Kaunokirjallisuuden vastapainoksi dekkareita

Huonosti kävi huonetoverin veikkaus Finlandia-voittajaehdokkaiden suhteen. Mukaan pääsi vain Olli Jalonen Stalker-vuosillaan. Valinta on tietysti sukupolvikysymys – ja varmasti se, että huonetoveri, wanha rouva, taitaa olla enemmän perinteisen romaanin ystävä, jolle nämä Hotakaiset, Ollikaiset ja Lundbergit sopivat.

Onneksi sentään hän sattui tapaamaan Jalosen Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa Friedrich Schillerin näytelmästä mukaillun Kahden kuningattaren ensi illassa 3.11. ja ehti onnitella miestä jo ennen kuin lopulliset Finlandia-ehdokkaat oli julkistettu. Onhan sekin jotain sellaiselle tavikselle.

Lapissa sattuu ja tapahtuu

Taitaa siis olla viisaampaa keskittyä dekkaripuoleen. Aloitimme Elina Backmanin kolmannesta romaanista Ennen kuin tuli pimeää (Otava 2022, 416 s.) Freelance-toimittaja, podcastaaja ja sivutoiminen salapoliisi Saana Havas saa toimeksiannon tutkia yli 20 vuotta sitten tapahtunutta nuoren tytön katoamista Inarin Angelissa. Apuna on rehti paikallinen poliisi, ja kun tapahtumia tulee lisää, mukaan tutkijajoukkoon astuu KRP:n tutkija Jan Leino, joka on myös Saanan rakastettu. Kaamos lähenee ja tapahtumat ovat umpisolmussa. Backman kuvaa hienosti henkilöitä, mutta myös Lapin luontoa. Hänen toinen romaaninsa Kun jäljet katoavat oli ehdolla myös Ruotsin parhaaksi käännösdekkariksi. Suomessa Backmanin teoksia on myyty yhteensä 60 000 kappaletta, joten aika moni lukija taitaa olla oikeassa: tässä on vaihteeksi erilainen tutkija ja ambiente, joka piristää kummasti. Turhan useinhan päähenkilö on nuori naispoliisi, jolla on traumaattinen menneisyys tai ihmissuhdevaikeuksia. Siksi onkin mukava syventyä dekkariin, jossa on innovatiivisia uutuuksia.

Marklund jatkaa Napapiirillä

Liza Marklund tuli tunnetuksi toimittaja Annika Bengzon -dekkareistaan joita on käännetty kymmenille kielille ja myyty 17 miljoonaa kappaletta. Ja mikä onni, että Marklund nyt on unohtanut Tukholman ja siirtynyt pohjoiseen, saman tyyppiseen pikkukaupunkiin missä itsekin kasvoi. Suonsilmä (Otava 2022, 379 s, suom. Antti Autio) menee sekin menneisyyteen eli aikaan yli 30 vuotta sitten, jolloin Stenträskin poliisipäällikön Helena-vaimo katosi. 

Mutta ei siinä vielä kaikki.  Alueella on myös puolustusvoimien ja ulkopolitiikan kannalta tärkeä tutkimuslaitos, jolla myös on arvoituksensa. Eli Helenan katoamisella onkin synkkä menneisyys. Suonsilmän viimeisiltä riveiltä saattaa löytyä cliffhanger seuraavaankin dekkariin. Suonsilmäkkeitä kun riittää. Marklund  viihdyttää, jos haluaa pelkkien murhatutkimusten lisäksi pohtia myös yli kolmenkymmenen vuoden takaista poliittista tilannetta.

Marklund kertoo kirjan viimeisten sivujen kiitoksissa olleensa naimisissa nimellisesti neuvostoliittolaisen diplomi-insinöörin kanssa, eli rautaesirippu tosiaan tuli tutuksi. Faktapohjaa seikkailulle siis luulisi löytyvän.

Pakkasen  sankari kerää pulloja

Outi Pakkasen järjestyksessä 30. romaani, on teos nimeltään Pullonkerääjä  (Otava 2022,  318 s.). Mainosalan ammattilainen Anna Laine ei itse kerää pulloja, pullojen keräily kuitenkin on yksi kirjan teemoista. Varakkaan töölöläisperheen kulissit romahtavat ja Anna Laine itse saa pohdittavakseen elämän kokoisen kysymyksen. Pakkanen osaa tehdä  keskiluokalle viihdettä. Ei ehkä kovin huimaa, mutta kotoista.

Tukholmasta Norrbotteniin 

Uutta alkua etsivä poliisi  Irene Thorsdotter on muuttanut Tukholmasta Kalixiin ja joutuu pian selvittämään vastaanottokeskuksesta kadonneen pojan arvoitusta. Nyt tulee sitten niitä konflikteja esimiesten ja ennakkoluuloisten kollegoiden kanssa.

Kirjan Kun jää murtuu (Minerva Crime 2022, 322 s, suom. Jänis Louhivuori) ovat yhdessä tehneet ruotsalainen poliisi Jenni Lundgren ja hänen kälynsä Ulrika Lundgren Lindmark, henkilöstöhallinnon ja ympäristöasioiden konsultti.  Pari aloittaa uuden Pohjanlahti-sarjan, jossa riittää kauhua ja jännitystä. Henkilökaarti on komea ja jokaisella on jotain takataskussa. Miljöö on raadollinen ja arkinenkin, mutta lukijana eniten miellytti oivallinen luonto ja sen kuvaus.