Habitare avasi näyttelykauden
Koronapandemian aiheuttamat hankaluudet alkavat toivottavasti väistyä. Suomen Messujen Pasilan halleissa järjestämä Habitare avasi totuttuun tapaan syksyn näyttelykauden tarjoamalla elämyksiä ja ideoita sisustamiseen sekä kodin ja tilojen toiminnallisuuteen ja visuaalisuuteen. Näyttelyn teema Yhdessä / Together kertoo tarpeesta tuntea yhteenkuuluvuutta, mutta myös velvollisuudesta huolehtia yhdessä luonnosta ja toisistamme. Teema ”ammentaa yhteisestä olemisesta haastavien aikojen keskellä, pohtii maailman murrosta, ja miten meidän on yhdessä pohdittava uusia näkökulmia kuluttamiseen ja asumiseen”. Kuvittaja-taiteilija Matti Pikku-Jämsän luomalla messujen metsäteemaisella lastenalueella Habi Kids:ssä saa tehdä käsin unohtaen hetkeksi padit ja puhelimet.
Uutta tämän syksyn messuilla on laajentuminen noin neljänkymmenen yrityksen tiloihin ke-pe Helsingin keskustan showroomeihin. Messujen kylkiäisenä järjestetään Hifimessut.
Ensimmäinen Habitare-näyttely järjestettiin Töölön Messuhallissa vuoden 1970 huhtikuussa, jolloin asumiseen ja vapaa-aikaan erikoistuneessa näyttelyssä nähtiin huonekalujen ja sisustusratkaisujen ohella myös kodinkoneita, loma-asuntoja ja liikuntamahdollisuuksia. Näytteilleasettajia oli 160. Näyttelytoimikuntaan kuului edustajia osuuskunta Suomen Messuista, Avotakka-lehdestä, asuntohallituksesta, Ornamosta sekä luonnonsuojeluvuoden 1970 organisaatiosta. Kolmannet Habitare-messut pidettiin vuoden 1975 huhtikuussa Pasilaan valmistuneessa uudessa messukeskuksessa. Maksuttomasta näyttelystä tuli 1980-luvun taitteessa maksullinen ja sen kävijämäärät alenivat 150 tuhannesta alle sadan tuhannen. Vuonna 1985 yllettiin taas 120 000 kävijään.
Habitare-näyttelyitä järjestettiin edelleen joka toinen vuosi. 1990-luvun alun messuilla ei lamakauden takia saatu kaikkia näyttelytiloja saatu myydyksi. Vuoden 1995 näyttely oli taas loppuunmyyty ja siihen asti laajin neljässä Messukeskuksen hallissa. Jokavuotinen näyttelystä tuli 2010-luvun taitteesta alkaen.
Arkipäivänä suurten kuutos- ja seiskahallien käytävillä oli hyvin tilaa liikkua. Useat osastot, kuten lahtelainen Isku, ovat totutuilla paikoillaan suunnilleen entisen kokoisina. Iskulla tosin on näyttely myös kaupungin keskustassa. Alan lehtien osastot olivat näyttävät ja niillä riitti kävijöitä. Kaupungin keskustaan hajauttaminen lienee karsinut joidenkin näytteilleasettajien tuloa Pasilan halleihin. Antiikki- ja taideosastot olivat totuttuun tapaan suosittuja jopa pieneen tungokseen saakka. Arena Stage -ohjelmalavoilla pyöri laaja kirjo esityksiä.
Kuvissa kaupungin keskustan showroomien sijainnit sekä Matti Pikku-Jämsän laatima lastenalueen tunnusmaisema.
Kommentit (0)