Antti Nelimarkan henkilökuva

Antti Nelimarkan tytär on löytämiensä papereiden pohjalta kirjoittanut kollaasin isästään ja Neles Oy:stä sekä samalla sodanjälkeisestä suomalaisesta konepajateollisuudesta, Riitta Nelimarkka; Antti&Neles (Seneca 2019, 119 s.). Runsaasti kuvitettu teos kertoo miten yksinkertaisista prosessiteollisuuden käyttämistä palloventtiileistä kasvoi innovatiivisen suunnittelun ja valmistuksen hallinnan avulla maailmanluokan kansainvälisesti myyty tuote.

Tytär on pyrkinyt Neleksen insinööreistä koostuvan tiimin kanssa maalaamaan kuvan isästään suomalaisen konepajateollisuuden nousun pyörteissä, kuvan poikkeuksellisesta persoonasta, jonka luontainen vaatimattomuus esti häntä ”porskuttelemassa yhtään missään, vähiten julkisuudessa. Kirjoittaja mainitsee kirjansa olevan ”subjektiivinen ja epäinsinöörimäinen, mutta sellaisena juuri ehkä helposti lähestyttävä sellaiselle, joka osaa lukea, vähintään kuvia”. Näin varmaan on.

Antti oli multipersoona, mainio insinööri ja perhekeskeinen, joskin monessa mukana olleen miehen kotiasioiden hoitaminen jäi paljolti vaimolle. Perheen kesken Alfred Jarryn näytelmän kuninkaan mukaan Ubuksi kutsuttu Antti oli monilahjakas visionääri, jolle mikään ei olut mahdotonta. Rintamallekin hän hakeutui ikänsä nuoremmaksi valehdeltuaan. Siellä haavoittumisesta jäi pysyviä vammoja.

Antti osasi isänsä perintönä piirtää ja myös laati runsaasti työ- ja muita piirustuksia, joita kirja esittelee. Huumorikin, etenkin teekkarihuumori oli osa hänen elämänasennettaan.

Neleksen venttiileistä teki voittamattomia pallon erittäin huolellinen hionta sekä metallitiivisteiden käyttö. Tarvittavia työstökoneita ei ollut saatavilla. Ne oli suunniteltava ja valmistettava itse tai tilattava sellaisten valmistajilta, kuten Valmetin Linnavuoren erikoistyöstökoneosastolta.

Antti tunsi venttiilien valmistuksen sekä konstruktioiden että valmistustekniikan kannalta. Hän viihtyi tehtaalla, missä hänen syvällistä valmistusteknistä asiantuntemustaan arvostettiin. Siistillä verstaalla vallitsi ehdoton järjestys ja kaikella oli paikkansa.

Venttiilien konstruktioiden oli oltava niin hyviä ja ajanmukaisia, ettei niitä ollut tarpeen patentoida. Piti vain pysytellä pari askelta kilpailijoiden edellä. Venttiilien automaatio tuli pian mukaan. Joitain venttiilejä käytetään syvällä meren pohjassa, jossa niiden vikojen korjaaminen ja huoltaminen on joko erittäin vaikeaa tai mahdotonta. Tosin Antin ajatusmaailmassa minkään ei pitänyt olla mahdotonta.

Antin terveyden heikentyminen toi mietinnän paikan. Yhdessä Eino Santasalon kanssa vuonna 1956 perustetun, sitten Antille ja hänen perheelleen siirtyneen yrityksen eri vaiheiden jälkeen Rauma-Repolan kautta Metsolle siirtyneestä yrityksestä tuli itsenäinen pörssiyhtiö. Antti oli halunnut yrityksen päätyvän ehdottomasti suomalaiselle omistajalle eikä Rauma Repolan lisäksi muiden mahdollisten ostajien kanssa edes neuvoteltu. Roihupellon tilojen käytyä riittämättömiksi aktiivisesti kansainvälistynyt Neles muutti pääkonttorinsa ja kantatehtaansa Vantaalle Vanhalle Porvoontielle. 

KIrjoittajalla on konepajatekniikan ammattilaisena ollut yhteyksiä Nelekseen, tosin vasta Jouko Koskisen toimitusjohtajakaudella. Ihastelin siellä mm. työmaaruokalan seinällä ja jopa saunassa olevaa laatutaidetta, mistä muistan Neleksen tyyliin sopineen matkan Dallapé -bussilla Messukeskuksesta Roihupeltoon saunomaan. Vastaan tulevat autoilijat tekivät hymyillen tilaa ja HKL:n kuskit jopa vetivät kättä lippaan.

Riitta Nelimarkan haastatteluja sekä valokuvia pursuava ja ”villihkösti” taitettu teos on todella tutustumisen arvoinen. 

Lisää Neleksestä: Koskinen, Jouko: Neles. Nelimarkan oivalluksista maailmanmaineeseen. Metso Automation Ajatus Kirjat/Gummerus 2003, 480 s.)

+1
Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu