Kellot ja korut ovat saaneet arvoisensa museon 

Pohjoismaiden alansa ainoa Suomen kello- ja korumuseo, esittelee ajan mittaamista ja mekaanisten kellojen historiaa. Sen perusnäyttely käsittää kuutisentuhatta kelloa 1600-luvulta nykypäivään sekä työkaluja ja muita kelloseppien työhön liittyvää esineistöä. Museon kokoelmat saivat alkunsa Lahteen vuonna 1944 perustetun kelloseppäkoulun yhteydessä. Kaupungissa toimi jo silloin Hugo Stanleyn kellotehdas. Tapiolaan museo siirtyi koulun mukana 1950-luvulla. Kellomuseosäätiö perustettiin 1980-luvulla ja museo avattiin Espoon Opinkujalle, mistä se vuonna 2006 siirtyi Näyttelykeskus WeeGeen yhteyteen vuoteen 2020 saakka. Seuraavana vuonna Koruista tuli osa museon toimintaa sen siirtyessä Espoon Ahertajantielle ja vaihdettua nimekseen Suomen kello- ja korumuseo Kruunu. Suomalainen Pietarin ja Fabergén perintöön pohjautuva koruhistoriamme täydentää osaltaan kellojen maailmaa. Useiden myymälöiden valikoimissakin niitä tarjotaan rinnakkain. Samaan uudisrakennukseen sijoittui Suomen Lelumuseo.

1700-luvun kronometrikello oli merkittävä keksintö. Maamme tultua osaksi Venäjää Keisarikunta alkoi investoida tekniikan ja teollisuuden kehittämiseen. Näyttely on kertomus pioneerien työstä ja tänä vuonna 180 täyttävän suomalaisen teknologian menestystarinan alusta.

Suomessa oli vaikea hankkia hienomekaanisia laitteita, joten oli koulutettava alan osaajia. Tarkoitukseen perustettiin vuonna 1842 toimintansa aloittanut Senaatin hienomekaaninen verstas. Sen ensimmäinen suurasiakas oli Helsingin yliopisto. Verstaan johtajaksi määrättiin saksalainen, ”hienomekaanikkojen suomalaisen ammattikunnan isä” Martin Wetzer (1816-1882). Hän valmisti lämpömittareja, vaakoja, matemaattisia ja astronomisia välineitä, merenkulun mittalaitteita sekä fysikaalisia ja kemiallisia kojeita. Vuodesta 1849 alkaen hän myös hoiti Teknillisen korkeakoulun edeltäjän, Helsingin Teknillisen reaalikoulun, opetusta mekaanisessa työpajassa. Koulun ensimmäinen johtaja oli Suomen insinöörikunnan oppi-isänä pidetty kemisti Anders Saelan (1818-1874). Wetzerin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa käytti puheenvuoron eilisessä näyttelyn avajaistilaisuudessa. 

Harvojen tiedossa enää lienee reaalikoulua seuranneen Polyteknillisen opiston saama Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn kultamitali.

Pienten markkinoiden takia Suomeen ei syntynyt omaa merkittävämpää kellojen valmistusta. Toisen maailmansodan aikainen kellojen ja niiden varaosien maahantuonnin säännöstely kuitenkin käynnisti jonkin verran alan kotimaista yrittäjyyttä ja 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa perustettiin parisenkymmentä kotien tarpeisiin kookkaampia kelloja valmistavaa yritystä esimerkkeinä Valmet seinä- ja pöytäkelloja valmistanut tamperelainen Valmetin Instrumenttitehdas. Naantaliin 1940-luvun alussa perustettu, mm. Sirius kelloja valmistanut, Kope poikkesi muista aikansa yrityksistä kokoamalla ja viimeistelemällä kelloja saksalaisista osista. Kellojen ja niiden varaosien tuonnin vapauduttua sveitsiläiset ja saksalaiset kellot valtasivat uudelleen markkinat ja suomalaiset alan tehtaat lopettivat toimintansa 1970-luvun alkuvuosiin mennessä.

Perhekohteeksikin sopivaa näyttelyä taustoittavia julkaisuja ovat Kenneth Silverin ja Panu Nykäsen kirjoittama Jonkun täytyy olla ensimmäinen – mekaniikan koulutuksen alku Suomessa. Näyttely Suomen kello- ja korumuseo Kruunussa 5.10.2022-8.1.2023 sekä Kello & kulta-lehden numero 1/2022.