Aavekartanon murhamysteeri Downton Abbeyn hengessä

Downton Abbeyn luojan, JuIian Fellowesin veljentytär Jessica Fellowes on laatinut Downton -sarjan kirjaversiot. Nyt vuorossa on jännitysromaani Mitfordin salaisuus (Otava 363 s, suom. Oona Nyström), joka on kuusiosaisen sarjan viimeinen. Myönnän heti etten ole lukenut sarjan aiempia osia. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kirjaan pääsee helposti sisään. Osa sen henkilöistä ja rakennuksista on oikeasti ollut olemassa ja osa fiktiivisiä. Hallitsevat suvut ovat Mitfordeja ja Cavendisheja. 

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1941, jolloin Lontoota jo pommitetaan. Useimmat miehet ja jotkut naisetkin ovat joko rintamilla tai erilaisissa kodinturva-, sairaanhoito- ja vastaavissa tehtävissä. Syttyneen sodan mittakaavoja ei vielä aavisteta ja ensimmäisestä maailmansodasta puhutaan ”suurena sotana”. 

Kootakseen suvun yhteen lady Andrew Cavendish eli Deborah kutsuu sukulaiset Chatsworthin sukukartanoon jouluksi. Mukaan on haluttu myös joukko tärkeitä vieraita sekä perheen vanha ystävä, lontoolainen yksityisetsivä Louisa Cannon. Osin huonolle hoidolle jääneessä kartanossa on sodan aikana toiminut koulu, jonka oppilaat ovat nyt sopivasti lomalla.   

Englanti oli tuohon aikaan vielä tiukasti sääty-yhteiskunta. Etiketistä joudutaan sotaoloista johtuen lipsumaan. Hierarkiassa ylempi- ja alempiarvoiset vieraat joudutaan sijoittamaan samaan pöytään, mikä ei kaikkia arvoistaan tarkkoja miellytä. Niukalla palvelusväellä on edelleen omat alimman kerroksen tilansa.

Rakennuksessa on parisataa huonetta, myös silityshuone. Siellä ei silitetty vaateita vaan sanomalehtiä, jotta painomuste kuivuisi eikä likaisi säätyläisten käsiä. Elintarvikkeista oli pulaa. Niiden hankkimiseksi jouduttiin odottelemaan vieraita heidän säännöstelykorttiensa saamiseksi. Gini, viski ja brandy ilmeisesti eivät kuitenkaan olleet säännösteltyjä.

Kartanoon ilmestyy mystinen eukko tuomaan ”tietoa sinne kätketystä tärkeästä sanomasta”. Se osoittautuu veren tahrimaksi piian myssyksi.

Piristääkseen tunnelmaa Deborah järjestää meedion istunnon, jossa sama eukko toimii meediona. Leikki muuttuu synkäksi meedion paljastaessa kartanossa murhatun piika, minkä hän voi todistaa, vaikka kukaan ei ole häntä vuosien saatossa uskonut. Louisa on valmis selvittämään tapausta. Kaikilla kuitenkin tuntuu olevan omat salaisuutensa, eikä kukaan katso hyvällä niiden penkojaa.

Eukko ei pääse auton yllättävän rikkoutumisen takia pois kartanosta, vaan jää sinne yöksi ja löydetään aamulla kuolleena. Paikalle tulevat lääkäri ja poliisi, jolla on omia arvelujaan kuoleman luonnollisuudesta. Alusta alkaen epäillään eräitä siihen rooliin sopivia syyllisiksi. Saksaakin puhutaan yllättävissä paikoissa. Perheen kunniaa on suojeltava viimeiseen saakka. Myrkytystäkin epäillään. Kasvaahan kartanon puutarhassa myrkyllisiä kasveja, jotka vain yksi kartanossa tuntee. 

Sittemmin peruutetun ilmaiskun uhan alla vietetyn joulun tunnelma on sekava. Louisan mies onneksi saapuu joulunpyhiksi vaimonsa tueksi ja ehtii myöhemminkin hätiin. Löytyy torneja sekä salaisia tunneleita.

Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen sen samankaltaisuus myrkyt hallitsevan Agatha Christien juonen kuljetustapaan ja hänen kirjojensa maailmaan. Ei kuitenkaan negatiivisessä mielessä. Kirja on aikaansa kuvaava viihdyttävä ajanvieteromaani sellaista pitäville.