Äänislinnan tykkitehdas

Venäjän Karjala-turismin suosittu kohde Petroskoi on merkittävä metalliteollisuuskaupunki, jonne tapahtuvat tehdasvierailut olivat luvanvaraisia. Osallistuin 2000-luvun taitteessa mielenkiintoiseen sinne suuntautuneeseen asiantuntijamatkaan. Sen aikana käytiin myös entisellä tykkitehtaalla. Harvat enää tietävät tai muistavat Valmetilla olleen Äänislinnassa tykkitehdas. Niin kuitenkin oli, joten aloitan blogini siitä:

Pietari Suuri menetti Suuren Pohjansodan Narvan taistelun hävittyään merkittävän osan tykistöään ja tarvittiin uusia. Hän etsi tykki- ja asetehtaalle paikkaa päätyen Lohijoen suistoon. Rautamalmia saatiin alueen järvistä ja soista. Valimo ja asetehdas aloittivat toimintansa vuonna 1703. Pietari Suuri on ikuistettu kokovartalopatsaaksi, jossa hän osoittaa tulevan tykkitehtaan paikan. Toinen Petroskoin keskustaan patsaansa ansainnut on tykkitehdasta 20 vuotta johtanut skotlantilais-venäläinen aseseppä, insinööri sekä tutkija Charles Gascoigne. Hänen ansiostaan tehdas nousi alallaan 1800-luvun alun eturiviin. On kaupungissa Otto Ville myös Kuusisen Ääniselle tähyävä patsas, mikä ei tähän liity.

Tykit ovat vaativa tuote, kuten toki myös tehtaan aikanaan valmistamat kevyemmät aseet, kiväärit, miekat, pistimet ja tikarit. Rauhallisempien aikojen koitettua tehdas hiljeni ja se siirrettiin Siestarjoelle. Aseita tarvittiin kuitenkin taas, joten Katariina II Suuri herätti Pietarin tehtaan eloon. Vuosina 1774-1917 toiminut uusi tykkitehdas rakennettiin ensimmäisen läheisyyteen. Etenkin Turkin sota työllisti jälleen jo rauhallisempina kausina myös muita rautatavaroita valmistanutta, sittemmin  traktoritehtaaksi muutettua tehdasta. Se suojasiirrettiin sodan uhan alta Krasnojarskiin. 

Lyhyeksi jääneellä Äänislinnan suomalaiskaudella Valmet määrättiin perustamaan tehtaan tiloihin tykkitehdas. Uusia tykkejä siellä ei valmistettu. Omia vaurioituneita ja sotasaalistykkejä sen sijaan huollettiin ja korjattiin. Tehdasrakennukset olivat taisteluiden jäljiltä huonossa kunnossa, SA-kuvassa näkyy tehdasalue 2.10.1942. 

Suomalaisjoukot runtelivat kaupungin jättäessään pahoin tehdasta, jonka uudelleen rakentaminen kesti kymmenisen vuotta. Jo kulkuvälineitä valmistaneesta Pietarin-Aleksanterin tykkitehtaasta tuli lopullisesti Onezhskyn traktoritehdas. Sen päätuote ovat 1970-luvun lopulta alkaen olleet metsätraktorit, joilla korjataan noin puolet Venäjän metsien puutavarasta. Vuonna 1992 yksityistetyn tehtaan liikemerkki on voimakasta ja nopeaa metsän eläjää kuvaava hirvi. 

Venäjän vanhimmaksi mainittu jo vuonna 1838 perustettu tehdasmuseo esittelee sekä tykkitehtaiden aikaa että traktoreita. Museo toimi ainakin vielä siellä käydessäni traktoritehtaan tiloissa.

Merkittävin ja nähdyn perusteella iskukykyisin petroskoilainen konepaja oli mielestämme Äänisen rannan tuntumassa sijaitseva Petrozavodskmashsin paperikonetehdas. Kaikki oli siellä suurta, isoja halleja ja raskaita työstökoneita, muitakin kuin oman maan valmisteita. Vaativia valmistustekniikoita, kuten titaanin hitsausta oli käytössä. Paperikoneet olivat olleet NL:ssä tuontitavaraa. Puutteen korjaamiseksi maahan perustettiin kaksi paperikonetehdasta. Toinen niistä on sittemmin vaihtanut tuotteistoaan, joten sittemmin yksityistetty Petrozavodskmashs jäi alansa ainoaksi. Se on ollut myös Voithin, Metson ja Andritzin alihankkija. Isännät kiittelevät sujuvaa yhteistyötä päämiestensä kanssa. Meikäläiset tuskittelivat maan omaperäisiä ja vaikeasti muutettavissa olevia kaupankäynnin tapoja.

Telakkakin Petroskoissa on. Sieltä johtavat liukukiskot suoraan Ääniseen, josta on vesiyhteys Stalinin kanavaa pitkin Vienan merelle. Joidenkin tietojen mukaan siellä on valmistettu myös ydinkäyttöisten alusten osia. Telakalle emme päässeet. 

Olisin halunnut nähdä kissasta nimensä saaneen Kižin luostarisaaren, mikä ei aikataulusyistä ollut mahdollista. Hytti numero kuusi -elokuvan keskiössä olevista kalliomaalauksista olen kuullut vasta myöhemmin. Näkemättä taitavat nämä molemmat nyt jäädä.