Kullan kimallusta

Kullan kimallus on kautta aikojen houkutellut. On ollut useita kultaryntäyksiä, joista tunnetuimpiin kuulunevat Amerikan ja Kanadan 1800-luvun lopulla alkaneet. Ikäpolvellani on Kultakuume-elokuvan Chaplinin sekä Aku Ankan Roope -sedän luoma kuva tästä kultaryntäyksestä. Vain harvat kuitenkaan pystyivät kullalla rikastumaan. Monien ansiot katosivat ”tupakan, viskin ja villien naisten” myötä ja oli aloitettava taas alusta.

Asia palautui mieleeni Vesa Pynnöniemen Tekniikka & Talouden ss. 12-15 näyttävästä jutusta ”Kulta irtosi höyryllä ikiroudasta”. Googlailu paljasti asiasta löytyvän runsaasti mielenkiintoista tietoa.

Jutun keskeiset henkilöt, veljekset Anton Fabian (sittemmin Joutsen) ja Karl Fredrik Johnsson kasvoivat pienessä mökissä Turun Nummenmäellä. Amerikkaan he hakeutuivat eri teitä tavaten siellä sattumalta. Päätös lähteä Klondikeen syntyi saman tien. Olihan kultakentille päästävä pian jotain ansaitakseen. Alkoi puolen vuoden matka sinne pakkasessa halki vuoriston raahaten mukana raskaita matkatavaroita. Netistä löytyy kuvia tiiviissä jonossa vuorenrinnettä hangissa tavaroineen vaivoin kapuavista kultakentille pyrkivistä matkalaisista.

Rahoitusta veljeksillä ei ollut. Pääomaa ja tavaroita hankittiin matkan varrella hanttihommilla. Kanadan rajan yli ei päässyt ilman vuoden ruokavarastoa. Näin varmistettiin jonkinlainen rauha. Kun kaikki olivat omavaraisia, syntyi vähemmän riitoja.

Klondiken kultakuumeen keskuspaikka oli Kanadassa Yokonin alueella sijaitseva vuonna 1896 perustettu Dawson. Pelkkä telttakylä kasvoi nopeasti 40 000 asukkaan kaupungiksi. Veljesten sinne saapuessa oli kaikki valtaukset jo merkitty. He aloittivat työmiehinä toisten valtauksilla, vuokrasivat sitten valtauksen ja lopulta ostivat oman.  

Kultaa oli alueella valtavia määriä. Hyvän valtauksen vuosituotto saattoi olla hevoskärryllinen kultahiekkasäkkejä, joissa yhdessä oli pari kiloa kultaa. Päästäkseen kultaan käsiksi oli kaivettava routaiseen maahan onkaloita. Veljekset menestyivät, koska keksivät sulattaa maata höyryllä muiden käyttäessä nuotioita. Tässä auttoi toisen veljen tekninen osaaminen. Karl ja Anton jopa huuhtelivat kultahiekan rippeitä talteen muiden hylkäämästä sakasta. 

Alueen kullan ehtyessä veljekset päättivät palata rikkaina miehinä Suomeen. He ostivat kivitalon Helsingin Pohjoisesplanadilta. Siinä sijaitsi sekä heidän toimistonsa että loppuikänsä koti. Karl pohti Antonin kuoltua omaisuuden kohtaloa. Jo elinaikanaan hän lahjoitti suuren summan rahavaikeuksissa olleelle Turun yliopistolle ja testamenttasi varoja sekä muuta omaisuutta sekä yliopistolle että koulutusta ja sivistystä tukevalle Johnsson-suvun rahastolle. Näillä varoilla ryhdyttiin rakentamaan uutta kampusaluetta, ensimmäisenä Turun yli­opiston kirjasto. Testamentin mukaan lahjoittajaa ei saanut paljastaa.Vasta vuonna 1970 kirjaston seinään ilmestyi pieni laatta: ”Tämä kirjastorakennus on rakennettu Alaskan kullalla, jonka K.F. Joutsen on kaivanut yhdessä veljensä kanssa ja lahjoittanut Turun yliopistolle 1948″.

Nuoruuteni työpaikalla konepajassa työskennellyttä teknikkoa alkoi aina keväisin poltella. Lappiin oli päästävä kullan perässä. Asiasta päästiin sopimuksen. Hän häipyi keväisin palaten syksyllä. Joskus hän esitteli työkavereille saalistaan, lasiputkissa olevia kultahippuja.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori, jota kiinnostaa tekniikan sekä teollistumisen historia

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu