Kotimaisten kielten keskuksen Kielitoimiston ohjepankki neuvoo:
Vierasperäisten suomen kieleen mukautettujen sanojen eli ns. erikoislainojen kirjoitus- ja ääntöasu vastaavat pitkälti toisiaan. Toisin sanoen tällaiset sanat suositellaan yleiskielessä äännettäväksi niin kuin ne kirjoitetaan: pitkät vokaalit ja konsonantit pitkinä ja lyhyet lyhyinä.
Miksi pääministeri sitten lausuu viirus? Onko minun noudatettava pääministerin vahvaa pyyntöä olla menemättä mökille tarkastamaan, onko enää sinivuokkoja kukassa kun pääministeri itse ei noudata Kielitoimiston virkahenkilöiden neuvoja?
Vuokot kukkivat minuttakin, mutta olen ollut huomaavinani erityisesti lääkärikoulutuksen saaneiden ääntävän – vastoin Kielitoimiston selkeää ohjetta
– alkkoholi vaikka sana kirjoitetaan
alkoholi. Tämän taustoihin auttaa ote Terho Itkosen artikkelista (Kielikello 2/1994):
Oikeinkirjoituksen päälinjat olivat siis hahmollaan jo vuosisadan alussa. Kauan vallitsi kuitenkin ilmeinen ristiriita kirjoitustavan ja tavallisimman ääntämyksen välillä. Äännettiin ”auttonomia”, ”eeppos”, ”anttiseptinen”, ”arkkeologiia”, ”senttimenttaalinen”, ”kurssiivi” jne., järkiään siis kahdennus niissä vierassanojen ’kansainväliseen’ osaan kuuluvissa tapauksissa, joissa se kuuluu Helsingin ruotsiinkin. Näin äänsivät [ E. A.] Tunkelon kertoman mukaan myös vuosisadan alun suomalaiset kielimiehet, useat vieläpä niin tarkoin ruotsin ääntämiskäytänteitä noudattaen, että kaksoiskonsonantti noissa tapauksissa (esim. ”anttiseptinen”) oli hivenen lyhempi kuin suomen sanoissa (esim. Antti). Suomea puhuessaan suomalainen sivistyneistö siis saattoi soveltaa rinnan kahta fonologista järjestelmää: suomen mukaista ja ruotsin mukaista, joka kuitenkin kuului pelkästään ns. sivistyssanoihin.
Pääministeri siis soveltaa kahta fonologista järjestelmää (tampereen kiälen lisäksi). Pääministeri ei kuitenkaan toimi näin hienostellakseen herrasväen puhetavalla vaan kunnioituksesta vuosisadan alun työväenliikkeen johtoa kohtaan, mikä johto pyrki yleiseen ja yhtäläiseen puhetapaan noudattamalla porvarillisten kielimiesten käytänteitä. Tässäkin katsannossa pääministeri edustaa raikasta ja johdonmukaista vallankumouksellista linjaansa asettaessaan Forssan kokouksen Kielitoimiston konklaavin edelle hienovaraisen runollisesti.
Parin vuoden takainen suosikkisarjani televisiossa oli ruotsalainen Anno 1790, missä yhtä pääosaa näytteli ihana suomalainen Linda Zilliacus. Sarja kuvasi Kustaa III:n hallintoajan loppupuolen vastarintaliikettä. Kustaa III oli peruuttanut suomalaisen Anders Chydeniuksen ajaman painovapauden ja hallinnon avoimuuden pyrkien yksinvaltaan täysin vastoin toisen suomalaisen, Peter Forsskålin esittämiä kansalaisvapauden aatteita.
Kustaa III oli siis pahis, vaikka jotkut nousukaspiirit toisin ajattelevatkin ihaillessaan Kustaan oopperaintoilua, Mozartia suoraan kopioivien säveltäjien suosimista ja niin sanottua kustavilaista tyyliä, joka mauttomasti kertautuu sellaisissa porvarisperheiden olohuoneiden kalusteissa, joilla lasten on istuttava leikkimättä ryhdikkäästi paikallaan ruumiillistaen Kustaan pahuuden vaikutuksen ilkeää syvyyttä.
Kun pääministerin hallituksen asettama koronaviruksen taloudellisen hallinnan työryhmä ei saa käsiinsä sosiaali- ja terveysministeriön alaisen THL:n laskelmia, jotka palvelevat hallituksen työtä koronaviruksen vaikutusten hallinnassa, johtuu tämä kustavilaisesta hallinnon sulkeutuneisuuden aatteesta, joka on saavuttanut huippunsa aiemman pääministerin hallinnossa, missä keskeneräisistä asioista ei saanut puhua ennen kuin asiat oli päätetty, minkä jälkeen puhe oli pelkkää jälkiviisautta. Sama pääministeri osallistui valuuttamme määrittelyn vaihtoon kertomatta asiasta edes itselleen valtionvarainministerin tiedostamattaan kompatessa. – Tällaisesta ei ole kyse nykyisen pääministerin kohdalla: valuuttaa riittää määrittelystä riippumatta vaikka vihtomalla valtiovarainministerin kanssa sulle mulle.
Tarkkailin ministerien puhetta eilisessä (4.5.) tiedotustilaisuudessa ja huomasin ilokseni, että Sanna Marin lausui viruksen nyt lyhyesti, kuten myös äidinkieleltään ruotsinkieliset Li Andersson ja Anna-Maja Henriksson huomaavaisesti suomea puhuessaan vastoin äidinkielensä konventioita.
Vihreän eri sävyt olivat juuttuneet tapoihinsa: sekä Katri Kulmuni että Maria Ohisalo puhuivat viiruksesta.
Kielellisen huomaavaisuuden puutteesta tulee mieleen kaksi esimerkkiä.
Aikoinaan Stefan Wallinin tultua ministeriksi hänen avustajansa antoivat toimittajille ääntämisohjeen (valiin) mutta tästä huolimatta Ylen uutisissa puhuttiin Walliinista.
Suomessa viihtynyt mestarijuoksija Frank Fredericks pyysi, ettei häntä kutsuttaisi Frankie-boyksi, sillä hänen afrikkalaisessa kokemuksessaan nimitys koetaan vaalean herrasväen alentuvaksi puhetavaksi. Toimittajat ehkä sekoittivat juoksijan laulajaan, kun vain jatkoivat puhettaan ”pojasta”, jota selvästi kuitenkin ihailivat.
Ilmoita asiaton viesti