Harhaluuloja ja harharetkiä

Teollisuusneuvos Vesa Kumpulainen tilittää johtajakokemuksiaan 353 sivun verran tuoreessa kirjassaan Harhaluuloja ja harharetkiä. Hänen Veikko isänsä perusti vuonna 1947 aluksi pieniä sorveja ja porakoneita valmistaneen Konetehdas V. Kumpulainen Oy:n, sittemmin Kumera Oy:n. Pojalle oli jo nuoresta lähtien selvää, että hänestä tulee aikanaan yrityksen johtaja, mikä tapahtui isän varhaisen kuoleman takia ehkä jopa liian nopeasti. Kumeran Nurmijärven Röykässä aloittanut kantatehdas toimii Riihimäellä tuotteistona teollisuuden koneiden vaihteistot, kytkimet ja muut voimansiirtoratkaisut hammaspyörineen. Vaatimattomasta alusta kehittyi tuotannollista toimintaa Suomessa, Norjassa, Itävallassa, Saksassa ja Kiinassa toimiva kansainvälinen, tuotteitaan maailmanlaajuisesti markkinoiva konepajakonserni.

Poika Kumpulaisen ollessa vielä vientipäällikön tehtävässä yritys pyrki aktiivisesti lisäämään vientiään. Tuotteita esiteltiin 1960-luvulta lähtien ulkomaisilla messuilla ja luotiin kauppasuhteet useisiin Euroopan maihin. Ovia ulkomaiden markkinoille pyrittiin avaamaan entistä aktiivisemmin hänen toimitusjohtajakaudellaan.

Kumpulainen paneutui nuorena erityisesti tuotannon periodiseksi kutsumansa ohjauksen saloihin, mitä kirjassa käsitellään laajasti. Suomessa oltiin tuolloin korvaamassa sotakorvausten ajan kankea ohjaustapa japanilaismallisilla, kuitenkin Suomen oloihin mukautetuillatoimintatavoilla tavoitteena valmistaa vain tilausten mukaisia tuotteita nopein läpäisyajoin ja niukoin varastoin, Juuri Oikeaan Tarpeeseen (JOT). Samalla hän paneutui liikkeenjohtoon ja yhtiön kansainvälistämiseen.

Kumpulaisen ensimmäisiin toimenpiteisiin toimitusjohtajana lukeutui norjalaisen Norgear A/S:n osto vuonna 1979. Sen myötä yhtiön tuotevalikoima kasvoi Kumeran saadessa tietämystä meri- ja alumiinisulattovaihteiden valmistamisesta. Norgearin kanssa tuli myös hankaluuksia. Muitakin yritysostoja tapahtui, kuten valimoita, vaihteistoihin tarvittiin valettuja koteloita. Akaan Kylmäkoskella toimii raskaita teräsrakenteita valmistava Kumera Machinery. Hanke Suomeen sijoittuvasta alumiinisulatosta jäi toteutumatta. Kumpulainen on kuitenkin ollut mukana useissa erilaisissa alumiinialan hankkeissa. 

Kumera ajautui valuuttalainojensa takia 1990-luvun alun laman pankkien kurimuksessa vaikeaan tilanteeseen omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin kanssa, mistä siitäkin yritys nipin napin selvisi. Arsenal teetti yhtiöstä selvityksen Mec-Rastorilla, jonka raportissa yhtiön strategia kyseenalaistettiin. Se osoittautui kuitenkin oikeaksi. Laadukkaat tuotteet ja joustavat toimitusaikataulut auttoivat yhtiötä menestymään vientikaupassa.

Neuvostoliiton hajoaminen avasi mahdollisuuden alumiiniteollisuuden kehittämiseen, ennen oligarkkien ryhtymistä johtamaan toimialaa toisenlaisin tavoittein. Kumeralle avautui uusia hankkeita länsimaisten alumiiniyhtiöiden tavoitellessa Venäjän avautuneita markkinoita. Myös taannoisten Hornet-hävittäjäkauppojen vastaostovelvolliset halusivat osansa näistä mahdollisuuksista. 

Kirjan kuvaamat tapahtumat on poimittu perheyrityksen vaiheista yli 50 vuoden ajalta. Kerrotaan myös tasavallan presidenttien vienninedistämismatkoista, sisäpiirien asioista sekä yritystoiminnan käynnistämisestä ja ylläpitämisestä Kiinassa.

Vetävästi laadittu kirja on yritysmaailmassa toimiville mielenkiintoinen. Nuorena vetovastuuseen joutunut toimitusjohtaja, sittemmin konsernijohtaja, on kyennyt tarkastelemaan uraansa etäämpää, myöntäen myös matkan varrella sattuneet virheet. Osuvasti kuvitetun kertomuksen uskoisi kiinnostavan konepaja- ja metalliteollisuutta laajempaakin lukijakuntaa, vaikka vain jännittävien tapausten kuvaajana. Jopa kirjan henkilöhakemisto on kiinnostava.

+1
Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu