Antti Hautalehto hankalassa raossa

Jännitysromaaneistaan tunnettu Christian Rönnbacka (s. 1969) on työskennellyt vakuutusetsivänä, keskusrikospoliisissa sekä poliisina pääkaupunkiseudulla. Hänen esikoisteoksensa Operaatio Troijalainen ilmestyi vuonna 2012 aloittaen Antti Hautalehdosta kertovan dekkarisarjan.

Hautalehdon pitkäaikainen työpaikka oli ollut Porvoon poliisi, mistä hän kuitenkin siirtyi joksikin ajaksi mm. kansainvälisiin tehtäviin Balkanilla ja joutui siellä vaikeuksiin sikäläisen rikollisjärjestön kanssa. Se toimi mm. Ruotsissa ja sen organisoima suuri huumekuljetus paljastui Suomessa.

Hautalehto -sarjan tuoreimmassa, jo kymmenennessä osassa, Kostajan merkki (Bazar, 318 s.) Hautalehto palaa Porvoon poliisiin jatkamaan työtään entisen ryhmänsä tutkinnanjohtajana. Uusi rikostutkinta käynnistyy löydettäessä golfkentältä kuollut mies. Vainajan varusteista on pääteltävissä, hänen olleen ammattimainen aseenkäyttäjä. Kylmäävin yksityiskohta on ruumiin olkavarressa oleva rikollisjärjestön tatuoitu tunnus. Kyseessä saattoi jopa olla verikosto. 

Järjestö oli hiljalleen kuihtunut. Uudet johtajat halusivat kuitenkin palauttaa sen entiseen laajuuteensa, mihin tarvittiin varoja. Runsaasti huumerahoja on piilotettu Porvoon lähellä sijaitsevaan metsäkätköön.

Hautalehto saa yllätysvieraan vuosien takaa. Menneisyys alkaa uhata hänen ja eräiden muidenkin henkeä. Suomeen on saapunut kaksi ammattitappajaa ja perässä tulee vielä järjestön johtohenkilöitä.

Tapahtumat kehittyvät Hautalehdon kannalta uhkaaviksi. Löytyneessä ruumiissa on paitsi rikollisjärjestön tatuointi myös reikä, jollaista ei synny ampuma- eikä teräaseella. Tapahtumien liittyminen vuosien takaiseen rikostutkimukseen alkaa olla ilmeistä. Tilanne pakottaa Antin hankaliin pakkotilanteisiin, joissa on pohdittava valintoja omien periaatteiden ja lain noudattamisen välillä. Hänet vedetään sivuun tapauksen selvittelystä ja tilalle tulee muita poliiseja. Hautalehdon luova ongelmienratkaisu kuitenkin pelastaa tilanteen.

Kirjan juonen kehitys on onnistunut. Poliisien keskinäinen letkeä vuoropuhelu keventää sopivasti synkkiä tapahtumia.

Teos on saatavilla myös ääni- ja sähköisenä kirjana.

Hautalehto -sarja todennäköisesti jatkuu. Ruotsin markkinoita tähyävä Rönnbacka on aloittanut sen rinnalle myös uuden dekkarisarjan päähenkilönä rikosylikonstaapeli Henna Björk. Hän selvittää Göteborgin jengirikollisuutta dekkarissa Isku. Sarjan seuraavakin kirja Jahti on jo ilmestynyt.

page1image3831552

 

page1image3831552

 

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti