Aikuisten toimiva satu

Meillä toistaiseksi vähemmän tunnettu John Ajvide Lindqvist (s. 1968) on tuottelias ruotsalainen kirjailija. Jo hänen esikoisromaaninsa Ystävät hämärän jälkeen oli myyntimenestys kotimaassa. Netistä hänestä löytyy vielä niukasti suomenkielistä tietoa. Ennen tätä teosta häneltä on suomennettu vain viisi kirjaa. Julia Malmros -trilogian avaus oli ilmestyttyään välitön myyntimenestys ja ehdolla vuoden 2022 Ruotsin parhaaksi rikosromaaniksi.

Lindqvistin Veteen Kirjoitettu (Gummerus Kustannus 2024, suom. Laura Kulmala, 480 s.) ilmentää avoimesti velkaa Stieg Larssonille, jonka Millennium-sarjan jatkajaksi Lindqvist oli David Lagercrantzin jälkeen ehdolla. Häntä ei kuitenkaan valittu, ja Lisbeth Salanderin tarinaa jatkoi ensimmäisen tarinansa Pohjois-Ruotsin ja Suomen synkille seuduille sijoittanut Karin Smirnoff. Nyt suomennetussa tuoreessa dekkarissaan Lindqvist käyttää hyväseen torsoksi jäänyttä Millennium-käsikirjoitustaan.

Aiemmin poliisina toiminut Julia Malmros ei ole Stieg Larssonin tavoin toimittaja vaan kirjailija. Mikael Blomqvistia vastaava poliisi on Julian ex-mies Jonny Munther sekä Salanderin vastine pitkätukkainen superhakkeri ja upporikkaan suvun jälkeläinen Kim Ribbing. Taustatutkimusta tehdessään Julia tutustuu tähän erikoiseen ja salaperäiseen krakkeriin, arpiseen ongelmakimppuun.  

Päästöoikeuskaupoilla ja muilla hankkeilla, kuten öljyllä, sääntutkimusdrooneilla ja Norjassa öljynporauslauttojen huollolla sekä varaosilla on huimasti vaurastunut yritysjohtaja Olof Helanderilla on myös miljoonasopimuksia ja bisneksiä norjalaisen hotelliyrittäjän kanssa. 

Julian lapsuudenystävä Helander järjestää kesäsunnollaan lähipiirilleen juhannusjuhlat. Ne keskeytyvät kun rantaan pysähtyy kaksi moottorivenettä, joista aloitetaan rynnäkkökivääreillä tappava tulitus. Juhlijat yhtä lukuunottamatta kuolevat. Vain nuori tyttö, Astrid, pelastautuu kätkeytymällä laiturin alle, josta hänet löydetään turvaan. 

Julia ei ole juhlissa. Hänen kesäpaikkansa kuitenkin on Helanderin huvilan naapurina, jossa Kim on hänen vieraanaan. Sieltä nähdään tilanne livenä. Poliisi tietysti tutkii asiaa, jota myös Julia ja Kim ryhtyvät epävirallisesti selvittämään. Helanderin liiketoimien perkaaminen johtaa Ruotsin ohella Kiinaan, Kuubaan ja Norjaan. Kiinan virallisten edustajien kanssa asioiminen on hankalaa nuorallatanssimista.

Monet kirjan henkilöistä ovat omilla tavoillaan erikoisia, ennalta arvaamattomia ja herkkähipiäisiä. Eikä vähiten Julian ystäväksi tullut Kim. Paljastuu yllättäviä taustoja ja sukukuIaisuussuhteita. Kirjan keskeisessä osassa on rajuista sähköisistä hoitomenetelmistään tunnettu hoitolaitos. 

Poliisitutkinnasta ei muodostu vain ikävä soppa, vaan ”helveltinmoinen sotku”. Mietitään olisiko Helanderin liiketoimien takana jotain hämärää, mikä olisi surmatyön syynä. 

Kim sukkuloi ympäri maailmaa joutuen Kiinassa todella ahtaalle Juhannuksen kiinalaisten palkkamurhaajien ollessa hänen kannoillaan. Kuubassa oli kysymys taannoisesta laittomasta öljybisneksestä. Öljylautoillakin öljyn kulutusta mitataan väärin osan jäädessä omistajalle edelleen myytäväksi. Olofin toimistosta löytyy tärkeäksi osoittautunut vihjetieto.

Lindqvist on taitava kirjoittaja, jolla on omanlaisensa kirjoitustyyli. Juoni ja tapahtumat etenevät tasaista tahtia. Kirja on paksu. Tosin sivujen runsaus ei tässä tapauksessa pahasti haittaa. 

Ikääntynyttä lukijaa palveleva keskeisten henkilöiden luettelo olisi tarpeen. Kiittävissä arvioissa kirjaa luonnehditaan mukaansa tempaavaksi taikatempuksi, joka tekee kirjan henkilöistä vääristyneessä todellisuudessa uskottavia. 

Lapsuuteni sadut tapasivat päättyä toteamukseen ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka”. Luvassa on trilogia, joten tämä ei pääty siten. Sankari Kim asettuu ainakin hetkeksi asumaan ostamaansa Tukholman Haitin entiseen lähetystöön, jossa myös Astridille löytyy omat tilat.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori, jota kiinnostaa tekniikan sekä teollistumisen historia

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu