Hattujen sodan liepeiltä

Tarkoitukseni oli arvioida suunnitellusta ilmestymisaikataulusta myöhästynyt Teemu Keskisarjan kirja Hattujen sota (1741-1743, Siltala, 272 s.). Se kulkeutui käsiini vasta eilen ja Jorma Melleri oli nopeampi (arvio 01.10.). Ei ole tarpeen kirjoittaa kirjasta rinnakkaista arviota, joten lähestyn kirjaa toisesta suunnasta.

Olen tykästynyt Keskisarjan omaperäiseen, kirjaa ryydittävään kerrontaan. Siitä ja myös muista havainnoista:

Kirjoittaja päätti perustellen valintojaan selittelyjä -luvussa pitäytyä kymmenen päivää nykyisestä myöhässä olevassa 1700-luvun juliaanisessa ajanlaskussa sekä käyttää vanhanaikaisia pituus- ja painomittoja.

Keskisarjan asuinpaikka, Tuomarilan mukaan nimitetty taistelu, jonka ryhmitysasemista on kirjan sisäkannessa karttakuva, on lähes unohdettu. Pellolla kulki vuorokauden aikana kolmisenkymmentätuhatta ihmistä. Taistelu tosin jäi komentajan pelkuruuden takia käymättä.  Kirjoittaja kertoo ulkoiluttaneensa pellon laidoilla viisitoista vuotta lapsiaan ja koiriaan paikan historiasta täysin tietämättömänä. Nyt hän arvelee Tuomarinkylän pellossa ”orastaneen Suomen itsenäisyys”.

Epäonnistuneesta ”vierasperäisten papparaisten sotaretkestä” ei ilmeisesti ole kaivattu kattavaa selontekoa, vaikka aineistoa siitä olisi enemmän kuin Suuresta Pohjan sodasta. Esimerkiksi vuoden 1918 -sodan, Talvisodan ja Jatkosodan moninaiset tilitykset puolestaan ovat kattavia. Kuvauksia Hattujen sodasta kuitenkin löytyy sekä Venäjältä että Riksarkivetista ja Krigsarkivetista. Eräätkin asiakirjat lienevät nähneet 1740-luvun jälkeen ensimmäisen päivänvalon vasta Keskisarjan käsissä. Seikkaperäisin dokumentointi lienee Niklas Tengbergin jo 1800-luvun puolimaissa laatima ja eräitä muitakin lähteistössä nimetään.

Hallitsijat eivät Suomesta piitanneet eikä heitä sitten Kustaa II Adolfin jälkeen maassamme puoleentoista vuosisataan edes näkynyt. Suomalaisten ylivoimaisesti yleisin ja väkevin vääryyden kokemus kietoutui sotiin. Lapsipuoli-Suomea painoi ainaislama. Sotajoukoille ei riittänyt mitään. Sen ajan Suomessa elää kituutettiin akanaisella tamppuleivällä, petulla ja suoapilalla. Laitumet olivat laihat ja karja piilossa pakko-otoilta.

Sodassa kuoli ylhäisiä upseereja vain vähän siihen nähden että nämä olivat enimmäkseen ikämiehiä. Ylipäänsä ”liikkuvaiset taudit” veivät ”useimmat maan wäestä ja halvemmista Kaupungin asuwaisista kuin Herras väestä”.

Kirjan taustalla on mittava tausta-aineiston läpikäynti. Keskisarjan rempseän omaperäinen kieli lieventää sopivasti sen masentavaa aihetta. Kirjan kuvituksesta on poimittu Ateneumin taidemuseossa oleva kuva värväyksestä hämäläisessä talonpoikaispirtissä. On hyvä, että tämäkin historiamme surkea vaihe nostetaan esiin. Kirja on toki lukemisen arvoinen. Tylsää luettavaa se ei ole.

 

+2
Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu