Naisvihaa

Arvioin Cecilia Sahlsrömin edellisen dekkarin Poika joka katosi  Vapaavuorossa 02.07.2024. Nyt vuoroon on tullut sarjan neljäs osa Viha sisällämme (Saga Egmont  2024, suom. Pasi Punnonen, 472 s.). Meillä vielä eräiden kollegoidensa varjoon jäänyt, perheineen Lundissa asuva Sahlström (s. 1960) lukeutuu suosittuihin ruotsalaisiin naisdekkaristeihin. Uppsalan yliopistossa kulttuuriopintoja suorittanut Cecilia työskenteli pitkään poliisina ennen vuonna 2006 alkanutta uraansa kirjailijana. Hänen esikoisdekkarinsa oli vuonna 2017 ruotsiksi julkaistu Valkoinen syreeni.

Dekkarin päähenkilö on edelleen rikoskomisario Sara Vallén. Kirjan alussa naisporukka, johon kuuluu viehättävä Vendela, on viettämässä iltaa. Seuraan tuppautuu miehiä. Eräs viinalta lemuava vetää hänet yllättäen syliinsä suudeltavaksi. Tilanne kuitenkin purkautuu. Vendelan asunnossa vierailee ja usein myös yöpyy hänen luonteeltaan aivan erilainen fantastinen, mutta hankala, miehiä lumoava ystävänsä Brigitte. He kuitenkin viihtyvät yhdessä. Brigitte murhataan.

Kohta tapetaan toinenkin nainen. Murhatapaa lukuun ottamatta uhrien välille ei löydy muuta yhteyttä kuin rakkaussuhde naisiin. Rikoskomisario Vallén tiimeineen ryhtyy tutkimaan tapausta. Pääepäillyksi nousee terapeutti, jonka kadottua jäljettömiin rikostutkijat ovat jälleen lähtöpisteessä. Päästään myös yhteiskunnan pimennossa toimivan ryhmän jäljille – ryhmän, jota yhdistää palava viha homoseksuaalisia naisia kohtaan. Kalastuksessa käytetyillä, kuristamiseen ja sitomiseen myös soveltuvilla siimoilla on tapahtumissa oma osuutensa.

Tapaus on niin kummallinen, etteivät poliisit vastaavaa muista. Tutkintakin kulkee pitkään askelen rikollisten perässä. ”Kaikki yksittäiset tekijät liittyvät ilmiselvästi toisiinsa, mutta ei kyetä näkemään, kuinka voitaisiin jakaa eteenpäin”. Tutkijaryhmän keskinäiset välitkin kiristyvät. Perinteinen poliisityö alkaa kuitenkin tuottaa tuloksia ja tietotekniikka auttaa rikosten selvittämisessä. Myös TOR-verkko sekä hämäräperäinen naisvihamielisten somevaikuttajien incel-verkosto ovat mukana kuvioissa. Tutkijoilta on välillä ”veto lopussa” seinän ollessa joka taholla vastassa. Mutkien ja yllätysten kautta pahimmillaan sekava tapahtumaketju alkaa kuitenkin palanen kerrallaan paljastua. Vielä kirjan viime metreillä ei tiedetä kuka murhaaja on ollut. Lopussa se tietenkin paljastuu.

Manailen Helsingissä ajaessani pomppuratoja muistuttavalla nupukivityksellä. Sama tunne näyttää olevan muuallakin, kun niitä tässä kirjassakin manaillaan.

Lähes viisisataasivuinen, juoneltaan mutkikas kirja on melkoinen luku-urakka. Se toki on kelpoinen dekkari, joskin sisällön tiivistämistä olisi kannattanut harkita. Painoltaan yli kilon kirjan käsittely on lukiessa hankalahkoa.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori, jota kiinnostaa tekniikan sekä teollistumisen historia

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu