Lakanat  sileiksi

Wikipedian mukaan 1700-luvulla keksityn mankelin pohjoismaisia edeltäjiä olivat kaulauslauta ja kaulaustukki. Tekstiileistä saadaan mankeloimalla sileämpiä. Se ehkäisee tekstiilipölyn muodostumista ja epäpuhtauksien tarttumista kankaan kuituihin sekä vähentää liinavaatteiden säilytykseen tarvittavaa tilaa. Metallilevyjäkin muovataan mankeloimalla, ne koneet toki ovat paljon jyrympää tekoa.

Pesuloiden ja taloyhtiöiden mankelit ovat olleet kookkaita, edestakaisin liikkuvalla kelkalla varustettuja. Painoina niissä käytettiin usein kiviä. Kotimankelit olivat ensin käsi- sitten myös sähkökäyttöisiä. Varhemmin ei usein ollut saatavilla käyttövoimaksi sähköä. 1900-luvulla tuli saataville käsikäyttöisiä, usein valurautarunkoisia telamankeleita. Yksinkertaisina tuotteina niitä valmistettiin myös eräissä suomalaisissa konepajoissa yleensä ulkomaisten esikuvien mukaelmina.

G.F.Stockmann Osakeyhtiön 1900-luvun alkuvuosien kuvitettu katalogi – hinnasto esittelee useita pesunvääntökoneita sekä kaulimia-manglar. Yksi katalogin esittelemä mankeli on suomalainen valmiste.

Huvilallamme oli mankeli, jonka veimaamisesta sain nuorena usein tarpeekseni. Se oli saksalainen, todella raskas valurautainen laite, jonka telat olivat kovaa jalopuuta. Turkulainen Auran Rautateollisuus alkoi valmistaa mankeleita. Isoisäni oli sen johtajana ostanut saksalaisen mankelin, jota konepajan valmistama Aura-mankeli paljolti muistutti. Esikuva jäi perheen huvilakäyttöön. Huone, jossa se oli jopa ristittiin ”mankelihuoneeksi”. Viime ajat se palveli pöytänä, konstruktio oli sikäli näppärä että syöttö- ja ulostulotasot voitiin nostaa pöydäksi, kuten Stockmannin katalogin kansallispukuisen naisen kuvassa. Luovuimme mankelistamme vasta 2010-luvun lopulla. Se oli painostaan johtuen hankala rahdattava yläkerran kapeita portaita pitkin alas.

Jouduin myöhemminkin tekemisiin mankelin valmistamisen kanssa työnantajakonepajani saatua Rosenlewiltä mittavan tilauksen kotimankelin telojen päätyjen sorvaamisesta. Toinen sen ajan valtamerkki oli UPO. Mankeleita myytiin runsaasti 1970-luvulla. Niitä ei kuitenkaan enää Suomessa tehdä. Upokin valmisti niitä ennen Lahdessa, nyt Ruotsissa.

Mankeli kuului aiemmin yleisesti kodin varustukseen, nykyään moni tulee toimeen ilman sitä ja ne ovat väistyneet myös tilan ja ajan puutteen takia. Nuoremmat eivät mankeloi yhtä innolla kuin vanhemmat eikä osaa tekstiileistä enää ole tarpeen silittää. 

Löysin hiljattain jonkun tekemän kyselyn mankelista, johon on vastattu: ”Oletpa saanut komean ja ilmeisesti tuhottoman painavan mankelin. Metalliosat ovat selvästi valurautaa, ja laitteen valmistaja on Kotka Järnaktiebolaget, Kotkan Rauta Oy 1900-luvun alussa. 1800-luvun lopussa perustettu yhtiö valmisti höyrypannuja, voimansiirtolaitteita ja jopa laivoja. Henkilökuntaa sillä oli vuonna 1912 kaikkiaan 420. Yrityksen tarina päättyi konkurssiin 1932. Tällaisia mankeleita näkee aika harvoin myynnissä, ja tämä on kyllä komein näkemistäni suomalaisista. Ostajan löytyminen voi olla hankalaa, mutta jos sellainen jostakin putkahtaisi, 500 € voisi olla vakuutusarvo”. Näin korkeita hintoja ei vanhoista käsimankeleista nykyisin saa. Hyvä kun muutamia kymmeniä euroja, jos kyseessä ei ole hyvin säilynyt kaunotar.

Vanhoina hyvinä aikoina tyynynliinojen nauhat kuului rypyttää röyhentimellä, jonka käyttötarkoitusta erilaisissa kilpailuissa usein arvuutellaan.

Kuvat esittävät erilaisia mankeleita (värikäs on kotkalaista valmistetta) sekä röyhennintä.