Hotakaisen Helmi

Jorma Melleri käsittelee blogissaan Kari Hotakaisen tuoreen kirjan HELMI (Siltala 2024, 294 s.) jakelukanavaa kirjan tultua Pirkka-tuotteena ainoastaan Keskon K-kauppiaiden myytäväksi. Ottamatta siihen kantaa kerron kirjan sanomasta, joka on lapsettomuus, vanhustenhuolto ja päihteet.

Näihin ongelmiin pureudutaan heti kirjan alussa lapsettomuudesta kärsivän pariskunnan, Tomin ja Miran, tavattua sienimetsällä täysin pihalla olevan muistisairaan vanhuksen, naisen joka ei tiedä kuka on ja missä asuu. Tämä sittemmin Helmiksi osoittautuva vanhus haluaa vain kotiin ja pelkää suunnattomasti hätäkeskukseen soittamista. Kun häntä ei voi metsään jättää, vie aviopari naisen kotiinsa, jossa vanhus myös yöpyy uskoen olevansa hotellissa. 

Kirjan henki on kaiken aikaa ymmärtävä. Siinä puhutaan ristiriidasta, lapsesta, jota ei tule ja vanhuksista, jotka haluaisivat tulla. Pääosissa ovat erikoisessa ammatissa, eläinten äänten matkijana toimiva Tomi ja vaimonsa Mira sekä muistisairas Helmi parhaana ystävänään dementoitunutta miestään kotona hoitava Aili. Helmistä lähimuistin hapertuminen tuntui kaikkein kammottavimmalta. Juonen käänteet ovat riemastuttavia. Kaikenlaista tapahtuu. Huumeitakin on mukana ja sähkökiukaan alle viritetään polttopuista tuli. 

Syntyy idea perhekodista, jossa eläminen on helpompaa.

Hotakainen kertoo kiinnostuneensa siitä, mitä hyväkuntoisuus tarkoittaa. Onko se vain toimittajan tapa kirjoittaa siitä, että hänkin on helpottunut huonokuntoisen vanhuksen löytyessä elossa. Kirjailijan mukaan elämän alku- ja loppupisteet yhdistyvät tässä törmäyksessä niin mielenkiintoisella tavalla, että siitä kehkeytyi romaani. Sen jännite syntyy seikasta, että joku haluaa lapsen, mutta löytää vanhuksen. Häntä kiinnosti henkilöhahmo, josta ei itsekään mitään tiennyt. Kirja tavallaan kirjoitti itse itseään, kun sen henkilö alkoi muistaa asioita.

Kirjasta on otettu poikkeuksellisen suuri 35 000 kappaleen ensipainos. Äänikirjana sitä ei saa. Kirjailijan kuva: Laura Malmivaara/Siltala