Kostajan kynsissä Islannissa

Tunnetuin islantilainen kirjailija lienee edelleen nobelpalkittu Halldór Laxness (1902-1998). Nykyään maassa on melkoinen joukko kirjailijoita, joista meillä tiedetään mm. Einar Már Guðmundsson, Ragnar Jónasson, Yrsa Sigurðardóttir ja Arnaldur Inðridason. Islannissa julkaistaan asukaslukuun suhteutettuna eniten kirjallisuutta maailmassa. Reykjavikin kirjakaupatkin kahviloineen ovat joka päivä avoinna iltakymmeneen saakka. 

Islantiin on kotiutunut suomalainen kirjailija Satu Rämö (s. 1980), jonka heti ilmestyttyään myyntiennätyksiä rikkonut kirja Hildur (WSOY) aloitti syrjäisille vuonoille sijoittuvan dekkarisarjan. Hildurista on tekeillä televisiosarja ja sen teatterisovitus on tulossa Turun kaupunginteatterin ohjelmistoon. Sarjan seuraavat osat ovat Rósa&Björk ja Jakob. Marja Krons on esitellyt nämä kaikki US Vapaavuorossa niiden ilmestyttyä.

Skúli Sigurðsson nousi heti esikoiskirjallaan Isoveli (Minerva, 2024, suom. Marjakaisa Matthiasson, 527 s.) maan parhaiden dekkaristien joukkoon. Hän on toiminut myös journalistina sekä tehnyt pakolaisoikeusasioissa YK:ssa humanitaarista työtä. Isoveli aloittaa Jäämaa-dekkarisarjan näyttämönä Islannin jylhä ja arvaamaton luonto. Raakojen murhien sarjaa käsittelevä kirja on hyytävä tarina äärimmäisestä kostosta. Joidenkin arvioiden mukaan ”Entisillä synneillä on hintansa” ja ”nyt on tullut maksun aika” sekä ”kirja on tiukka jännitysnäytelmä, jonka lopun yllätyskäänteet vetävät maton lukijan alta”. 

Kirjan tapahtumissa mustiin pukeutunut mies pahoinpitelee ihmisiä kadoten aina yöhön. Uhrien omaisuutta ei ole viety, joten ryöstöstä tuskin on kysymys. Outo piirre on pahoinpitelijän käyttämä niittipistooli, jolla uhrien rintaan kiinnitetään viesti tikkaamalla se täyteen niittejä. Ei tiedetä kuka hyökkääjä tai mikä teon motiivi on eikä poliisi onnistu selvittämään tekojensa jälkeen asunsa armeijanvihreään puseroon vaihtavan hyökkääjän henkilöllisyyttä. Poliisilaitoksessa tapahtuvaa tietovuotoa epäillään ja tutkijaa vaihdetaan. Poliisia johdetaan jatkuvasti harhaan.  

Paikallisen lehden toimittaja Emil uskoo hyökkäysten liittyvän aiemmin Reykjavikissa tapahtuneisiin väkivallantekoihin ja hyökkääjän vaanivan järjestelmällisesti uhrejaan. Tärkeä havainto on rikosten tapahtuminen aina täydenkuun aikana. Lehden päätoimittajan sijainen torppaa Emilin kirjoittamat uutiset. Hän kuitenkin ryhtyy kollegansa kanssa oto asiaa selvittelemään. Tapauksille löytyy yhteisiä ajallisia seikkoja sekä syrjäinen poikakoti, jossa on esiintynyt tällaisissa laitoksissa yleisiä ongelmia. Siellä on ollut hoidettavana kaksi veljestä, joista heidän epävakaa äitinsä ei kyennyt huolehtimaan.  

Isoveljeksi pian nimetty päällekarkaaja muuttuu aina vain raaemmaksi ja uhrit rusikoidaan henkihieveriin. Viimeisimmät tapetaan. Tutkimustensa edetessä Emil arvelee oikeuden jakamisen omiin käsiinsä ottaneen salaperäisen miehen kostavan rikosten uhreiksi joutuneiden puolustuskyvyttömien ihmisten puolesta ja ilmeisesti haluavan julkista näkyvyyttä. Tekijä piti tekojaan oikeutettuina, vain yksi murha häntä hieman vaivasi.

Isoveli jopa tunkeutuu ensin ”keskustelemaan” Emilin kotiin ja sen jälkeen hänen autoonsa kadoten samantien. Tapahtumat kulminoituvat myrskyn keskelle Islannin lumista maaseutua.

Jossain vaiheessa kirjan lukemista alkoi tuntua pällekarkauksia kertyvän jo liikaa ja että vähempikin olisi riittänyt. Nykydekkareissa lähes pakollisiksi tulleet huumeetkin ovat ehtineet Islantiin saakka. Kirjoittajan islantilainen kollega pitää kirjaa ”vetävänä ja ajatuksia herättävänä tarinana, joka on erittäin mieluisaa luettavaa”, mihin voi rankasta sisällöstä huolimatta tietyin varauksin yhtyä. 

Useat nykydekkarit ovat paisuneet sivumääriltään. Donna Leonin Brunetti -kirjoissa esimerkiksi pärjätään mainiosti vajaalla kolmellasadalla sivulla. Lukijan kannalta tämä ei ole myönteinen kehitys. Pienellä kirjasinkoolla painetun yli viisisataasivuisen kirjan lukeminen on melkoinen urakka ja jopa sen käsittely hankalaa. Alkuun liitetty kuka kukin on -luettelo olisi helpottanut omaperäisten nimien tunnistamista tapahtumien edistyessä etenkin kun tekstissäkin esiintyy alkukielisiä nimiä.

 

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori, jota kiinnostaa tekniikan sekä teollistumisen historia

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu