. Onneksi suomen kielenhuolto on onnistunut tässä tehtävässään erinomaisesti, eikä meillä ole tonneittain freelancer nevahööd intuitio pettinki -tyylisiä monsteriwordseja.
Suomalainen aakkosto ei ole kuitenkaan äännejärjestelmäämme aivan täydellinen; esimerkiksi äng-äänteellä ei ole omaa kirjainta, vaan se merkitään yhteydestä riippuen ng-, nk- ja gn- kirjainyhdistelminä. Myöskään glottaaliklusiilia ei merkitä omalla erillisellä kirjaimellaan, mutta se voidaan luontevasti merkitä ’-’:lla sanojen välissä (esimerkiksi yhdyssanassa linja–auto).
Lisäksi aakkosissamme esiintyy kirjaimia, mitä ei yleissuomessa juuri ikinä käytetä muualla kuin marginaalisissa uudehkoissa lainasanoissa; kuten c, q, w, x, å ja z. Omaperäisissä sanoissa ei myöskään esiinny kirjaimia b, f ja g.
Nämä ’turhat’ kirjaimet esiintyvät aakkosissamme lähinnä siksi, että ne on otettu suoraan ruotsin aakkosjärjestelmästä. Missään suåmalaisperäisessä sanassa ei käytetä esimerkiksi ruåtsalaista ååta, joten sen kuulumista aakkosiimme ei voi perustella muilla kuin kielihistoriallisilla syillä. Ja nämä kielihistorialliset perustelut usein johtavat ranskan ja englannin kaltaiseen suureen äänne-kirjoitusasuvastineen eroon, jossa yhtä äännettä merkitään valtavilla kirjainparvilla, ja toisaalta yhdelle äänteelle löytyy tusinoittain erilaisia kirjoitusmuotoja.
Siksi olenkin kehittänyt suomen fonologiaan paremmin sopivan latinalaisen aakkoston version!
Tällainen kirjoitusjärjestelmän uudistus toki olisi toimittajille, kirjailijoille, yms. muutosvihamielisille ihmisille painajaismainen teko – mutta aina välillä on kiva leikkiä ajatuksella.
Niin ja pahoittelen ettei tämä(kään) kirjoitus edusta mitään ajankohtaisia aiheita, eli tässä tapauksessa koronavirusta. Joskus vain on hyvä irrottautua todellisuudesta ortografian ihanaan maailmaan!
Miltä sana ”linja-auto” mahtaisi kirjoitettuna näyttää, jos tuo lenkura kuuluisi kirjaimistoon? Onko sen kuvaama glutamaattinukleotidi sama asia kuin aspiraatio sanoissa ase-erä tai tiedemies? Ja vielä yksi kysymys:
Kuinka usein kohtaat suomenkielisen ihmisen, joka osaa ääntää sukunimesi ”sil’jakkus” sen sijaan, että tavoittelisi sitä tyyliin ”tsilliakus”? Erityinen juttu on, että Zilliacus esiintyy kotiseutuni Ruokolahden nimistössä, eikä siinä tunnu olevan mitään omituista.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä kysymyksiä sinulla. Tosiaan sana linja-auto näyttäisi ”linjaɂautolta”. Tiedän että näyttää hieman omituiselle, mikä on tietty tottumiskysymys. Glottaaliklusiili on suomessa tosin niin marginaalinen äänne, että sitä voi aivan hyvin merkitä heittomerkillä tai väliviivalla. Esimerkiksi Etelä-Virossa puhutussa itämerensuomalaisessa võron kielessä glottaaliklusiilia merkitään q-kirjaimella, monesti sanojen lopussa erityisesti genetiivin ja imperatiivin tunnuksena.
Tiedemies-sanassa ei äänihuulia suljeta sanojen välissä, vaan se äännetään yleensä yhteen pötköön [tie̞de̞mie̞s].
Ja Zilliacus-nimen ääntäminen on kiinni puhujan kielitaustasta. Sukunihan on alunperin ilmeisesti baltiansaksalaista kauppiassukua, jonka tunnettu kantaisä eli 1700-luvulla. Suuri osa tämän sukunimen kantajista ruotsin kielen omaksuneena ääntää sen mainitsemallasi tavalla [silˈjɑkˑʊs], mutta suomenkielisenä äännän oman sukunimeni suunnilleen samoin kuin se kirjoitetaan. Isoisäni oli muuten peräisin myöskin Ruokolahdelta, Neitsytniemen kartanon ollessa hänen kotitalonsa.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista! Todellakin ”tiedemies” oli tähän asiayhteyteen epäonnistunut esimerkki, koska siinä ääntämisen vaihtoehdot ovat ”tiedemies”/”tiedemmies”. Parempi olisi ollut vaikkapa ”öljy-yhtiö”.
Zilliacus-nimen ohella nimi Lifländer on vierasperäisyydestään huolimatta näillä nurkilla vanhastaan tuttu. Onkohan se milloinkaan tullut vastaani muualla – en muista.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä pointteja. Olisi pitänyt tarkentaa, että yhdyssanat erotellaan väliviivalla ainoastaan silloin, kuin ensimmäisen sanan viimeinen vokaali ja toisen sanan ensimmäinen kirjain edustavat samaa äännettä.
Sadhi-ilmiö ja geminaatio ovat myös mielenkiintoisia ilmiöitä suomen kielessä, jotka juuri mainitsit tiedemies-sanan äänneasuvariaatioissa.
Varmaan riippuu myös murteesta, kuinka pitkänä sanojen väliset kuilut ja pitkät konsonantit ääntää. Suomen kirjakieli on kuitenkin keinotekoinen kompromissiratkaisu, joka enemmän tai vähemmän perustuu Suomen läntisiin murteisiin. Rauman alueella puhuttu murre sekä rajantakaisen Karjalan livviläiset ja varsinaiskarjalaiset murteet eivät oikein mielekkäästi kuulu suomen kirjakielen piirin.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan yksinkertainen ja ilmeinen kysymys: miten nuo kirjoitetaan näppäimistöllä? Ja jatkokysymys, miten kauan kestäisi käyttöjärjestelmien ja standardien muuttaminen siten, että se onnistuisi helposti?
Ilmoita asiaton viesti
Tieteessä ja tutkimuksessa onneksemme me vanhat konkarit voivat pitkälti hymähdellä nuorempien tulokkaiden ehdotuksille. Suomen kieli ei ole niin eristyksissään saarellaan kuin nyt corona-viiruksen aikaan voisi manailla. Tarvitsemme edelleenkin naapurimaiden oudompia kirjaimia mm. kirjeenvaihdossa. Kyllä se siitä.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen teksti.
Itse olen päissäni miettinyt että kirjoitetussa kielessä on ainakin yksi virhe joka tulisi korjata, nimittäin heittomerkki joissain taivutusmuodoissa kuten vaa’an. Ymmärrän että sana ei voi olla vaaan mutta jotain epäloogisuutta tuossa on.
Toinen juttu sitten on että suomea ei todellakaan kirjoiteta kuten sitä puhutaan vaikka tuohon väitteeseen usein törmääkin. ”Suomea ei kirjoiteta kuten puhutaan” puhuttaisiin omassa kulttuuripiirissäni suurinpiirtein ”suame mittä semttis kirjotet ku stä puhuta”.
Ilmoita asiaton viesti
Esim. Seitsemässä veljeksessä on k:n katoa yleisemminkin merkitty heittomerkillä, esim. no’en ja ”menen ma’ata”. Ehkäpä tuo ”ma’ata” 1800-luvulla lausuttiinkin kolmitavuisena.
Sitä en tiedä, käyttikö Kivi noita heittomerkkejä vai lisäsikö niitä mahdollisesti joku kustannustoimittajan tapainen. Myöskään en tunne tuon ajan kirjasuomea niin hyvin, että tietäisin, missä määrin nuo olivat vakiintuneita kirjoitustapoja.
Ilmoita asiaton viesti
Makaamaan, makuulle, maate. Ymmärrettävää.
Mutta kumma tuo koon poistuminen noin ylipäätään. Vaaka -> vaakan tai raaka-> raakat.
Ilmoita asiaton viesti
Vaaka –> vaa’an -taivutusmuoto johtuu kantasuomessa suomeen tapahtuneessa astevaihteluparin katoamisessa (k – ɣ), nykyään (k, ʔ). Eli suomen muinainen velaarinen frikatiiviäänne (joka esiintyi ainoastaan k:n astevaihteluparina) on muuttunut juuri glottaaliklusiiliksi. Suomen oikeinkirjoituksen mukaan yli kahta vokaalia ei voi myöskään merkitä pötköön, joten on lisättävä heittomerkki tai väliviiva.
Ilmoita asiaton viesti