Nobelit olivat aikansa ”oligarkkeja”

Ruotsalaisen slavistin Bengt Jangfeldtin kirja IMMANUEL NOBEL JA HÄNEN POIKANSA TSAARIEN VENÄJÄLLÄ (Siltala 480) s. kertoo ruotsalaislähtöisen Nobelin perheen menestystarinasta Venäjällä. Siellä toimineet Nobelit olivat aikansa ”oligarkkeja”, varakkaimpia kaikista, vaikka tämä nimitys on toki tullut käyttöön vasta myöhemmin.

Kirja on nimetty isä Immanuelin mukaan. Hän oli monipuolisesti lahjakas arkkitehti, keksijä, insinööri ja konstruktööri, joka mm. suunnitteli Skurusundin sillan. Hän muutti vuonna 1838 Pietariin perustaen sinne Venäjän laivastolle höyrykoneita ja merimiinoja valmistavan konepajan. Hän myös kehitti yhdessä poikansa Alfredin kanssa nitroglyseriinin ja siitä edelleen jalostetun dynamiitin. Immanuelin poika Ludvig kehitti Pietarin konepajasta maan menestyneimpiin kuuluneen alan tehtaan. Ludvigin veli Robert puolestaan loi perustan öljy-yhtiö Branobelille. Se oli aikanaan Venäjän arvostetuin yritys ja Nobelin perhe sen ja muiden yritystensä kautta maan rikkaimpia.

Immanuel (1801-72) syntyi Gävlessä lasarettilääkäri Immanuel Nobel(ius) vanhemman poikana. Häntä seurasivat sisaret Betty ja Amalia sekä veljet Robert (1829), Ludvig (1831-88), Alfred (1833-96) ja Emil (1843-64), joista Robertilla ja Ludvigilla oli kolmannen sukupolven perillisiä, Robertilla mm. poika Ludvig sekä Ludvigilla pojat Emanuel, Ludvig (Lullu), Rolf, Emil ja Gösta. Samojen etunimien toistuminen hankaloittaa henkilöiden erottamista toisistaan.

Immanuelin varhaisnuoruuteen kuului merimiehen pesti Välimerelle menevään laivaan. Sen lastina oli mm. suolaa, lupiineja ja painon mukaan myytäviä polttopuita, joita painon lisäämiseksi kasteltiin.

Kirjasta on sen laajuuden takia tyydyttävä poimimaan vain muutamia esimerkkejä. Sukulaisten sopu rakoili ja keskinäiset suhteet hiersivät. Eikä kaikista ollut johtajiksi. Robertilla alkoi ilmetä psyykkisiä vaikeuksia. Hän jätti paikkansa ja lähti kiertelemään Eurooppaa, jonne Alfredkin muutti 21 Pietarin vuoden jälkeen.

Kiväärit muuttuivat takaa ladattaviksi. Niitä ja niiden luoteja valmistettiin Nobelin asetehtajssa Yhdysvalloissa vaikuttaneen eversti Berdanin mallin mukaan Berdankan tuotenimellä.

Nobelien nafta- eli öljyyn perustuvan teollisuuden toimipisteitä riitti ympäri eteläisen Venäjän keskuksena Baku. 

Tuolloin maailman suurin dieselmoottoreiden valmistaja ja myös  sotakaluston toimittaja, Nobelin Pietarin konepaja juhli vuonna 1912 viisikymppisiään. Merkittävä synergiaetu oli polttoaineen saaminen Nafta-yhtiöltä. Nobelien venäläisillä yhtiöillä ehti olla lukuisia nimiä ja kumppaneita.

Kaupunkeihin muutti 1800-luvun jälkipuoliskolla runsaasti uutta väkeä. Nobel-kaupunkeihin rakennettiin tehtaiden ohella työn ja levon yhdistäviä kokonaisuuksia asuntoineen ja vapaa-ajan viettotiloineen. Asuintalot olivat 2-4 kerroksisia, keskuslämmitettyjä ja kylpyhuoneellisia. Niiden vuokrat olivat alhaisia. Ruotsalaisessa Pietarissa oli muitakin menestyneitä sukuja, joista Nobelit painivat kuitenkin omassa sarjassaan. 

Vallankumous muutti kuitenkin kaiken ja Nobelit pakenivat Ruotsiin. Muutama päivä Ruotsiin saapumiensa jälkeen Gösta kuvaili Svenska Dagbladetissa Petrogradin ja Moskovan tilannetta ”sanoin kuvaamattomiksi, joita sairainkaan mielikuvitus ei olisi loihtinut esiin”. 

Etelän öljylähteistä käytin värikkäitä taisteluja. Vaikka taloudelliset menetykset olivat raskaat, ne muodostivat vain pienen osan Nobelien varakkuudesta. Osasta omaisuudesta saatiin myös palautuksia, missä mm. auttoi Nobelien aiempi kilpailija Standard Oil.

Nobelien uraa uurtava panos Venäjän teollisuudessa unohdettiin. Ruotsissakin se yhdistettiin enää Nobelpalkintoon. Vuonna 1952 ilmestyi kuitenkin pienenä painoksena 700-sivuinen kirja Ludvig Nobel och hans verk: En släkts och en storindustris historia. Neuvostoaikana Nobeleita syytettiin riistäjiksi. Nykyään heitä pidetään esimerkillisinä yrittäjinä, joten Nobelien nimellä on jälleen hohtoa.

Jangfeldtin teos on ansiokas Nobel -suvun aikaansaannosten laaja kirjaus, jota voi suositella asiasta kiinnostuneille. Sen runsas kuvitus on onnistunut. Liitekuvana on kirjan kannen ohella kuva Fabergéltä tilatusta pöytäkellosta sen kunniaksi, että Nafta-yhtiö oli tuottanut miljoona puutaa (1 puuta = 16,4 kg) raakaöljyä. Kirjan hakemistot ovat tutkijalle ominaiseen tapaan runsaat.

Jangfeldtin (s. 1948) edellinen kirja on venäläisen aatehistorian kehitystä avaava ja nyky-Venäjän politiikan sekä kulttuurin erityispiirteitä tulkitseva Venäjä –  Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin. Hänet on palkittu kahdesti Ruotsin tärkeimmällä August-kirjallisuuspalkinnolla, muun muassa Vladimir Majakovskin elämäkerrasta Panoksena elämä (2008).

Veijo Kauppinen

Kirjoittaja on TKK:n (Aalto-yliopiston) konepajatekniikan emeritusprofessori, jota kiinnostaa tekniikan sekä teollistumisen historia

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu