Nesbø antaa ajateltavaa

Muusikko ja aiempi pörssimeklari Jo Nesbø (s. 1960) on Norjan kansainvälisesti tunnetuimpia rikoskirjailijoita. Hänen  esikoisteoksensa Lepakkomies (1997) aloitti menestyneen ja suomalaistenkin varmaan parhaiten tunteman Harry Hole -kirjasarjan. Myös yksittäisiä rikosromaaneita häneltä on ilmestynyt. 

Kirja Kylän kuningas (WSOY/Johnny Kniga, suom. Outi Menna, 2024, 406 s.) on ylistäviä arvioita niittäneen Valtakunta-romaanin itsenäinen jatko-osa. Sen tapahtumat on sijoitettu pieneen Osin norjalaiskylään, jossa kaksi veljestä ovat menestyneet omilla tahoillaan ainakin siten kuin se siinä kylässä on mahdollista. Vanhempi Roy pyörittää huoltoasemaa ja eräitä kiinteistöjä. Nuorempi Carl on rakentanut kylään hotellin ja kylpylän. Kylän poliisimestarillakin on keskeinen rooli ja omat salaiset tavoitteensa. Keskeiseen rooliin nousee myös Royn ihastuksen kohde, arvoituksellinen nuori tyttö Natalie.

Kylän näyttäessä jäävän syrjään alueen kehityshankkeista veljekset ottavat käyttöön arveluttavat keinot tuloksena ruma kilpailu, joka menneisyyden takia vain yltyy. Kumpikaan ei ole valmis luopumaan mistään. Veljekset eivät enää luota toisiinsa ja ajautuvat toimimaan toisiaan vastaan. Tekemisiin joudutaan myös kylän muiden asukkaiden ja poliisin kanssa.

Paikallisessa tiessä on vaarallinen aiemmin aitaamaton mutka, josta on syöksynyt useita autoja syvälle rotkoon. Autonraatoja ryhdytään nyt nostamaan ylös ja paljastuu useita outoja asioita. 

Juonen kuljetus muuttuu tapahtumien edetessä niin sotkuiseksi, että on vaikea tietää kuka todella on tehnyt mitä ja on oikeasti syyllinen. Niitäkin kun on. Joitain osapuolia hyödyttäviä sopimuksia solmitaan. Juonen keskeisiä asioita ovat maailman suurimman vuoristoradan rakentamishanke,  tunnelin mahdollinen rakentaminen ja veljesten omistamien yritysten sekava talous. Rahaa havitellaan ja erilaisten ”sopimusten” suuret rahat houkuttavat.

Paikallinen poliisi uskoo pystyvänsä osoittamaan veljesten sekaantuneen useisiin murhiin. Ruumiita myös tulee lisää. Roy toteaa kaavailemastaan vuoristoradasta: ”Kun vaunu on liikkeellä, on myöhäistä hypätä kyydistä.”

Kun joku alkaa näyttää joltakin, se onkin pian aivan toisin. Kirjan luvattomia ja kyseenalaisiakin piirteitä sisältävät henkilösuhteet ovat kimurantteja. Lieneekö lasten hyväksikäyttö ollut Norjan maaseudulla kirjassa kuvatunlainen ”yleinen tapa”? Veljesten saunoessa Roy toteaa: ”ihminen, joka ei kykene salaamaan sinulta mitään kunnes tajuat, ettet tunne kunnolla edes itseäsi”.

Kylän kuningas on jännittävä rikosromaani, joka tarjoaa vauhdin ja vaarallisten tilanteiden ohella syvällistä pohdintaa moraalista, oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisistä heikkouksista. Loppua kohden tiivistyvä kirja on lukemisen arvoinen sekä monipolvisen juonensa että vakavan sanomansa takia.

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori, jota kiinnostaa tekniikan sekä teollistumisen historia

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu