Allan Hjelt – lähes unohdettu monitoimimies

Kuultuani Suomen tietokirjailijoiden tilaisuudessa Maria Ekman-Kolarin kirjasta Allan Hjelt – murrosvaiheiden liikemies, (Mistake Media, 170 s. ruotsinkielisenä laitoksena jo vuonna 2020 julkaistu Entreprenör i brytningstider) oli pakko todeta etten ollut elinkeinoelämämme historiaa kohtuullisesti tuntevana aiemmin hänestä kuullut – enkä usko olevani ainoa. Kirja avaa kohteestaan monilla tavoin mielenkiintoisia ajankuvia. Muutenkin hyvin kuvitetun kirjan kannen kuvassa Allan on yleisön joukossa Berliinin vuoden 1936 olympialaisissa, jonne harva tuolloin pääsi matkustamaan.  

Vuonna 1885 syntyneen Karl Allan Hjeltin kaksi suomalaista asuinpaikkaa olivat Turku ja Helsinki. Hän oli valmistunut tekstiili-insinööriksi ja Turun aika liittyi isän omistamaan Verkatehtaseen. Helsingissä hän ehti moneen mukaan, mm. laatien Eliel Saarisen kanssa visionäärisen suunnitelman Keskuskadun alueen rakentumiseksi. Allan Hjelt oli impulsiivinen ja tarttui helposti muihinkin suuriin hankkeisiin, kuten Töölölahden täyttämiseen. Levottomiksi muuttuneet ajat hyllyttivät nämä suunnitelmat. Hjelt omisti myös Tehtaankadulla sijaitsevan, Suomen kuninkaan residenssiksikin kaavaillun Villa Hjeltin, jonka kunnostustyöt oli Allania varten suunnitellut Eliel Saarinen.

Hjelt avioitui kahdesti, kummallakin kerralla varakkaiden naisten kanssa. Ensimmäinen vaimo oli Alida Theresia Spoof. Toisen kerran hän vietti Oslossa häitä Venäjällä karhujahdissa tapaamansa ruotsalaisen Valborg Unander-Scharinin kanssa, jolloin pidensi turvallisuussyistä kotimaan levottoman tilanteen takia siellä oleskeluaan. Hän meni mukaan norjalaisten omistamaan kotkalaiseen AB W. Gutzeitiin, jonka omistuksesta sittemmin luopui myymällä sen Suomen valtiolle.

Hjelt oli taiteen tuntija ja mesenaatti, jonka läheiseen tuttavapiiriin kului Eliel Saarinen. Hjelt vietti paljon aikaa Kirkkonummen Vitträskissä. Siellä hän tutustui useisiin tuon ajan merkittäviin taiteilijoihin, joilta osti taide-esineitä. Hän esimerkiksi kustansi Aino ja Alvar Aallon heille myöhemmän maineen astinlaudaksi muodostuneeseen Milanon vuoden 1936 biennaleen. Hjelt omisti myös Tehtaankadulla sijaitsevan, Suomen kuninkaan residenssiksi suunnitellun Villa Hjeltin, jonka kunnostustyöt oli suunnitellut Eliel Saarinen. Åbo Akademin säätiökin perustettiin hänen aloitteestaan.

Hjelt oli vaurastunut paitsi avioliittojensa ansiosta myös pörssissä keinottelemalla ja muilla liiketoimilla ollen tiettävästi jossain vaiheessa maamme kolmanneksi tai neljänneksi varakkain henkilö. Vasta itsenäistyneessä Suomessa oli vaikea löytää yrityksille pääomia, joten Hjelt oli mukana Teollisuus- ja liikeyrityksiä rahoittaneessa Emissioniosakeyhtiössä. Suhdanteiden käännyttyä hän menetti valtaosan omaisuudestaan. Pian hän kuitenkin jälleen menestyi. Hjeltiä kiinnostivat autot sekä suojeluskuntatehtävät.

Myöhemmin hän asui sekä Sveitsissä että Italiassa, jonka kunniakonsuli hän oli. Hän myös perusti Italo Finlandese -nimisen vienti- ja tuontiyrityksen. Talvi- ja jatkosotien aseiden hankinnoissa tuolloin Sveitsissä asuvalla Hjeltillä oli tärkeä rooli, minkä johdosta marsalkka myönsi vuonna 1945 hänelle Suomen Leijonan komentajamerkin. Saaja arvosti kunnianosoitusta ja lähti jo huonokuntoisena kotimaahan sen luovutustilaisuuteen ja menehtyi sydänkohtaukseen laivassa Itämerellä. Vuonna 1935 syntynyt poika Bo menetti näin vielä nuorena isänsä. Komentajamerkki luovutettiin myöhemmin postuumisti hänen vaimolleen.

Alan Hjeltin useita dramaattisten käänteitä käsittäneen uran perintöä vaalii säätiö. Asiantuntevasti kirjoitettu kirja on monin tavoin mielenkiintoinen aikansa olojen, tapahtumien ja olosuhteiden kuvaus.