Laatokan vuoden 1942 merisotaoperaatio

Merivoimien upseeri Ville Vänskän tuore kirja Tehtävä Laatokalla. Italian, Saksan ja Suomen laivasto-osasto 1942 (Atena/Otava, 2023, 236, s.) kertoo suomalais-saksalais-italialaisesta yhteistoiminnasta järvellä kesällä 1942, iskuista Neuvostoliiton saattueita vastaan sekä Suhon majakkasaaren valtausyrityksestä. Vuoden 1942 kesällä vain pari kuukautta kestäneelle operaatiolle ei haluttu julkisuutta. Yllättihän asia aluksi myös Pääesikunnan ja siitä haluttiin vaieta hyllyttämällä operaatiota koskevia selostuksia. 

Saksalaiset saartoivat Leningradia ja halusivat estää kaupungin Laatokan kautta vuotavan motin huoltamisen. Vänskä kertoo löytäneensä sattumalta kirjastosta operaatiosta kertovan italiankielisen dokumentin. Muitakin tietoja kesäkauden 1942 lopun parisen kuukautta kestäneestä Laatokka-operaatiosta alkoi paljastua unohduksiin jääneistä arkistomateriaaleista ja sitkeä penkominen tuotti niitä lisää. Etenkin saksalaisten taistelukertomukset ovat pikkutarkkoja. Hän päätti kirjoittaa operaatiosta kertovan kirjan. 

Suomen sodanjohto yllättyi Saksasta toukokuussa 1942 saapuneesta viestistä, jossa Saksan armeijan esikunta ilmoitti mahdollisuuksien rajoissa suostutun ”suomalaisten pyyntöön Johtajalle (Hitler) saada tukea Laatokan järvelle”. Viestin saavuttua Merivoimien komentaja kenraaliluutnantti Väinö Valve joutui selvittämään pyynnön taustaa. Selvisi aloitteen Laatokan monikansallisesta laivasto-osastosta syntyneen Saksassa yhteysupseerina toimineen kenraaliluutnantti Paavo Talvelan ja saksalaisten epävirallisesta kahvipöytäkeskustelusta. 

Suomalaisilla ei ollut osoittaa tehtävään kunnon kalustoa ja saksalaisillakin vain niukasti. Italialaisten tykkilauttojen tuomisella Alppien yli Laatokalle ja saksalaisen kaluston sinne Hollannista haluttiin tukkia Leningradin motin vuotaminen. Järven yli kun kuljetettiin motista paitsi asukkaita ja elintarvikkeita myös NL:n sotateollisuuden muualla maassa tarvitsemia  metalliteollisuuden raskaita työstökoneita.

Operaatiota johti komentajakapteeni Kalervo Kijanen, minkä mukaan se nimettiin Laivasto-osasto K:ksi. Järvellä toimineella kevyestä kalustosta kootulla kirjavalla laivastolla oli ainoastaan yksi isompi alus, suomalaisille antautunut, Aunukseksi ristitty Ilga. Muu kalusto koostui tykkilautoista sekä miina- ja torpedoveneistä. Saksasta saatiin kuusi rannikkomiinavenettä sekä kolmella 88 mm ilmatorjuntatykillä varustettuja tykkilauttoja. Italialla oli enemmän joutilasta kalustoa. Sieltä rahdattiin vaivalloisesti Alppien yli Laatokalle neljä moottoritorpedovenettä.

Suurin uhka laivastollemme oli vihollisen lentoase, mikä pakotti keskittämään toiminnan valtaosin pimeään aikaan. Venäjä myös pommitti jatkuvasti laivaston tukikohtia Sortanlahdessa ja Käkisalmessa. Eri maiden johtosuhteissa esiintyi aluksi hankaluuksia. Mentaliteeteiltaan erilaisten italialaisten, saksalaisten ja suomalaisten kanssakäyminen kuitenkin sujui eräiden suomalaisten upseerien puhuessa saksan lisäksi italiaa.

Merkittävimmät tappiot N-L:n huoltokuljetuksille aiheuttivat saksalaisten hävittäjien  Luftwaffe. Eniten kaatuneita oli saksalaisilla, joiden tykkilauttalaivueen vahvuus oli enimmillään 2 500 miestä. Heidän aluksillaan myös yllättäen esiintyi runsaasti teknisiä ongelmia.

Teoksen päättää arvio Laatokan laivastotoiminnan vaikuttavuudesta. Lähdeluettelo on kattava. Pidän ”eksoottisen” kohteensa takia kirjasta, johon on löydetty useita kuvia. Maallikolle kirjasta syntyi tuntuma koko Laatokan operaatiosta jääneen panostuksiin nähden vaatimattomat tulokset. Kunniamerkkejä tosin jaettiin runsaasti.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori ja Tekniikan Historian Seuran jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu