Fakiireista viinijoogeihin

Kuvassa intialainen joogaopettaja Dhiren Datta, joka vieraili Suomessa 1960-luvun lopulla, ja asui vierailunsa ajan meillä kotona. Minä seison tuossa takana 12-vuotiaana. Dhiren Datta oli hauska mies. Tehtäväni oli aina aamuisin viedä hänelle kannullinen puhdasta vettä. Minulla on muistikuva, jonka mukaan hän kerran seisoi päällään ja poltti samaan aikaan sikaria. Jälkikäteen en voi tietää, oliko se vain vilkasta mielikuvitustani vai todella tapahtunutta. Totta on, että hän poltti paksuja ja haisevia sikareja – ja herätti pahennusta muutamissa ihanteellisissa joogaajissa. 1960- ja 70-lukujen Suomessa jooga oli kristillisten piirien paheksumaa saatanan palvontaa, paikallislehden kirjoituksessa minunkin isäni uhattiin palavan helvetissä .

 

Joogan historia on hullu, yllättävä, värikäs, kiehtova ja voimakkaasti ajatuksia herättävä. Sitä samaa on joogatutkija Matti Rautaniemen kirja joogan historiasta. Tosin adjektiivitulvaan on lisättävä vielä analyyttinen ja älykäs. Ihailtavasti Rautaniemi on saanut kaikki joogan rönsyt pidetyksi kasassa – ja kaiken lisäksi hän on onnistunut kirjoittamaan kiinnostavasti ja mukaansa tempaavasti. Matti Rautaniemi ei todellakaan ole mikään Einari Paperi, jonka narisevaa tiedetekstiä lukiessaan nukahtaa!

Joogan historia oli silmät avaava lukukokemus. En ole kuvitellut olevani mikään joogan asiantuntija, mutta oletin tietäväni pääpiirteet. Erehdys, en ole tosiaankaan tiennyt. Tutustuin joogaan jo lapsuudenkodissani 1960-luvulla. Tapasin teini-ikäisinä suomalaisia joogapioneereja, osallistuin joogatunnille 14-vuotiaana,  ja olin parinä kesänä tiskaajana Viittakiven opistossa, niin sain ilmaiseksi osallistua joogatunneille ja esimerkiksi luovan ilmaisun kurssille. Jooga on ollut minulle venyttelyä, hengitysharjoituksia, mielen rauhoittamista ja yritystä muuttaa rautakankea notkeammaksi.

Joogan historiaa pitää lukea hitaasti. Se kuvien ja mielikuvien tulva sekä monet romuttuvat kuvitelmat vaativat sulattelua. Käsitykseni pranan, chakrojen ja tantran – ja myös hathajoogan -merkityksistä muuttuivat. Pranan olin tulkinnut universaaliksi energiaksi, mutta aivan kuten kiinalaisen filosofian qi, prana on syvempi kosminen periaate. Chakrat eivät alunperin olleet värikkäitä pyörylöitä rauhasten päällä kuvaamassa energiakeskuksia, ja tantrakin on ihan jotakin muuta kuin median tarinoista olisi voinut päätellä. En ole koskaan tantrajoogaa harjoittanut, mielikuvani perustuu lehtijuttuihin tantrisista seksuaalipraktiikoista, joista en muuta muista kuin että niissä esiintyy rakastelu lötköllä p****sellä. Olen siten malliesimerkki siitä, kuinka media on muokannut käsityksiämme joogasta. Tästä(kin) aiheesta Rautaniemi kirjoittaa monessa eri yhteydessä.

Jooga on paitsi kirjaimellisesti kulkenut pitkän tien erakkomajoista kuntosaleille myös muuttunut tässä kehityksessä perusteellisesti: alunperin (lähes) puhtaasti henkisestä harjoituksesta on tullut (lähes) puhtaasti fyysistä terveyden tavoittelua. Kiehtovaa oli lukea kaikista niistä alastomista tuhkalla peitetyistä askeeteista, fakiireista, sirkustemppuilijoista, soturijoogeista, guruista ja guruiksi itsensä brändänneistä, länsimaisista itsensä ja elämän syvemmän merkityksen (ajoittain LSD- tai hasis-huuruisista) etsijöistä ja uudemmista joogabrändeistä, jotka osoittavat ainakin luovaa bisnestajua, vaikkei niillä joogan kanssa välttämättä aina paljoakaan tekemistä ole. Jooga on niin myyvä brändi.

Nykyisin harjoitellaan äijäjoogaa, kasvojoogaa, metsäjoogaa, viinijoogaa – ja johdonmukaisesti myös krapulajoogaa – , saunajoogaa jne. Osittain kyse on voimistelun kutsumisesta joogaksi, koska se kuulostaa paremmalta (esim. kasvojoogahan ei ole muuta kuin kasvojumppaa), osittain kyse on uusien ulottuvuuksien löytämisestä joogalle. Näitä ulottuvuuksia joogan historiassa tunnetaan paljonkin, joten ei siinä mitään uutta ole. Oma suosikkini on ehdottomasti viinijooga, mutta en ole sitä koskaan tohtinut itse kokeilla.

 

Rautaniemi pohtii kirjan loppuluvussa kysymystä, mitä jooga on ja kenelle sen määrittely kuuluu.
”Joogaa on historiansa aikana valjastettu mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Tässä valossa väite, että joogan jotenkin automaattisesti kuuluisi ajaa tietyn ideologian asiaa, osoittautuu kestämättömäksi. – – … ihminen voi olla joogi maailmankatsomuksestaan ja aattellisesta kannastaan huolimatta.”

Rautaniemi ottaa esiin myös joogan pimeitä puolia luvussa #Yogatoo. Hän toteaa toisaalta, että samat ongelmat, joita ilmenee kaikissa ihmisyhteisöissä, ovat läsnä myös joogasaleilla. Mutta joogassa on piirteitä, jotka tekevät siitä erityisen alttiin ongelmille. Toisaalta ”joogaan on koko modernin historian ajan heijastettu erilaisia uhkakuvia, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän todellisia. Jooga on nähty kristilliselle moraalille vaarallisena pakanauskontona, uhkana harjoittajiensa mielenterveydelle, aivopesuna, huijauksena, vakavien urheiluvammojen aiheuttajana, porvarillisena rappiona, itsekkyytenä, kulttuurisena omimisena”…

 

Vahva lukusuositus ihan kaikille joogan harrastajille!

Matti Rautaniemi: JOOGAN HISTORIA erakkomajoista kuntosaleille (2020)

 

Varpu Tavi

Kirjailija. Seikkailija. Elämän ihmettelijä. Kyseenalaistaja. Kirjoitan aiheista, jotka kiinnostavat minua. Niitä aiheita on paljon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu